Gluteeni

Vehnän ja ohran asettaminen vastasyntyneen ravintoon koe-eläimissä

2011-11-07T01:02:00.000-08:00

Schmid S, Koczwara K, Schwinghammer S, Lampasona V, Ziegler AG, Bonifacio E. SourceDiabetes Research Institute, Krankenhaus München-Schwabing, Munich, Germany.

Abstract

Dietary gluten, vitamin D3, and fish-oil are suggested to influence the incidence of autoimmune diabetes. To determine whether modification of their intake could reduce diabetes incidence and autoimmunity in mice, pups from female non-obese diabetic (NOD) mice were fed diets modified for protein source, fatty acid content, and/or vitamin D3 content and were followed for diabetes development, insulin autoantibodies (IAA), and insulitis. Replacement of wheat and barley with poultry as the major protein source significantly affected diabetes development.

Kun korvattiin vehnä ja ohraproteiini siipikarjaproteiinilla havaittiin merkitsevä vaikutus diabeteksen kehittymisessä. Diabeteksen alkaminen viivästyi niissä NOD-hiirissä, joille annettiin vehnästä ja ohrasta eliminoitua rehua. Insuliinin vasta-aineet ja insuliittiaste aleni ja haiman sisäinen IL-4 mRNA lisääntyi niillä joilla oli vehnätön ja ohraton rehu. Kalaöljy tai D3 yksinään ei alentanut diabeteksen insidenssiä

Diabetes onset was delayed and diabetes incidence was significantly reduced in female mice that received the wheat and barley protein-free diet throughout life (45% by age 32 weeks vs. 88% in control mice; P < 0.01), from weaning (42%; P < 0.005), or from 3 to 10 weeks of age only (36%; P < 0.01), and diabetes development was not completely restored by gliadin supplementation of the wheat and barley protein-free diet (58%; P < 0.05). Insulin autoantibodies (P < 0.01) and insulitis scores (P < 0.02) were reduced, and intra-pancreatic IL-4 mRNA increased (P < 0.05) in wheat and barley protein-deprived mice. Diabetes incidence was neither reduced by fish-oil or vitamin D3 supplementation alone, nor in mice fed a wheat and barley protein-free diet that was supplemented with fish-oil and vitamin D3. These data support a link between dietary wheat and barley proteins and the development of autoimmune diabetes.

Tutkijat pitävät ilmeisenä ravintovehnän ja ohran osuutta autoimmuunin diabeteksen kehittymisessä.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15093559

Gluteeniton aamiainen

2011-11-07T00:05:00.001-08:00

http://leabright.wordpress.com/wp-admin/post.php?post=21903&action=edit&message=1
FINAX mysli on ravitseva aamupala.

WASA gluteeniton ja laktoositon näkkileipä on myös hyvä aamupala varsinkin niille, jotka eivät kestä muita gluteenittomia näkkileipätyyppejä. Jos suuontelon limakalvo tai ienreuna ärtyy helposti, voi tämänkin näkkileivän ensin kostuttaa kahviin tai muuhun kuumaan juomaan, kuten esim yrttiteehen. Tämä gluteeniton näkkileipä ei sisällä vehnäperäistä tärkkelystä. Näkkärinsä voi voidella myös maidottomalla margariinilla jos ei kestä laktoosia edes sitä määrää, mikä näissä kevytmargariineissa piilee. Vaikka nämä näkkileivän siivut näyttävät kapeilta ja litteiltä, ne ovat täyttäviä.
http://leabright.wordpress.com/2011/11/06/glutenfree-bread-for-breakfast/

Onko Euroshopperin perunamuusi gluteenitonta?

2011-05-05T00:59:00.001-07:00

http://www.coeliac.ie/webboards/viewtopic.php?t=733&sid=d70e6133a99370503fee617f09cb3606

Autoimmuuni myokardiitti ja sartaanilääkitys

2011-05-01T08:54:00.001-07:00

Int J Biol Sci. 2011 Feb 11;7(2):154-67. Olmesartan, an AT1 antagonist, attenuates oxidative stress, endoplasmic reticulum stress and cardiac inflammatory mediators in rats with heart failure induced by experimental autoimmune myocarditis.

Sukumaran V, Watanabe K, Veeraveedu PT, Gurusamy N, Ma M, Thandavarayan RA, Lakshmanan AP, Yamaguchi K, Suzuki K, Kodama M. Source Department of Clinical Pharmacology, Faculty of Pharmaceutical Sciences, Niigata University of Pharmacy and Applied Life Sciences, Japan. svkumar1979@yahoo.com

Abstract

Studies have demonstrated that angiotensin II has been involved in immune and inflammatory responses which might contribute to the pathogenesis of immune-mediated diseases. Recent evidence suggests that oxidative stress may play a role in myocarditis. Here, we investigated whether olmesartan, an AT(1)R antagonist protects against experimental autoimmune myocarditis (EAM) by suppression of oxidative stress, endoplasmic reticulum (ER) stress and inflammatory cytokines.

EAM was induced in Lewis rats by immunization with porcine cardiac myosin, were divided into two groups and treated with either olmesartan (10 mg/kg/day) or vehicle for a period of 21 days. Myocardial functional parameters measured by hemodynamic and echocardiographic analyses were significantly improved by the treatment with olmesartan compared with those of vehicle-treated rats. Treatment with olmesartan attenuated the myocardial mRNA expressions of proinflammatory cytokines, [Interleukin (IL)-1β, monocyte chemoattractant protein-1, tumor necrosis factor-α and interferon-γ)] and the protein expression of tumor necrosis factor-α compared with that of vehicle-treated rats. Myocardial protein expressions of AT(1)R, NADPH oxidase subunits (p47phox, p67phox, gp91phox) and the expression of markers of oxidative stress (3-nitrotyrosine and 4-hydroxy-2-nonenal), and the cardiac apoptosis were also significantly decreased by the treatment with olmesartan compared with those of vehicle-treated rats. Furthermore, olmesartan treatment down-regulated the myocardial expressions of glucose regulated protein-78, growth arrest and DNA damage-inducible gene, caspase-12, phospho-p38 mitogen-activated protein kinase (MAPK) and phospho-JNK. These findings suggest that olmesartan protects against EAM in rats, at least in part via suppression of oxidative stress, ER stress and inflammatory cytokines.

PMID:: 21383952; [PubMed - in process]
PMCID: PMC3048845

Free PMC ArticleTämä artikkeli selvittää olmesartaanin, angiotensiinireseptoriblokeeraajaan suojavaikutuksen autoimmuunissa myokardiitissa koe-eläimessä.
ARB olmesartaani heikensi inflammatoristen sytokiinien ilmenemää ( IL1beeta, MCP-1, TNF-alfa, IFN-gamma).

13. Symposiumi

2011-05-01T07:31:00.000-07:00

http://www.icds2009.org/

Geenitutkimuksen sektorilla on tehty uusia löytöä. Löydetyillä uusilla geeneillä on osuutta myös autoimmuunitaudeissa kuten reumassa ja diabeteksessa. Uutta endoskooppitekniikka on kehitelty. Mitään erityisempiä suuria uusia edistysaskeleita ei ole kuitenkaan tapahtunut stitten aiempien symposiumien.

Scientific update:
The programme provided an update on the current state of the art in the field of Coeliac Disease.
Progress has been made in identifying new genes that increase susceptibility for Celiac Disease. However the latest discovered genes give a small extra contribution, it is interesting that genes are found that also a role play at other auto-immune diseases such as rheumatoid arthritis and diabetes.
A large number of abstracts dealt with serologic tests for Coeliac Disease. The use of these tests makes it easy to perform large scale epidemiologic studies.
New endoscopic imaging techniques also show their advantages in the detection of celiac disease and its complications.
Studies on new therapeutic strategies for Celiac Disease are in progress but no major breakthroughs were shown.

For the abstracts click here.

Next symposia: There has been decided to set up a foundation for the organization of future symposia. In this foundation the organizers of the symposia in the past and the future organizers will join their strengths.

The three coming meetings are scheduled as follows:
ICDS2011 June 20-22, 2011 Oslo, Norway
ICDS2013 Chicago, USA
ICDS2015 Praque, Tsjech Republic

http://ludesign.curious.nl/icds2009/cms/upload/files/ICDS_internatsymp.pdf

10. kansainvälinen keliakiasymposiumi

2011-05-01T07:21:00.000-07:00

Coeliac disease : proceedings of the Xth International Symposium on coeliac disease

Author:	N Cerf-Bensussan; et al
Publisher:	Montrouge : John Libbey Eurotext , 2003.
Edition/Format:	Book : English
	Peer-reviewed
Tässä konferenssissa on julkaistu edistysaskeleita mm MMP- entsyymien tutkimus alueelta. Kts blogiani metalloproteinaasit http://kirjallisuutta-metalloproteinaasit.blogspot.com/	(not yet rated) 0 with reviews - Be the first.

Polyglutamiinitaudit

2010-11-11T11:40:00.000-08:00

The Channel Hypothesis - Do different degenerative diseases share a common toxic mechanism?

HD Lighthouse Contributing Editor's Comment: In 1997, researchers discovered that the mutant huntingtin protein bunches up to form nuclear inclusions (NIs) in the cells of HD mice [1]. Since that time, Huntington's has been classified as a disease of aberrant protein accumulation. Other diseases in this class include Alzheimer's, Parkinson's, prion (mad-cow) disease, and type II diabetes.

Diagram of beta(β) sheet showing the hydrogen (H) bonding (dashed lines) between protein strands; arrows show the different orientations of the adjacent protein strands (Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Beta_sheet).

However, recent studies have found that the accumulated proteins in these different diseases - the proteins forming NIs, or amyloid or aggregates - have still more in common, namely their shape [2]. This common shape is due to a pattern of molecular hydrogen bonding that forms between strands of the aberrant proteins, producing so-called beta (β) sheets. Beta sheets consist of amino acid sequences that are adjacent and in parallel, in such a way that hydrogen bonds form between the two strands.

It has been known or suspected for some time that HD and other aggregates are rich in this structure known as beta sheets. Linus Pauling and Robert Corey first postulated the existence of beta sheets in 1951 [3], as one basic protein structure. Dr. Max Perutz, the Nobel prize winning father of X-ray crystallography, predicted that polyglutamine strands specifically would zip up due to their hydrogen bonding into a compact structure held together by a polar zipper [4] to form the beta sheets. (Polyglutamine strands are protein pieces that consist of CAG repeats, exactly like the repeats seen in Huntington's; Huntington's is a polyglutamine disease.) While the protein fragments that make up aggregates in the different diseases have different sequences of amino acids, the backbones of these different proteins are identical, and the hydrogen bonding of the backbones (as well as bonding between the amino acid residues) produces the aggregations.

When full-length nuclear inclusions of the huntingtin protein were first discovered in HD mice [1], they were believed to be the critical pathological trigger of the disease - the "smoking gun." However, later research found conflicting evidence about the exact role of these inclusions - for example, a 1999 paper by Kuemmerle and colleagues found that NIs were not associated with neuronal death in HD [5] - and controversy ensued. The consensus today is that it is not the largest inclusions that are most toxic to neurons. Apparently, smaller inclusions of interconnected proteins (oligomers, or mid-sized molecules) represent a mid-stage in the development of the largest inclusions, and these oligomers seem to be a major toxic agent, according to research.

The beta(β) sheet structure for a polyglutamine disease (from M.F. Perutz, T. Johnson, M. Suzuki, and J.T. Finch, Glutamine repeats as polar zippers: their possible role in inherited neurodegenerative diseases, Proceedings of the National Academy of Sciencees USA, 1994, June 7, vol. 91, no.12, pp. 5355-8).

A new paper by Dr. Charles Glabe of the University of California, Irvine, (abstract below) reviews the NI/aggregation/amyloid literature and makes an intriguing case that the common structure of these aggregations may be a disease mechanism that different diseases have in common.

Another important feature of aggregate formation is that it seems to happen reasonably early in disease processes, and, for a variety of diseases, including HD, it may be an upstream event that leads to many downstream toxic cellular processes. More specifically, there is evidence to believe that, once the various amyloid oligomers are formed in the various diseases, they punch holes, or pores, in the cell membrane. This assault in turn may make the cell more permeable, leading to the uncontrolled influx of calcium into the cell, a process that itself may then destabilize many other essential cell processes. The idea that such pore formation leads to many downstream pathological processes is called "the channel hypothesis." Dr. Glabe observes that the increase in intracellular calcium may be the proximate initiator of several pathogenic pathways, including oxidative damage, altered signaling pathways, mitochondrial dysfunction, and cell death.

To the degree Dr. Glabe's hypothesis is true, then modifying the upstream events that lead to channel formation might eliminate many damaging downstream cellular processes in HD and other protein aggregation diseases. That would be great news. Additionally, if the diseases share a common toxic mechanism, that means scientists focusing on these different diseases are actually working on different instances of the same puzzle. If this commonality is borne out in further research, it could speed drug discovery for HD.

We look forward to hearing much more about the channel hypothesis from pharmaceutical companies and academic scientists who will be searching for compounds to prevent channel formation in HD.

References:

1. Davies SW, Turmaine M, Cozens BA, DiFiglia M, Sharp AH, Ross CA, Scherzinger E, Wanker EE, Mangiarini L, Bates GP. Formation of neuronal intranuclear inclusions underlies the neurological dysfunction in mice transgenic for the HD mutation. Cell. 1997, Aug 8;90(3):537-48.

2. Kayed R, Head E, Thompson JL, McIntire TM, Milton SC, Cotman CW, Glabe CG. Common structure of soluble amyloid oligomers implies common mechanism of pathogenesis. Science. 2003, Apr 18;300(5618):486-9.

3. Eisenberg, David. The discovery of the a-helix and b-sheet, the principal structural features of proteins. Proceedings of the National Academy of Sciences. 2003, Sept 30;100(20):11207-11210 (http://www.pnas.org/cgi/content/full/100/20/11207).

4. Perutz MF. Polar zippers: their role in human disease. Pharm Acta Helv. 1995, Mar;69(4):213-24.

5. Kuemmerle, S, Gutekunst, CA, Klein, AM, Li XJ, Li SH, Beal, MF, Hersch, SM, Ferrante, RJ. Huntington aggregates may not predict neuronal death in Huntington's disease. Ann Neurol. 1999, Dec;46(6):842-9.

Commentary by Malcolm Casale, Ph.D. and Ann Covalt, M.A.
Posted to the HDL: 09 Mar 2006

Yksittäiset glutamiinihapot (E) toimivat neuronissa

2010-11-11T11:31:00.000-08:00

http://www.nature.com/neuro/journal/v9/n10/images/nn1006-1205-F1.gif
Neuoneille on tärkeää että glutamiini (Q) esiintyy yksittäisenä ja pystyy muuntumaan glutamaatiksi ja GABA-aminohaloiksi neuronista riippuen.
Polyglutamaattirakenne -EEEEEE- haittaa neuronaalista funktiota ja toimii antigeeninä.
Polyglutamiini- QQQQQ- rakenne on tyypillinen gluteenille ja viruksille

Polyglutamiinitaudit

2010-11-11T11:25:00.001-08:00

Psychol Med (2001) 31: 3-14The molecular biology of Huntington´s disease.
http://nickelsgen677s09.weebly.com/uploads/1/7/2/1/1721478/4708686.jpg?472x328

LW Ho, J Carmichael, J Swartz, A Wyttenbach, J Rankin, DC Rubinsztein

BACKGROUND: Huntington's disease (HD) is a fatal neurodegenerative disorder with an autosomal dominant mode of inheritance. It leads to progressive dementia, psychiatric symptoms and an incapacitating choreiform movement disorder, culminating in premature death. HD is caused by an increased CAG repeat number in a gene coding for a protein with unknown function, called huntingtin. The trinucleotide CAG codes for the amino acid glutamine and the expanded CAG repeats are translated into a series of uninterrupted glutamine residues (a polyglutamine tract). METHODS: This review describes the epidemiology, clinical symptomatology, neuropathological features and genetics of HD. The main aim is to examine important findings from animal and cellular models and evaluate how they have enriched our understanding of the pathogenesis of HD and other diseases caused by expanded polyglutamine tracts. RESULTS: Selective death of striatal and cortical neurons occurs. It is likely that the HD mutation confers a deleterious gain of function on the protein. Neuronal intranuclear inclusions containing huntingtin and ubiquitin develop in patients and transgenic mouse models of HD. Other proposed mechanisms contributing to neuropathology include excitotoxicity, oxidative stress, impaired energy metabolism, abnormal protein interactions and apoptosis. CONCLUSIONS: Although many interesting findings have accumulated from studies of HD and other polyglutamine diseases, there remain many unresolved issues pertaining to the exact roles of intranuclear inclusions and protein aggregates, the mechanisms of selective neuronal death and delayed onset of illness. Further knowledge in these areas will inspire the development of novel therapeutic strategies.

http://hdlighthouse.org/research/brain/updates/1229pathogenesis.php

Ruotsin gluteenittomat tuotteet

2010-10-02T23:50:00.000-07:00

Producentregister

Prolamiinien sulattuminen

2010-06-02T21:24:00.001-07:00

Vasta tänään 3.6. huomaan tällaisen seikan: prolamiinit ilmeisesti KAIKILLA ihmisillä ovat mahalaukussa sulamattomia joten kaikilla ne joutuvat pohjukaissuoleen ja ohutsuoleen myöhäiseen pilkkoutumiseen. Tästä pitää saada jokin toinenkin löytö. Siis ne EIVÄT OLE ihmisvalkuaisaineeksi tarkoitettujakaan siinä tapauksessa. Tai siis ne täytyy ESIKÄSITELLÄ.
Ne joutuvat muuten pilkkoutumaan tulehdussoluväliteisesti eikä entsyymivälitteisesti. Siksi ajatellaan, että voisi saada homeen sntyymeillä esikäsiteltyä näitä prolamiineja. Propyleeniproteaasi on homman nimi. propyylinomaiset rakenteet ova muutenkin hankalia, koska pernisiöösäanemiassa sellaiste kolmen hiilen ketjun häänät tarvitsevat erityiskäsitelyn kataboliassa. ( b12 vitamiinia ja omia entsyymejään) ja siinäkin on ongelma mahalaukun hapottomuudessa eli samalla proteiinien pilkkoutumisenkin hankaloitumisessa.

Edellisistä ruotsalaisista artikkelsita muutama pätkä:
De tre sädesslagens prolaminer, gliadin (vete), sekalin (råg) och hordein (korn), är alkohollösliga och de mest toxiska fraktionerna av proteinet gluten. Alla tre går dock ofta under den gemensamma benämningen gliadin. Med glutenfria produkter avses i handeln produkter som är fria från prolaminer från vete, råg och korn.

Nyligen publicerades en studie där man kunde visa att om man behandlar med ett enzym (Aspergillus niger propylendoproteas) som bryter ned prolaminer når knappt något gluten duodenum [48]. Detta inger hopp om att man i framtiden ska finna medicinska behandlingsformer som alternativ till glutenfri diet

Prolaminerna är resistenta mot enzymatisk nedbrytning via proteaserna i ventrikel, duodenum och pankreas. Dessa peptider finns därför kvar och passerar genom tarmepitelbarriären vid tillstånd som ökar den intestinala permeabiliteten.

Tämä viimeinen sanoma on artikkelista:
Medicinska behandlingsformer kan komma att ersätta glutenfri diet
Kraftigt ökad celiakiprevalens
KÄLLA: Anders Lindgren, med dr, överläkare, medicinkliniken Södra Älvsborgs sjukhus, Borås anders.al.lindgren(AT) vgregion.s
Anders Kilander, docent, överläkare, medicin¬kliniken, Sahlgrenska universitetssjukhuset/Sahlgrenska, Göteborg

Suomessa kohistaan gluteenista

2010-06-02T20:45:00.000-07:00

Suomen eräs foorumi TIEDE.fi kirjoittaa tosiaan myrskyisesti gluteenista. Huomasin vasta nyt tällä viikolla. Miten nyt sanoisi. Se on opettavaista vilkaista. Joskus vain olisi parempi vain itse tehdä muutos ja vähentää gluteenin osuutta tai siirtyä ns etnisiin viljoihin, mitä miltei koko muu maailma tässä miljardien ihmisten maapallossa käyttää. Gluteeni kun röykkiöityy sinne Suomeen ja tänne Ruotsiin vaikka sen voisi jakaa muille miljardeille ihmisille, jotta siitä ei olisi vaivaa Pohjolassa.

Gluteenin vähentämistä ravinnossa ei kannata ehdotella niille, joilla ei ole vatsakipuja, sillä heillä on mitä vähäisin motivaatio nähdä gliadiinin toksisuutta ja vehnän käyttö on addiktiota muodostavaa. Siitä on mahdoton vieroittaa niitä, joilla ei ole oivallettua ongelmaa.
Lisäksi kristillinen junttavetoomus 3000 vuoden takaisten raamatullisten lestyjen jauhojen merkitykseen ravinnossa tai siihen että opetuslapsetkin katkoivat tähkäpäivä ja söivät jyviä, ei ole suoraan sijoitettavissa nykyajan pullan ja vehnänkäyttötasoon. Jos olisikin vehnän käyttö 3000- 4000 vuoden takaisella tasolla, ei toki olisi keliakiaa yleistyvänä tautina pullaa syövissä maissa. Vehnä on käynyt läpi hybridoimisen ja moninkertaisen valintansa ja gluteeni lisäksi rikastettua- mutta Adamin ja Eevan aikainen entsyymipaketti, joka pilkkoo peptidejä, ei ole sinä aikana paljoakaan muuntunut. Ihmisentsyymit EIVÄT ole luotu nykypullaa silmälläpitäen.
Siis nykypulla PITÄÄ sopeuttaa ihmiskunnan entsyymien relevantin pilkkomiskyvyn puitteisiin. On jollain tavalla käsittämätöntä, miksi ei järjellä selvitetä ihmisen entsyymien sulatuskyvyn rajoja, referenssialuetta, minkä mahalaukun entsyymit pystyvät aikayksikössä käsittelemään tuollaisesta proteiiniboluksesta kuin gluteeni.
Nykyisin kyllä tiedetään aika hyvin, paljonko sokeristuvia aineita voi nopeasti yhdessä ateriassa syödä, ettei verensokeri nouse huimiin arvoihin. Rasvallekin on selviä rajoja hahmotettu.
Proteiinin suhteen rajana onkäytännössä se, että aminohappojen pitää ehtiä pilkkoutua niin pieniksi ja erillisiksi että ne voivat käyttää omaa soluissa olevaa geneettistä kuljettajaansa ja siirtyä aineenvaihdunnallisiin soluihin ja verenkiertoon jne olematta moniaminohappoisia pätkiä, jotka toimivat keholle vieraina allergeeneina. Vehnästä tulee niin vieraita allergeenejä, että ne eivät pysty siirtymään edes eteenpäin vaan allerginen reaktio tapahtuu suolessa ja tuhoaa suolen pinnan. Jotkut pikkupätkät kyllä siirtyvät vereen ja aiheuttavat allergioita verivälitteisesti koko kehosta. Gliadiinista tulee qqqp sisältöisiä pätkiä ja silloin ne muistuttavat viruksia. Yksinertaisesti ajallisesti on mahdotonta että gliadiini pilkkoutuisi, jos sen määrä on hyvin suuri. ja silloin voi allergeenisiä pätkiä esiintyä kaikilla, ei vain keliakikoilla, joiden entsyymit eivät pure geneettisistä syistä tuohon proteiinimöykkyyn.

TIEDE.fi polemisoi lääketiede ja terveyspalstallaan aiheena
Viljojen gluteeni huumeiden listalle?

KOMMENTTI 3.10. 2010.
Huomaisn että kesän aikaan oli tullut kommenttikin, jonka nyt vasta vilkaisin
Ensinnäkin: Minun ei ole tarkoitus tehdä mitään tarkkaa pj, patientjournal tähän ja ajoittaa tapahtumia, kuten ehkä kommenttoija odottaa, mutta voin kertoa seuraavia johtolankoja iho.-oireitten osalta, jos kiinnostaa. Vanhan ajan keliakian tuntemattomuus on todella lääketieteen lapsus. Mutta lääketieteellä on paljon muutakin historian taakkaa, josta keliakian diagnosoimattomuuden osuus on pienimpiä.

18 vuotta iästäni ( s. 1946) asuin Hämeessä. Sodan jälkeen pullaa ei ollut kovin usein, mutta lauantaisin leivottiin. Sunnuntaina oli pullakaakaot. Muina päivinä päivä alkoi kaurapuurolla ja ruisleivällä, oli paljon perunaa ja vihanneksia ym gluteenitona, ja aiona sunnuntaina oli pullaa, sekä juhlissa. Vanha pulla kuumennettiin korpuiksi.
Taiveihottumia oli lapsuuden ajan,naftalanpastaa hoidoksi; krooninen tonsilliitti, painon nousu huonoa, korvatulehduksia. (penisilliini ja sulfa-allergia). Tonsillat ja kitarisat poistettiin 10 vuotiaana joten oli helpompi hengittää ja paino alkoi nousta.
Teini-iässä tuli sitä kämmen- jalkapohja rakkulaa ja saattoi tulla abskesseja kehoon ja aika vaikeita taivejuttuja, miltei jatkuva sinuiitti ( joka tulehdus johtui kai höyhentyynyistä ja villavaatteista . kehittyi erilaisia muita allergioita ( höyhen, villa, nikkeli, nahka, täytetyt eläimet ym). Mahakoliikkeja alkoi teini-iästä, joka kerta sai olla linkussa ja kontillaan, että menivät ohi. En yhdistänyt näitä mitenkään ruokaan. Siihen aikaan ei koskaan ajateltu, että ravinto voisi olla ihottuman tai vaivojen aiheuttaja.
Opiskeluaikana jätin kaurapuuron ja aloin leipoa vehnästä. Käytin yhä enemmän vehnää, joten mahavaivat lisääntymistään lisääntyivät, samalla tuli enemmän muita ihoallergioita, kuten eräissä töissä formaliinia kohtaan, käsien pesuaineita kohtaan ( kirurgilla), jopa mustia vaatteita kohtaan, sminkatakaan ei voinut , ei voinut käyttää koruja, joissa oli jotain lejeerinkiä. röntgentyössä oli joitain aikoja. Siihen aikaan oli veriripulia. Luulin röntgeniä syyksi, mutta toiset olivat pitempään samassa työssä ilman vaivaa. Ja oli kovia koliikkeja.
Vähitellen kehittyi " sprue", kuten vanhoissa medisiinan kirjoissa kerrotaan, steatorrhea- diarrhea tauti ja laihduin pari kymmentä kiloa. Sukulaislääkäreiltä tuli lahjaksi paksuja sisätautien kirjoja saksan tai englannin kielellä.

Aloitin dieetin 1981 kun olin 30 vuotta. Tästä alkaen alkoivat iho-oireet vähetä myös, paino stabiloitui ja ruoka alkoi pysyä . Dieetin tarkistusta sain 1996 1998 kansainvälisessä celiakia symposiumissa Tampereella . Dietologian opinnot 1997, 1998-. 2001 edelleen auttoivat tarkistamaan seikkoja.Piilogluteeniruokia piti karsia, vehnätärkkelystuotteet jättää. Jossain praliinissa voi olla muruja gluteenista.

Nykyisin minulla ei ole iho-oireita, mutta tietty herkkyys eräitä samoja asioita kohtaan kuin ennen, nahka, lejeerinkikorut, villa, höyhen, eräät eläinallegiat etc, mutta ne ovat toinen asia, eivät ne ole yhteydessä viljayliherkkyyteen, vaan vain muita yliherkkyyksiä, sekä herkkyyttä joitain lektiinejä kohtaan joita joissain vihanneksissa on. Suvussankin i Suomen puolella esiintyy keliakian lisäksi myös hyvin pahaa muuta allergisuutta ja yliherkkyyttä muutamissa harvoissa yksilöissä. Näitten monien muitten asioitten takia pidän vehnäintoleranssia ja yliherkkyyttä sivuseikkana, jonka takia en edes hakeudu keliaakikkojen kokouksiin- pimittämään muitten käsitystä taudistaan. He kokeilevat kauraakin, jonka käytön aikana kärsin aina ihokutinasta. Olen tyytyväinen näistä vuosista, kun iho on oireeton , ei kutia, kirvele, punota, vetistä. Kuten Eino Leino sanoo: Joll onni on, se onnen kätkeköön.

Lääkärilehti keliakiasta.

2010-05-26T23:25:00.001-07:00

Lääkärilehti kertoo että Ruotsin keliakian prevalenssi on 3 % ja tauti yleistyy tai siis diagnosoiminen yleistyy.

http://www.internetmedicin.se/dyn_main.asp?page=1798
Tässä artikkelissa kirjoittaa tri Claes Hallert. Hän on Ruotsissa aikuiskeliakian asiantuntija.

tselläni on ollut kyllä hyvä neuvot jo 1996 lähtien, ennen kuin tästä asiasta alkoi lääkärit "riehua" ja keksiä diagnooseja.
kuten
1) 1996 keliakiasymposiumista, jolloin maailman ekspertit valitsivat Tampereen kokoontumispaikaksi
b) 1998 keliakia symposiumista, jolloin päätettiin kokoontua uudestaan Tampereelle kertomaan uusimmat löydöt ja selvitykset gluteenin rakenteesta

3) AKN(G) Bodil Hulthenin Näringslära kurssista 1997 energian tasapainottamisesta ja

4) GU Dietetiikan yliopisto-opinnoista 1998- 2001 yksityiskohtaisesta ravintoaineitten tasapainottamiesta ja sitten omasta datakurssista, koska nyt saan tiedot PubMed/ Medline haulla aktuellista tieteellisestä löydöstä, jos on jotain uutta , joka voisi antaa terapiapuoleenkin jotain uutta, mitä ei nyt ole puoleen vuosisataan tullut

sillä vain gluteenivapaa on siis neuvo kunnes pystytään luomaan entsyymi, joka poistaa kotimaisen viljan prolamiinien toksisen sekvenssin ruoasta/elintarvikkeesta ennen syömistä.

Käytännössä, vuosittain 1981 jälkeen:

käyn kontrolloimassa verenkuvan (Hb, Leuk, diffi jos on aihetta),
seerumin raudan,
joskus otetaan myös seerumin albumiini (joskus)
vasta-aineet ja immunoglobuliiniprofiili on katsottu joskus
autoimmuuni ( ilm keliakiasta johtuva ) kilpirauhastulehdus on katsottu erikseen (TPO, TSH, T4),
sydäntilanne katsotaan erikseen (EKG, Kalsium, elektrolyytit) .
Joskus tarkistetaan maksa-arvot, jotka alkuvaiheessa olivat vaikuttuneet 1981.

Seuraan itse verensokerin, painon, BMI arvon ja verenpaineen silloin tällöin.

Käytän B12 vitamiinia, B-vitamiineja AD-tippoja , vihreää vihannesta ja kasvisöljyjä K1 vitamiinin takia ja myös kahvi auttaa stimuloimaan ruoansulatusta. Saan rasva-aineet absorboitumaan paremmin jos käytän jonkin verran kahvia ruoan jälkeen. Tee taas vaikuttaa aivan päinvastoin, joten en käytä sitä yleensä.
Transglutaminaasit on katsottu, kun olin pitänyt tarkkaa dieettiä 25 vuotta ja ne olivat negatiiviset. Myös antigliadiinivasta-aineet ovat ollet negatiiviset 2000-luvun puolella ja leukosyytit normaalit( Neutrofiilit olivat matalat 1981).

Mutta gluteenivapaa voisi olla tarkemmin gluteenivapaa ravintoteollisuuden kehittymisen kautta.

(Gluteeni on vahvasti glutamiinipitoista, joten siinä on arvokas aminohappoaggrekaatti, jonka voisi saada käsittelyllä erkanemaan pitkistä ketjurakenteista yksittäisiksi glutamiineiksi).

On tietysti paljon pikkuasioista, joita voi kirjoittaa muistiin nyt kun on käyttänyt gluteenivapaata dieettiä 30 vuotta. pyrin siihen ,että lab tulokset ovat normaalit. Jos jossain on vikaa, korjaan yksittäisen poikkeaman: verenpainelääke Atacand, kilpirauhaslääke Levaxin, anemialääke Duroferon, sydämen oireisiin varalla Nitroglycerin.

Jos aina vain ajatelisi dieettiä ja ruokaa, siitä jo tulisi vatsakipuja. Paras on käyttää "vähemmän kulinaarisesti" , rutiinisti, yksinkertaista gluteenivapaata ravintoa ja pitää tietoisuus siltä tasolta automaattisella tasolla, ettei tule vaivoja. Nälkä ja syöminen ovat aika alkukantaisia asioita pysyäkseen sivilisaation ihmiskunnassa normaalia terveyttä ylläpitävissä muodoissaan. Olen sen takia rutiinisti tarkka ruoasta ENNEN kuin se on joutunut tähän nälän ja syömisen alueeseen ( = Hankin kotiini vain sellaista elintarviketta, joka on gluteenitonta).

Ja jos tekee mieli erityisesti jotain, otan sellaista ruokaa tarkasti gluteenittomana, koska ajattelen että ihminen luonnostaan valitsee sellaista mikä sopii ( esim. sesamia, halvaa, viikunaa, taatelia, pähkinöitä, hedelmiä, jotain vihanneslaatua, tiettyä gluteenitonta ruokalaatua, jotain lihalaatua, maitoa, maitotuotetta). Jos jokin ravintoaine tulee tästä ruoan ajattelemisen "silencing" metodista huolimatta mieleen, pohdin mitä se sisältää ja koetan tasapainottaa taas vuosiravintoa eteenpäin.

Joskus pahoissa vaivoissa ja allergisissa koliikeissa (1990-luvulla) sain molekyylitason lisäneuvoja allergologilta Ulf Bengtssonilta(Hän suositteli biogeenisten aminien osuuden vähentämistä ravinnossa) sekä muutaman vuoden ajan Lomudal G.I. koliikkien vähentämiseksi. Näillä ohjeilla sain valkosolujeni määrän alakantissa normaalialueelle. 2000-luvulla valkosoluni ovat olleet normaalialueella. Niitä kului, konsumoitui, allergisissa koliikeissa ja reaktioissa
Muutaman vuoden miltei täysin laktoositonkin vaihe niihin aikoihin myös avusti tilannetta.

Myöhemmin palasi laktoosinsietoa takaisin ja nyt voin käyttää jonkin verran tavallista maitoa, jäätelöä , kermaa ym. (Arvelen että palannut laktoosinsieto merkitsee sitä että suolinukka on hyvässä kunnossa).
Maitoruoalla on etunsa sikäli, että luusto saa sopivasti kalkkia ja keuhkoille maitorasva ja laktoosi on edullinen tekijä.

Tietysti keliakiani on komplisoitunut, koska vasta puolessa iässä aloitin dieetin.

Mielestäni koliikki on oire pahenemisesta ja se pitää heti ottaa huomioon.
Gluteeni-intoleranssin ( ja laktoosin) aiheuttama mahakipu tuntuu kuin koko ihon kipuna abdominaalisesti sekä kipuna allergisesti reagoivissa elimissä: arka kilpirauhanen, arka, nipistelevä lihaksisto, kosketus ja liikearat silmät; suonipuu: arteriitinomainen päänsärky; ihon taipeet ja liitoskohdat, pielet ) voivat mennä rikki.

Eräs tyypillinen mahakipu oli lähinnä sellaista kuin olisi asettanut hakaneulan kiinni mahan pintaan navan tienooseen- jos ruokaan oli tippunut jotain muruja tai piilogluteenia jostain. Ensiavuksi sellaisessa tapasin syödä jotain kuitupitoista varmasti gluteenitonta, melko maustamatonta ravintoa runsaammin.

Voisi sanoa, että minulla on jonkin verran iho-oireinen gluteeniallergia myös, ei vain suolistoallerginen. Kriittiset ihokohdat ovat kaikki taipeet, sormivälit, nenänpielet, suupielet, varvasvälit, myös kämmenpohjat ja jalkapohjat (pustulosis palmoplantaris tapaan- kuten nuoruudessani, vesikellomaisia muodostumia) 1950 ja 1960 luvulla.
Minulle ei sopinut jauhopölynkään hengittäminen ja leipominen vehnällä 1980-luvulla, koska pölyn joutuminen keuhkoihin aukaisi kaikki mainitut ihotaivekohdat ilman suoraa jauhopölykontaktia. Siis jalkoireet tulivat myös esiin , vaikka oli sukat ja kengät jalassa kun leipoi (muulle perheelle) vehnällä 1980-luvulla - eikä vain kämmen ja sormivälioireet. Arvelen että keuhkot ja hengitys toimi allergeenin sisäänottajana, koska en siinä vaiheessa itse syönyt enää pullaa, mutta leivoin lapsille. Siis poistin vehnäjauhon asunnostani ja lopetin (kotimaisella viljalla) leipomisen.

RUOTSI KELIAKIATIETEEN NYKYTASO 2010 (ruotsiksi)

2010-01-31T12:54:00.001-08:00

KLINIK OCH VETENSKAP. Otan tämän originaalitekstinä.

Medicinska behandlingsformer kan komma att ersätta glutenfri diet
Kraftigt ökad celiakiprevalens
KÄLLA: Anders Lindgren, med dr, överläkare, medicinkliniken Södra Älvsborgs sjukhus, Borås anders.al.lindgren(AT) vgregion.s
Anders Kilander, docent, överläkare, medicin¬kliniken, Sahlgrenska universitetssjukhuset/Sahlgrenska, Göteborg

Sammanfattat
Prevalensen för celiaki har ökat kraftigt de senaste decennierna. I flera europeiska studier har man funnit en prevalens på 1:100.
Den tidigare beskrivna ökade malignitetsrisken bland patienter med denna sjukdom har i senare studier ¬visat sig vara obetydlig eller endast lätt ökad.
Celiaki är en systemsjukdom som har koppling till flera and¬ra organsystem än tarmen.
Trots att vi nu har serologiska test med hög sensitivitet och specificitet kvarstår krav på biopsi för säker diagnos.
Tvärtemot tidigare uppfattning tycks celiaki kunna debutera även i vuxen ålder.
Det finns nu hopp om att ¬man ska finna medicinska behandlingsformer som alternativ till glutenfri diet.

Celiaki, glutenöverkänslighet, beskrevs av den engelske läkaren Samuel Gee redan år 1888. Den holländske barnläkaren Karel Dicke fann i slutet av 1940-talet att barn med symtom som vid celiaki förbättrades i samband med spannmålsbristen under andra världskriget. När tillgången på spannmål blev bättre efter krigsslutet försämrades barnen åter. Det är klarlagt att proteinet gluten i vete, råg och korn, eller mer exakt de proteinfraktioner kallade prolaminer som ingår i dessa sädesslag, är den utlösande faktorn. De tre sädesslagens prolaminer, gliadin (vete), sekalin (råg) och hordein (korn), är alkohollösliga och de mest toxiska fraktionerna av proteinet gluten. Alla tre går dock ofta under den gemensamma benämningen gliadin. Med glutenfria produkter avses i handeln produkter som är fria från prolaminer från vete, råg och korn.

Större medvetenhet om sjukdomen och förbättrade diagnostiska möjligheter kan vara orsaken till att vi under de senaste decennierna sett en kraftigt ökad prevalens i framför allt europeiska studier. Från att tidigare ha legat på cirka 1:300 har prevalensen ökat till cirka 1:100, enligt flera europeiska screeningundersökningar under det senaste decenniet. Bland barn är prevalensen lika för flickor och pojkar, 1:1, medan kvinnor drabbas dubbelt så ofta som män.

Diarré, steatorré, viktnedgång, trötthet och anemi är klassiska symtom vid celiaki som vi numera sällan ser. Hos vuxna finner man i dag ofta bara järn-, folat- eller B12-brist, eller symtom som vid funktionella mag–tarmbesvär. Många av de patienter som i dag diagnosticeras har utretts för ospecifika besvär, varvid man funnit positiva transglutaminas- eller gliadinantikroppar. I en studie fann man att 5 procent av patienter som uppfyllde Rom II-kriterierna för funktionell tarmsjukdom hade odiagnostiserad celiaki.
Bland patienter med dermatitis herpetiformis har ungefär 75 procent villusatrofi.. Celiaki kan vara en orsak till både manlig och kvinnlig infertilitet, liksom osteopeni och osteoporos. Isolerade förhöjda transaminaser har rapporterats hos 13–53 procent av vuxna med odiagnostiserad celiaki. Detta fynd bör föranleda utredning avseende celiaki, men även isolerad stegring av alkaliska fosfataser i serum som uttryck för osteomalaci bör utredas. Patienter som är överviktiga kan också ha odiagnosticerad celiaki. I en studie i Nordirland som omfattade 371 patienter hade 39 procent ett BMI ≥25 medan endast 5 procent hade ett BMI <18,5 style="font-weight: bold;">

Patogenes, genetik, immunologi och omgivningsfaktorer
Celiaki anses orsakas av en interaktion mellan genetiska-, immunologiska- och omgivningsfaktorer. Risken för en förstagradssläkting till en individ med celiaki att få sjukdomen är omkring 20 procent. Konkordansen för enäggstvillingar är 70–75 procent. Celiaki är associerad med HLA klass II-haplotyperna DQ2 och DQ8. Mer än 95 procent av patienterna med celiaki har någon av dessa haplotyper.

Gliadin framkallar en immunologisk reaktion i framför allt övre delen av tunntarmen, med infiltration av inflammatoriska celler i lamina propria och epitelceller. Gliadinreaktiva CD4-positiva T-celler i lamina propria känner igen gliadinpeptiderna som är bundna till HLA klass II-molekylerna DQ2 eller DQ8 på de antigenpresenterande cellerna. T-cellerna producerar då proinflammatoriska cytokiner, framför allt interferon-γ. Vävnadstransglutaminas är ett enzym i tarm¬slemhinnan som deaminerar gliadinpeptiden och därigenom ökar dess immunogenitet.

Amning och tidpunkten för introduktion av gluten i födan hos nyfödda tycks spela stor roll. Amning har en skyddande effekt. Det har visat sig att risken för insjuknande i celiaki ökar om barnet börjar få gluten före 4 månaders ålder, en viss ökad risk föreligger även om man väntar med att introducera gluten mer än 7 månader. Ett intressant fenomen inträffade i Sverige åren 1982–96. Efter det att åldern för introduktion av gluten ändrats från 4 till 6 månaders ålder ökade den kumulativa incidensen bland barn även andra faktorer i omgivningen kan vara av betydelse för insjuknandet . Infektioner med rotavirus i mag–tarmkanalen anses exempelvis kunna öka risken för insjuknande. Ändrade diagnostiska metoder med införande av gliadin- och endomysieantikroppar har bidragit till att försvåra värderingen av skiftningarna i incidensen.

Prolaminerna är resistenta mot enzymatisk nedbrytning via proteaserna i ventrikel, duodenum och pankreas. Dessa peptider finns därför kvar och passerar genom tarmepitelbarriären vid tillstånd som ökar den intestinala permeabiliteten.

Diagnostik och utredning
I regel sker screening med serologiska markörer. I dag finns knappast något skäl att använda gliadinantikroppar för ¬screening då sensitiviteten för detta test är låg jämfört med sensitiviteten för transglutaminasantikroppar. På senare år har man även ersatt bestämning av IgA-endomysieantikroppar, som är en arbetskrävande och kvalitativ metod, med bestämning av IgA-transglutaminasantikroppar, som är en snabbare, enklare och kvantitativ ELISA-metod med motsvarande sensitivitet och specificitet. Bestämning av transglutaminasantikroppar är nu den helt dominerande metoden med en specificitet i de flesta studier på >95 procent. Sensitiviteten är hög för total villusatrofi, men betydligt lägre för mindre uttalade förändringar (Tabell I) .
Det är viktigt att bestämma IgA samtidigt med antikroppsbestämning eftersom celiaki vid samtidig IgA-brist ger falskt negativa resultat. Patienter med selektiv IgA-brist har dessutom en 10-faldigt ökad risk att utveckla celiaki.( Huomaa vastaukset IgA 0 !)

Trots synbarligen hög sensitivitet och specificitet för transglutaminasantikroppar blir det positiva prediktiva värdet, det vill säga proportionen patienter med positivt test som är korrekt diagnostiserade, vid celiakiscreening ganska lågt beroende på sjukdomens låga prevalens. Bestämning av deaminerade gliadinpeptidantikroppar i kombination med transglutaminasantikroppar har nyligen visat sig öka specificiteten. Ytterligare studier krävs dock för att bestämma dess plats inom diagnostiken.

En engelsk studie har visat att ett transglutaminasantikroppsvärde som är mer än 10 gånger den övre normalvärdesgränsen har ett positivt prediktivt värde på 100 procent, varför biopsier för diagnos i dessa fall inte anses nödvändiga. Detta tycks gälla med få undantag för samtliga på marknaden förekommande analyskit. Gastroskopi med biopsier från duodenum descendens får emellertid fortfarande anses som en obligatorisk undersökning för definitiv diagnos. Histologiskt kan man se ett helt spektrum av förändringar från total villusatrofi med krypthyperplasi till normala villi med endast lymfocytinfiltration i epitel och lamina propria (Figur 1–3).

Isolerad intraepitelial lymfocytos (IEL) är ett ospecifikt fynd som i cirka 10 procent av fallen kan vara tecken på begynnande celiaki. Fyndet kan också ses vid autoimmuna tillstånd, NSAID-medicinering, bakteriell överväxt till tunntarmen och Giardia-infektioner. Om lymfocyterna är >40/100 epitelceller är det sannolikt ett patologiskt fynd.

Tidigare har det ansetts att celiaki är en sjukdom som debuterar i de tidiga barnaåren. En studie från Finland talar dock för att sjukdomen kan utvecklas också i vuxen ålder. Patienter som har positiva antikroppar men normal histologi ¬löper stor risk att utveckla sjukdomen.
Hur ska man då handlägga patienter med positiv antikroppsbestämning och normal histologi respektive patienter med IEL? Ett sätt skulle kunna vara haplotypbestämning.

Majoriteten (>95 procent) av celiakipatienterna har antingen haplotyp HLA-DQ2 eller HLA-DQ8. Har man ingen av dessa genotyper är det högst osannolikt att man har eller kommer att få sjukdomen, varför ingen ytterligare åtgärd vidtas. Om patienten har en haplotyp som är förenlig med celiaki kan man välja en av två vägar. Har patienten besvärande symtom bör man rekommendera glutenfri kost, uppföljning av symtom och ny biopsi av tunntarmsslemhinnan. Om patienten är väsentligen besvärsfri görs ingen koständring men en ny gastroskopi om 1–2 år. Man ska dock komma ihåg att specificiteten för haplotypbestämningen är låg eftersom dessa haplotyper finns hos 20–30 procent av befolkningen, vilket begränsar värdet av ett positivt resultat.

Malignitetsrisk hos patienter med celiaki
Det är sedan länge känt att obehandlad celiaki innebär en ökad risk för utveckling av maligna tillstånd i mag–tarmkanalen. Det är också känt att denna risk avtar, för att sedan försvinna, efter behandling med strikt glutenfri kost. I en relativt ny stor svensk studie undersökte man 12 000 patienter som hade vårdats på sjukhus för celiaki eller dermatitis herpetiformis avseende malignitetsutveckling. Man fann en 1,3 gånger ökad risk för patienter med enbart celiaki (95 procents CI 1,2–1,5), och en 1,2 gånger ökad risk för patienter med enbart dermatitis herpetiformis (95 procents CI 1,0–1,4). Den ökade malignitetsrisken avtog med tiden och skilde sig inte från den i normalbefolkningen efter 5–10 år.

Den 6-faldigt ökade risken i den svenska studien för den mest kända tumörsjukdomen lymfom är låg jämfört med fynd i andra studier, där man funnit en 15–100-faldigt ökad risk. Dessa resultat är dock i regel från regionala centra dit patienter med svårare sjukdom remitterats.

I en stor brittisk populationsundersökning från en primärvårdsdatabas som omfattade 8 miljoner patienter fann man 4 732 patienter med celiaki under åren 1987–2002. Den totala risken för malignitet uppgick till 1,29 (95 procents CI 1,06–1,55) och för gastrointestinal malignitet till 1,85 (95 procents CI 1,22–2,81). Den största risken fanns under det första året efter diagnosen. Därefter fann man bara en signifikant ökning av risken för lymfoproliferativa sjukdomar. I en engelsk populationsbaserad studie omfattande 869 patienter med biopsiverifierad celiaki som följts upp under 23 år kunde man inte påvisa någon ökad malignitetsrisk. Den slutsats man får dra av dessa studier är att det sannolikt framför allt är patienter med svårare form av celiaki som löper ökad risk att utveckla malignitet och att risken för malignitet bland alla patienter med symtomgivande celiaki totalt sett är mycket liten. När det gäller patienter utan symtom finns inga belägg för att de skulle löpa ökad risk för malignitetsutveckling .

Fyra studier har visat en minskad risk för mammarcancer hos patienter med celiaki. Någon förklaring till detta samband har man inte funnit. Tunntarmslymfom eller annan tarmmalignitet bör misstänkas om patienter som tidigare svarat bra på glutenfri kost på nytt får mag–tarmsymtom trots strikt diet.

Extraintestinala manifestationer av celiaki
Nedsatt bentäthet (osteopeni och osteoporos) ses relativt ofta hos patienter med celiaki. I en studie fann man att 7 procent av patienter med nedsatt bentäthet hade celiaki. Det föreligger en lätt ökad risk för frakturer hos patienter med celiaki på grund av osteoporos, men denna ökade risk tycks vara begränsad till gruppen med »klassisk malabsorption«. I en stor populationsundersökning fann man att risken för en patient att drabbas av en höftfraktur jämfört med normalpopulationen var 1/1 000 patienter och år. För närvarande saknas allmänna riktlinjer avseende om generell bentäthetsmätning med DEXA av nydiagnostiserade celiakipatienter är kostnadseffektivt.

Dermatitis herpetiformis är en hudmanifestation av glutenöverkänslighet. 10–30 procent av patienter med detta tillstånd har negativa transglutaminasantikroppar och minst 60 procent saknar mag–tarmsymtom. Hudförändringarna svarar bra på behandling med glutenfri kost.

Samband mellan celiaki och neurologiska tillstånd, till exempel cerebellär ataxi och neuropati, har också beskrivits, men huruvida dessa samband är kausala och om tillstånden förbättras efter insatt glutenfri kost är fortfarande oklart. För att svara på den frågan krävs större prospektiva studier.

Man har också funnit ett samband mellan celiaki och kroniska leversjukdomar som primär biliär cirros, primär sklero¬serande kolangit och kronisk autoimmun hepatit. Från Finland har rapporterats 3 patienter som remitterats för levertransplantation på grund av leversvikt, vilka samtliga förbättrades kraftigt efter påbörjad glutenfri kost sedan man konstaterat samtidig celiaki. Detta ledde till att planerade levertransplantationer kunde avblåsas [40]. En retrospektiv undersökning av 185 patienter som genomgått levertransplantation vid samma klinik visade att 8 (4,3 procent) hade celiaki .

Diabetes mellitus typ 1 och autoimmuna tyroideasjukdomar har också en ökad prevalens av celiaki, liksom patienter med Downs syndrom.

Det är också värt att känna till att celiaki är överrepresenterat vid lymfocytär kolit, och man bör ha detta tillstånd i åtanke om patientens symtom inte går fullständigt i regress efter insatt glutenfri kost .

Glutenfri diet – ännu enda behandlingen

Behandlingen av celiaki består av livslång glutenfri diet. Cirka 70 procent av patienterna upplever symtomatisk förbättring inom två veckor efter att de startat med glutenfri kost. Man har på senare år visat att havre i kosten tolereras väl av celiakipatienter , sannolikt beroende på att prolamininnehållet är endast 1/5 av innehållet i övriga sädesslag. Detta har också inneburit en klar förbättring för celiakipatienterna då havre också ger ett viktigt tillskott av fiber i kosten . Hos barn normaliseras vanligen tunntarmsslemhinnan, medan man bara finner en partiell restitution av slemhinnan hos hälften av de vuxna patienterna.

I en nyligen publicerad studie beskrevs 61 patienter som fått diagnosen celiaki som barn men som vid glutenprovokation några år efter diagnosen inte utvecklade symtom trots villus¬atrofi och som därför tilläts att återgå till normalkost. När man följde upp barnen i vuxen ålder fann man att 13 patienter hade spontanläkt med normala villi utan kliniska tecken på celiaki. Detta visar att sjukdomen kan läka ut eller övergå i ett latent stadium hos vissa patienter, vilket skulle kunna innebära att man så småningom kan identifiera patienter som inte behöver livslång glutenfri diet. Detta väcker också frågan om alla asymtomatiska patienter som upptäcks vid serologisk screening behöver ha en glutenfri diet för att minska risken för framtida komplikationer. En prospektiv studie av den patientgruppen vore av stort värde.

Nyligen publicerades en studie där man kunde visa att om man behandlar med ett enzym (Aspergillus niger propylendoproteas) som bryter ned prolaminer når knappt något gluten duodenum. Detta inger hopp om att man i framtiden ska finna medicinska behandlingsformer som alternativ till glutenfri diet.

Om patienten inte blir bra, vad gör vi då?

Om patienten inte blir bra är det första vi ska fråga oss om diagnosen är riktig.

Giardiasis, Whipples sjukdom och tropisk sprue är andra sjukdomar som kan ge en histologisk bild som påminner om celiaki. Även bakteriell överväxt till tunntarmen har rapporterats i hög prevalens hos patienter som inte svarat på kostbehandling .

Refraktär celiaki innebär fortsatta symtom trots strikt glutenfri kost under 6–12 månader, enligt olika definitioner. Tillståndet är extremt ovanligt hos barn och ovanligt hos vuxna. Några riktigt säkra siffror angående prevalens går inte att hitta i litteraturen, men 2–5 procent har bedömts som rimligt. Man bör ha i åtanke att i denna grupp finns patienter med enteropatiassocierat T-cellslymfom. Dessa kan identifieras med hjälp av en immunhistokemisk undersökning av formalinfixerade biopsier som visar en abnorm fenotyp av de intraepiteliala lymfocyterna. I första hand ska emellertid dessa patienter ges förnyad kostrådgivning. Fortsatta symtom, trots att man inte kunnat påvisa kostfel eller T-cellslymfom, kan behandlas med steroider och/eller azatioprin . Försiktighet med steroider bör dock tillrådas på grund av ökad risk för frakturer hos dessa patienter, som redan kan ha utvecklat osteopeni. Även cyklosporin och infliximab har visat sig vara verksamma vid refraktär celiaki.

Uppföljning av celiakipatienter

Hur ska man följa upp patienter som fått diagnosen celiaki? Räcker det med symtomfrihet och normaliserade transglutaminasantikroppar? Trots att de flesta patienter svarar på behandling med normalisering av symtom och serologiska test ser man ofta kvarstående histologiska förändringar i tarm¬slemhinnan, vilket visats i ett flertal studier. I exempelvis en holländsk studie fann man histologisk remission hos 65 procent av patienterna efter 2 år och hos 85 procent efter 5 år . En studie på Nordirland visade fullständig restitution av villi hos 40 procent av patienterna efter 12 månaders glutenfri kost.

Den allmänna uppfattningen är att felaktig diet är orsaken till att slemhinnan inte normaliseras. Det har föreslagits att man kan avstå från kontrollgastroskopi, eftersom klinisk förbättring och uppföljning med noggrann dietgenomgång är väl korrelerade med slemhinneläkning .

En alternativ uppföljning är att man gör en kontrollgastroskopi efter 1 år, då det kan vara motiverande för patienten att få veta om koständringen har gett resultat. Om tunntarms¬slemhinnan inte har läkt får patienten en uppföljande kontakt med dietist för ny kostgenomgång, varefter kontrollgastroskopi görs på nytt om ytterligare 2 år. Om tunntarmsslemhinnan fortfarande inte skulle ha restituerats, men patienten är besvärsfri, görs ingen ytterligare biopsikontroll, utan vi rekommenderar endast årlig klinisk kontroll. I figur 4 och 5 ges förslag till uppföljning av patienter med misstänkt celiaki och som har antingen positiva eller negativa transglutaminas¬antikroppar.

Barnläkare kan på livsmedelsanvisning förskriva 3 månaders behov av glutenfria produkter i form av exempelvis glutenfritt mjöl, pasta och färdigbakat bröd för 120 kronor till barn upp till 16 års ålder, oavsett hur mycket de förbrukar. Efter 16 års ålder varierar bestämmelserna mellan olika landsting.

Potentiella bindningar eller jävsförhållanden: Inga uppgivna.

De histologiska bilderna ¬har ställts till förfogande av överläkare Johan Mölne, Klinisk patologi och cytologi, Sahlgrenska universitetssjukhuset, Göteborg.

Referenser
1. Maki M, Mustalahti K, Kokkonen J, et al. Prevalence of Celiac disease among children in Finland. N Engl J Med 2003;348:2517-24.
2. West J, Logan RF, Hill PG, et al. Seroprevalence, correlates, and characteristics of undetected coeliac disease in England. Gut 2003;52:960-5.
3. Sanders DS, Carter MJ, Hurlstone DP, et al. Association of adult coeliac disease with irritable bowel syndrome: a case-control study in patients fulfilling ROME II criteria referred to secondary care. Lancet 2001;358:1504-8.
4. Maki M, Collin P. Coeliac disease. Lancet 1997;349:1755-9.
5. Collin P. Should adults be screened for celiac disease? What are the benefits and harms of screening? Gastroenterology 2005;128:S104-8.
6. Corazza GR, Di Sario A, Cecchetti L, et al. Bone mass and metabolism in patients with celiac disease. Gastroenterology 1995;109:122-8.
7. Cellier C, Flobert C, Cormier C, et al. Severe osteopenia in symptom-free adults with a childhood diagnosis of coeliac disease. Lancet 2000;355:806.
8. Gonzalez-Abraldes J, Sanchez-Fueyo A, Bessa X, et al. Persistent hypertransaminasemia as the presenting feature of celiac disease. Am J Gastroenterol 1999;94:1095-7.
9. Dickey W, Kearney N. Overweight in celiac disease: prevalence, clinical characteristics, and effect of a gluten-free diet. Am J Gastroenterol 2006;101:2356-9.
10. Murray JA. Celiac disease in patients with an affected member, type 1 diabetes, iron-deficiency, or osteoporosis? Gastroenterology 2005;128:S52-6.
11. Greco L, Romino R, Coto I, et al. The first large population based twin study of coeliac disease. Gut 2002;50:624-8.
12. Kagnoff MF. Overview and pathogenesis of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S10-8.
13. Green PH, Cellier C. Celiac disease. N Engl J Med 2007;357:1731-43.
14. Ivarsson A, Hernell O, Stenlund H, et al. Breast-feeding protects against celiac disease. Am J Clin Nutr 2002;75:914-21.
15. Norris JM, Barriga K, Hoffenberg EJ, et al. Risk of celiac disease autoimmunity and timing of gluten introduction in the diet of infants at increased risk of disease. JAMA 2005;293:2343-51.
16. Carlsson A, Agardh D, Borulf S, et al. Prevalence of celiac disease: before and after a national change in feeding recommendations. Scand J Gastroenterol 2006;41:553-8.
17. Laurin P, Stenhammar L, Falth-Magnusson K. Increasing prevalence of coeliac disease in Swedish children: influence of feeding recommendations, serological screening and small intestinal biopsy activity. Scand J Gastroenterol 2004;39:946-52.
18. Stene LC, Honeyman MC, Hoffenberg EJ, et al. Rotavirus infection frequency and risk of celiac disease autoimmunity in early childhood: a longitudinal study. Am J Gastroenterol 2006;101:2333-40.
19. Hill ID. What are the sensitivity and specificity of serologic tests for celiac disease? Do sensitivity and specificity vary in different populations? Gastroenterology 2005;128:S25-32.
20. Rostami K, Kerckhaert J, Tiemessen R, et al. Sensitivity of antiendomysium and antigliadin antibodies in untreated celiac disease: disappointing in clinical practice. Am J Gastroenterol 1999;94:888-94.
21. Marsh MN. Gluten, major histocompatibility complex, and the small intestine. A molecular and immunobiologic approach to the spectrum of gluten sensitivity ('celiac sprue'). Gastroenterology 1992;102:330-54.
22. Collin P, Maki M. Associated disorders in coeliac disease: clinical aspects. Scand J Gastroenterol 1994;29:769-75.
23. Rostom A, Dube C, Cranney A, et al. The diagnostic accuracy of serologic tests for celiac disease: a systematic review. Gastroenterology 2005;128:S38-46.
24. Hopper AD, Cross SS, Hurlstone DP, et al. Pre-endoscopy serological testing for coeliac disease: evaluation of a clinical decision tool. BMJ 2007;334:729.
25. Volta U, Granito A, Fiorini E, et al. Usefulness of antibodies to deamidated gliadin peptides in celiac disease diagnosis and follow-up. Dig Dis Sci 2008;53:1582-8.
26. Hill PG, Holmes GK. Coeliac disease: a biopsy is not always necessary for diagnosis. Aliment Pharmacol Ther 2008;27:572-7.
27. Van Meensel B, Hiele M, Hoffman I, et al. Diagnostic accuracy of ten second-generation (human) tissue transglutaminase antibody assays in celiac disease. Clin Chem 2004;50:2125-35.
28. Kakar S, Nehra V, Murray JA, et al. Significance of intraepithelial lymphocytosis in small bowel biopsy samples with normal mucosal architecture. Am J Gastroenterol 2003;98:2027-33.
29. Collin P, Helin H, Maki M, et al. Follow-up of patients positive in reticulin and gliadin antibody tests with normal small-bowel biopsy findings. Scand J Gastroenterol 1993;28:595-8.
30. Hoffenberg EJ, MacKenzie T, Barriga KJ, et al. A prospective study of the incidence of childhood celiac disease. J Pediatr 2003;143:308-14.
31. Holmes GK, Prior P, Lane MR, et al. Malignancy in coeliac disease--effect of a gluten free diet. Gut 1989;30:333-8.
32. Askling J, Linet M, Gridley G, et al. Cancer incidence in a population-based cohort of individuals hospitalized with celiac disease or dermatitis herpetiformis. Gastroenterology 2002;123:1428-35.
33. West J, Logan RF, Smith CJ, et al. Malignancy and mortality in people with coeliac disease: population based cohort study. BMJ 2004;329:716-9.
34. Card TR, West J, Holmes GK. Risk of malignancy in diagnosed coeliac disease: a 24-year prospective, population-based, cohort study. Aliment Pharmacol Ther 2004;20:769-75.
35. van Heel DA, West J. Recent advances in coeliac disease. Gut 2006;55:1037-46.
36. Meyer D, Stavropolous S, Diamond B, et al. Osteoporosis in a north american adult population with celiac disease. Am J Gastroenterol 2001;96:112-9.
37. Zone JJ. Skin manifestations of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S87-91.
38. Bushara KO. Neurologic presentation of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S92-7.
39. Cross AH, Golumbek PT. Neurologic manifestations of celiac disease: proven, or just a gut feeling? Neurology 2003;60:1566-8.
40. Kaukinen K, Halme L, Collin P, et al. Celiac disease in patients with severe liver disease: gluten-free diet may reverse hepatic failure. Gastroenterology 2002;122:881-8.
41. Gale L, Wimalaratna H, Brotodiharjo A, et al. Down's syndrome is strongly associated with coeliac disease. Gut 1997;40:492-6.
42. Matteoni CA, Goldblum JR, Wang N, et al. Celiac disease is highly prevalent in lymphocytic colitis. J Clin Gastroenterol 2001;32:225-7.
43. Pink IJ, Creamer B. Response to a gluten-free diet of patients with the coeliac syndrome. Lancet 1967;1:300-4.
44. Storsrud S, Olsson M, Arvidsson Lenner R, et al. Adult coeliac patients do tolerate large amounts of oats. Eur J Clin Nutr 2003;57:163-9.
45. Hogberg L, Laurin P, Falth-Magnusson K, et al. Oats to children with newly diagnosed coeliac disease: a randomised double blind study. Gut 2004;53:649-54.
46. Farrell RJ, Kelly CP. Celiac sprue. N Engl J Med 2002;346:180-8.
47. Matysiak-Budnik T, Malamut G, de Serre NP, et al. Long-term follow-up of 61 coeliac patients diagnosed in childhood: evolution toward latency is possible on a normal diet. Gut 2007;56:1379-86.
48. Mitea C, Havenaar R, Drijfhout JW, et al. Efficient degradation of gluten by a prolyl endoprotease in a gastrointestinal model: implications for coeliac disease. Gut 2008;57:25-32.
49. Tursi A, Brandimarte G, Giorgetti G. High prevalence of small intestinal bacterial overgrowth in celiac patients with persistence of gastrointestinal symptoms after gluten withdrawal. Am J Gastroenterol 2003;98:839-43.
50. Daum S, Cellier C, Mulder CJ. Refractory coeliac disease. Best Pract Res Clin Gastroenterol 2005;19:413-24.
51. Patey-Mariaud De Serre N, Cellier C, Jabri B, et al. Distinction between coeliac disease and refractory sprue: a simple immunohistochemical method. Histopathology 2000;37:70-7.
52. Goerres MS, Meijer JW, Wahab PJ, et al. Azathioprine and prednisone combination therapy in refractory coeliac disease. Aliment Pharmacol Ther 2003;18:487-94.
53. Wahab PJ, Crusius JB, Meijer JW, et al. Cyclosporin in the treatment of adults with refractory coeliac disease--an open pilot study. Aliment Pharmacol Ther 2000;14:767-74.
54. Gillett HR, Arnott ID, McIntyre M, et al. Successful infliximab treatment for steroid-refractory celiac disease: a case report. Gastroenterology 2002;122:800-5.
55. Lee SK, Lo W, Memeo L, et al. Duodenal histology in patients with celiac disease after treatment with a gluten-free diet. Gastrointest Endosc 2003;57:187-91.
56. Wahab PJ, Meijer JW, Mulder CJ. Histologic follow-up of people with celiac disease on a gluten-free diet: slow and incomplete recovery. Am J Clin Pathol 2002;118:459-63.
57. Dickey W, Hughes DF, McMillan SA. Disappearance of endomysial antibodies in treated celiac disease does not indicate histological recovery. Am J Gastroenterol 2000;95:712-4.
58. Ciacci C, Cirillo M, Cavallaro R, et al. Long-term follow-up of celiac adults on gluten-free diet: prevalence and correlates of intestinal damage. Digestion 2002;66:178-85.

Fibrosoiva alveoliitti yleensä

2010-01-14T05:50:00.000-08:00

LÄHDE:
Verbeken EK, Cauberghs M, Lauweryns JM, Van de Woestijne KP.Structure and function in fibrosing alveolitis. J Appl Physiol. 1994 Feb;76(2):731-42. Pathologische Ontleedkunde I, U.Z. St. Rafaël, Leuven, Belgium.

Keuhkotilavuudet, maksimaalinen respiratorinen tilavuus ja virtaukset , elastisuustekijä ja impedanssit keuhkopuuston eri tasoilta ja kudosimpedanssi mitattiin tässä työssä 13 ihmiskeuhkosta, joissa oli todettu yleinen fibrosoituminen.

Lung volumes, maximal expiratory volume and flows, elastic recoil pressure, and impedances at various levels of the bronchial tree, as well as tissue impedance, were measured in 13 human lungs that demonstrated generalized fibrosis at autopsy.

Preparaattien fiksaation jälkeen määriteltiin keskimääräinen ilmatilan sisämitta (jänne, Lma), poikkileikkausmitta (Lmw) alveolaarisesta seinämästä ja kalvoisten bronkiolien sisädiametri (d) ja tiheys (n/cm2) morfometrisin tekniikoin.

After fixation, mean internal chord of air spaces (Lma), transsection length of the alveolar walls (Lmw), and internal diameter (d) and density of membraneous bronchioles (n/cm2) were determined in the same lungs by use of morphometric techniques.

Sitten verrattiin funktionaalisia ja rakenteellisia mittaustuloksia ja niitä verrattiin 10 keuhkoterveen henkilön vastaaviin mittoihin.

The results of functional and structural measurements were correlated and compared with measurements obtained similarly in 10 normal lungs.

Tutkimus osoittiettä fibrosoivalle alveoliitille tyypilliset funktionaaliset muutokset voivat johtua parenkymaalisen kudoksen osittaisesta korvautumisesta fibroottisella kudoksella ja samalla vielä funktionaalisten yksiköitten mekaanisten ominaisuuksien modifioitumisista.

This study shows that the functional alterations typical for fibrosing alveolitis can be attributed to the replacement of part of the parenchyma by fibrous tissue and to modifications of the mechanical properties of still-functional units.'

Keuhkoja luonnehti rakenteellisesti Lmw ja d lisääntymä, sekä kolmessa keuhkossa Lma lisääntymä ja n/cm23 vähenemä. Toiminnallisesti nämä keuhkot osoittivat sellaista funktiomallia, jsosa oli sekä fibroosin että emfyseeman piirteitä.

The lungs were characterized structurally by an increase of Lmw and d. In addition, in three lungs, an increase of Lma and a decrease of n/cm2 were observed. Functionally, these lungs demonstrated a pattern compatible with a mixture of fibrosis and emphysema.

Fibrosoituva keuhko ja keliakia

2010-01-14T05:16:00.001-08:00

LÄHDE:
Garrido A, Verdejo C, Márquez JL, Giráldez A, Trigo C, Belda O. [Intestinal lymphoma and mesenteric panniculitis: complications of undiagnosed celiac disease]
Gastroenterol Hepatol. 2008 Apr;31(4):221-4. Servicio de Aparato Digestivo, Hospital Virgen del Rocío, Sevilla, Spain. agarser- AT-telefonica.net

KELIAKIA TAUTI on kaikkein tavallisin ruoka-aineintoleranssi Länsimaissa ja johtuu geneettisesti alttiin henkilön gluteenin syömisestä. Avainhoitomenetelmä näillä henkilöillä on gluteenin elimaatio dieetistä, koska useimmat komplikaatioista ovat tavallisia, jos komplianssi dieetin suhteen on huono.

Celiac disease is the most common severe food intolerance in the Western world and is due to gluten ingestion in genetically susceptible children and adults. The key treatment in these patients is a gluten-free diet, because most complications are more common when dietary compliance is poor.

Vakavimmat komplikaatiot keliakiataudista ovat pahanlaatuiset kasvaimet, joista on tavallisin enteropatiaan liittynyt T-oolulymfooma.
The most serious complication of celiac disease is the development of neoplasms (the most common of which is enteropathy-associated T-cell lymphoma).

Kuitenkin on kasvavaa prevalenssia myös haavaisesta jejuniitista ja extraintestinaalisista ilmiöistä ( suoliston ulkopuolisista taudin manifestaatioista), joihin kuuluu krooninen hepatiitti, keuhkoja fibrosoiva tauti ja epileptiset oireyhtymät.

However, a number of reports have indicated an increased prevalence of ulcerative jejunitis and extraintestinal manifestations, including chronic hepatitis, fibrosing lung disease, and epilepsy syndromes.

Tässä artikkelissa tutkijat esittävät tapausselostuksen 53-vuotiaasta miehestä, joka oli pitkät ajat potenut ripulia ja koska ei oltu epäilty keliakiaa, hänelle oli ehtinyt kehittyä keliakiaan liittyvä T-solulymfooma ja mesenteeripannikuliitti.

We report the case of a 53-year-old-man with long-standing diarrhea; because celiac disease was not suspected, the patient developed celiac-associated T-cell lymphoma and mesenteric panniculitis.

Keliakia ja bronkoalveoliitti

2010-01-14T05:00:00.000-08:00

LÄHDE:

Brightling CE, Symon FA, Birring SS, Wardlaw AJ, Robinson R, Pavord ID.
A case of cough, lymphocytic bronchoalveolitis and coeliac disease with improvement following a gluten free diet.Thorax. 2002 Jan;57(1):91-2.
Institute for Lung Health, Department of Respiratory Medicine and Thoracic Surgery, University Hospitals of Leicester, Leicester LE3 9QP, UK. chris.brithtling AT uhl-tr.nhs.uk

KROONINEN YSKÄ on tavallinen syy, minkä takia lähetetään keuhkoklinikkaan. Noin 20 %:ssa ja kuitenkin kroonisen yskän syy epäselväksi tutkimuksien jälkeenkin.

Chronic cough is a common reason for presentation to a respiratory clinic. In up to 20% of cases the cause remains unclear after investigations.

Tässä tutkijat raportoivat erään sellaisen tapauksen, jossa oli todettu bronkoskooppisesti lymfosyyttipitoista ilmateitten tulehdusta liittyneenä vastikään diagnosoituun keliakiatautiin. Kaikki taudin piirteet paranivat huomattavasti gluteenittomalla dieetillä, mistä pääteltiin olevan syysuhdetta keliakiataudin, yskän ja lymfosyyttisen bronkoalveoliitin kesken.

We report one such case where there was bronchoscopic evidence of lymphocytic airway inflammation in association with newly diagnosed coeliac disease. All features improved markedly on a gluten free diet, suggesting a causal relationship between coeliac disease, cough, and lymphocytic bronchoalveolitis.

Kommentti: Mainittakoon keliaakikon vaaroista. Jos joutuu altistumaan toisten vehnäjauhopölylle, jatkuva lymfosyyttinen irritaatiotila keuhkojen alueella voi johtaa lymfoomaan, vaikka noudattaisi dieettiä itse.
http://thorax.bmj.com/content/44/6/519.abstract

Keliakia ja keuhkot

2010-01-14T04:41:00.001-08:00

Am J Clin Pathol. 2003 Feb;119(2):279-89.
HAKUALUE:
Keuhkokomplianssi keliakiassa, jossa on autoimmuunisia komplikaatioita.
( Huom kyse keliakiasta, jossa noudatetaan gluteenivapaata dieettiä jokseenkin tiukasti)
Pohdittaa keliakian luonne alveolitasossa? Kylmävaikutuksessa? Rintakehän elastisuudessa komplianssissa?

LÖYTÖJÄ 6

Magro CM, Morrison C, Pope-Harman A, Rothrauff SK, Ross P Jr. Direct and indirect immunofluorescence as a diagnostic adjunct in the interpretation of nonneoplastic medical lung disease. Department of Pathology, Ohio State University Medical Center, Columbus, USA.

(1) 57 potilaasta satu avoin keuhkobiopsiamateriaali inkuboitiin fluoresoivan komplementin ja immunoglobuliiniantiseerumin kanssa. Neonataali keuhko substraattina tehtiin eräs epäsuora immunofluoresloiva mittaus.

(2) Suorat immuunifluoresoivat mallit voitiin luokitella intra-alveolaarisiin septaalisiin kapillaarisiin sakkautumiin, suurten suonten seinämiin lokalisoituviin, alveolien basaalimembraaniin lokalisoituviin tai pauci-immuuneihin, lähinnä ei immunologisiin systeemisiin vaskuliittimalleihin.

Fresh open lung biopsy material from 57 patients was incubated with fluoresceinated complement and immunoglobulin antisera. An indirect immunofluorescent assay using neonatal lung as substrate was conducted as well.
Direct immunofluorescent patterns could be categorized into interalveolar septal capillary deposition, large vessel wall localization, alveolar basement membrane localization, or a pauci-immune immunofluorescence pattern.

(3) Mitä tulee septaaliseen kapillaariseen malliin, endoteeliaalista seinämänkirjavoitumista nähtiin sklerodermassa, sekamuotoisessa sidekudostautissa, anti-Ro-assosioituneessa LE:ssä dermatomyosiitissä, humoraalisessa allograftin hyljintä reaktiossa ja potilailla joilla oli isoloitu keuhkofibroosi, joissa oli todettu autoantibodeja , myös antifosfolipidivasta-aineita.

With respect to the septal capillary pattern, endothelial cell decoration was seen with scleroderma, mixed connective tissue disease, anti-Ro-associated lupus erythematosus, dermatomyositis, humoral allograft rejection, and patients with isolated pulmonary fibrosis in whom autoantibodies were established, including antiphospholipid antibodies.

(4) Samantapaista endoteliaalisen seinämän värjäytymistä nähtiin näissä tapauksissa epäsuorissa menetelmissä.

A similar pattern of endothelial cell staining was seen in these cases via the indirect assay.

(5) Granulaarista muraalista septaalista kapillaarisakkaumaa nähtiin edellämainituissa järjestelyissä reumatoidifaktoripositiivisen nivelreuman yhteydessä, tyypin II kryofibrinogenemiassa ja sekamuotoisessa kryoglobulinemiassa , ja joissain tapauksissa valomikroskooppisesti niitä vastasi neutrofiilinen kapillariitti.

Granular mural septal capillary deposition was seen in the aforesaid settings along with rheumatoid factor-positive rheumatoid arthritis, type II cryofibrinogenemia, and mixed cryoglobulinemia and, in some cases, light microscopically corresponded to a neutrophilic capillaritis.

(6) Isoloitu vaskulaarinen IgA korreloi rnivelreumaan, korreloiden IgA-spesifisiin anti-endoteliaalisoluvasta-aineisiin, keliakiatautiin liittyvään pulmonaariseen hemorrhagiaan, Schönlein-Henoch-purppuraan ja IgA-antifosfolipidivasta-aineisiin. Alveolaariseinämän sakkoja nähtiin taudissa joka kohdistuu glonerulaarien basaalimembraaniin.

Isolated vascular IgA corresponded with rheumatoid arthritis corresponding to IgA-specific antiendothelial cell antibodies, celiac disease-associated pulmonary hemorrhage, Schönlein-Henoch purpura and with IgA antiphospholipid antibodies. Alveolar wall deposition was seen with anti-glomerular basement membrane disease.

PMID: 12580000 [PubMed - indexed for MEDLINE]
14/01/2010 13:40

GLUTEENI glutamiinilähteenä

2010-01-05T08:16:00.000-08:00

Gluteenin runsas käyttö ravinnossa lisää kovasti kehon glutamiiniaminohappoaineenvaihdunnan rasitetta, jos sattuu olemaan piilevää geneettistä heikkoutta käsitellä integroidusti glutamiinia jossain entsyymitasossa. Silloin tulee ottaa huomioon tällainenkin seikka:

TIETOJA GLUTAMAATIN KULJETTAJAPROTEIINEISTA AIVOSSA

(1) GLT-1 ja EAAT1
Japanista on aivan tuoretta (2008) tietoa tästä GLT-1 proteiinista, joka vaikuttaa, että tätä potentiellisti toksista glutamaattia (Gln) siirtyy astrosyyttiin, aivojen aineenvaihduntasoluun.
LÄHDE: 1. Nakajima K, Yamamoto S, Kohsaka S, Kurihara T. Neuronal stimulation leading to upregulation of glutamate transporter-1 (GLT-1) in rat microglia in vitro. Neurosci Lett. 2008 Mar 26

Suomennan tekstistä seuraavaa:
”Kuten ennen on kuvattukin, aktivoituneet mikrogliasolut hermokudoksessa kiihdyttävät gliasolutyypin glutamaatinkuljettajaproteiinien (GLT-1, EAAT2) muodostumista sellaisissa kohdissa, missä motoneuronien aksonit ovat vaurioituneita. Tämä ilmiö viittaa siihen, että motoneuronit stimuloivat mikrogliasoluja lisäämään GLT-1 proteiinia.
Tutkijat katsoivat nyt, mikä on neuronin stimulaation vaikutus glutamaatin (GLU) ottoon gliasoluun ja miten GLT-1 vaikuttuu ( in vitro), koeputkessa. Glutamaatti merkattiin radioaktiivisella hiilellä 14C*. Mikrogliat lisäsivät glutamaatin* ottoa, jos neuroni oli stimulaatiotilassa. Mutta jos koemiljöössä oli GLT-1- estäjää, neuronien stimuloima GLU* otto oli huomattavan vaimentunutta, mistä voisi päätellä, että pääasiallinen glutamaatin gliasoluun ottajaproteiini on GLT-1.
Edelleen havaittiin, että GLT-1 määrät lisääntyivät merkitsevästi mikrogliasoluissa silloin, kun neuronit olivat stimuloidussa tilassa. Sitä taas ei tehnyt toinen gliaolutyypin glutamaatinkuljettajaproteiini GLAST tai EAAT1, glutamaatti-aspartaatti-kuljettaja, siis se on molempien excitatoristen aminohappojen kuljettaja.
Kaikenkaikkiaan neuronaalisen stimuluksen todettiin edistävän glutamaatin ottoa gliasoluun ehkä kohonneitten pitoisuuksien takia.( Kommentti: Aktiivi neuroni tukee täten omien resurssiensa lisääntymistä ja oman vaaransa vähentämistä).

(2) EAAC1 , GLAST ja GLT-1
Uusi ranskalainen tutkimustulos tältä alalta.
LÄHDE 2. Lortet S, Canolle B, Masmejean F, Nieoullon A. Plasma membrane expression of the neuronal glutamate transporter EAAC1 is regulated by glial factors: Evidence for different regulatory pathways associated with neuronal maturation. Neurochem Int. 2008 Mar 2

Glutamaattiergisessä neuronisynapsissa hermonvälittäjäaineena toimiva (EAA) excitatorinen aminohappo molekyyli erkanee synaptisesta raosta korkea-affiniteettisellä aminohapon kuljettajaproteiinilla. Niitä sijaitsee neuroneissa ja silloin ne ovat nimeltään EAAC1. Jos niitä on astrosyyteissä , niitten nimi on GLAST ja GLT-1. Solujen keskeinen koordinoitu toiminta on tarpeen, jotta glutamaatin(Gln) extrasellulaarinen pitoisuus saadaan säätymään tarpeeksi matalaksi. (Glutamaatti voi olla toksinen ja sillä on normaalisti hyvin tarkka säätö!) .

Tässä työssä tutkijat tarkastelivat neuroniviljelmää käsittelemällä sitä glialiukoisella tekijällä ja havaitsevat asian korreloivan EAAC1 ja GLAST proteiinien uudelleen järjestäytymiseen solukalvossa ja sitten tutkijat analysoivat, mikä vaikutus tähän säätelyyn on kalvon kolesterolipitoisuuden vähenemisellä.

(a) Neuronirikastetussa soluviljelmässä, jossa oli 90% neuroneita ja 10% astrosyyttejä tehtiin em. käsittelyä 10 päivää ja silloin lisääntyi EAAC1 ja GLAST solujen pinnoilla , vaikka totaalissa ilmenemisessä ei ollut muutosta Mutta tässä käsitelyssä ei GLT-1 pintaexpressio muuttunut. Sen sijaan sen totaalimäärä kasvoi. Jos kolesteroli akuutisti väheni kalvoista ( metyyli-beeta syklodekstriinillä) aleni EAAC1 ja GLAST- proteiinien glutamaatin kuljettamisen aktiivisuus neuronirikastetussa käsitellyssä miljöössä.

(b) Pelkässä neuroniviljelmässä, jossa oli käsittelyainetta (GCM) lisääntyi myös EAAC1 solukalvossa, mutta yllättävästi akuutti käsittely metyylisyklodekstriinillä vähensi glutamaatin oton aktiivisuutta, mutta ei EAAC1 soluexpressiota.

Immunokemialla EAAC1 kuljettaja-alatyypin sijoittumiset neuronissa olivat havaitsemattomissa, mikä tahansa käsittely oli, mutta osoitettiin että EAAC1 ei enää sijainnut samassa kuin Thy-1 rikastetuissa neuronaalisissa viljelyissä, joita oli GCM käsitelty. Tämä viittaisi siihen että GCM oli stimuloinut neuronissa polariteetin muodostusta, mikä on kypsymisen indikaattori.

Tästä tutkijat pystyivät päättelemään, että erilaiset mekanismit osallistuvat (GCM-käsittelyn jälkeen) glutamaatin siirtämiseen ja kuljettamiseen neuroniviljelmien kalvoihin ja niistä pois. Nämä EAAC1:n eri säätelytiet ovat assosiaatiossa erilaisiin glutamaatin kuljettajien liikkumisiin plasmamembraaniin ja siitä pois

(3) Ranskassa on tukittu jo aiemmin(2004) kolesterolin merkitystä tälle EAAC1 glutamaatin kuljettajalle.

LÄHDE3. Canolle B, Masmejean F, Melon C, Nieoullon A, Pisano P, Lortet S Glial soluble factors regulate the activity and expression of the neuronal glutamate transporter EAAC1: implication of cholesterol. J Neurochem. 2004 Mar;88(6):1521-32. Neurosci. 1997 Feb 1;17(3):932-40.

Neuronin ja astrosyytin on oltava koordinaatiossa keskenään, jotta glutamaatti saadaan säätymään solun ulkoisessa (ec) tilassa. Tutkijat katsoivat, mikä merkitys on astrosyytti ja gliaperäisellä kolesterolilla tähän glutamaatinkuljetukseen primäärisissä neuronivljelmissä koe-eläimen alkion harmaassa aivokuoressa.

Glutamaatin neuronaalisen kuljettajamolekyylin EAAC1 esiintyminen ja glutamaatin soluunottotahti olivat vaimeita , kun neuroneja kasvatettiin ilman astrosyyttien läsnäoloa eivätkä neuronit pärjänneet solun ulkoisen glutamaatin siivoamisesta (clearing).
Jos neuroniviljelmiä käsiteltiin gliaperäisellä elatus miljööllä, lisääntyi glutamaatin ottaminen soluun (V max), EAAC1 esiintyminen lisääntyi ja neuroni sai takaisin kykynsä säätää extrasellulaarista glutamaattia.
Niinpä astrosyytit säätävät voimistumaan EAAC1 glutamaatin kuljettajan neuronaalista esiintymistä ja aktiivisuutta.
Lisäksi osoitettiin tässä miljöössä esiintyvän kolesterolin merkitys. Kolesteroli lisäsi glutamaatin takaisinoton aktiivisuutta, kun sitä suoraan lisättiin neuroniin, eikä sillä ollut taas mitään vaikutusta glutamaatin kuljettajaproteiinin esiintymiseen.

Edelleen havaitiin, että jos gliaalisesta miljööstä poistettiin kolesteroli, gliaalisen miljöön vaikutus glutamaatin kuljetusaktiivisuuteen katosi ja palasi kun kolesterolia lisättiin matalan kolesterolin gliaaliseen miljööseen. Tämä osoitti, että gliaperäinen kolesteroli säätelee glutamaatin kuljetuksen aktiivisuutta. Tämä koe antoi uutta näyttöä astrosyytin säätelemästä neuronaalisen glutamaatin kuljetuksesta ja tutkijat identifioivat kolesterolin eräänä tähän säätelyyn osalistuvana faktorina.

(4) Kalifornialainen tutkimus neuronin säätelemästä glutamaatin takaisin otosta ja neuronin ja astrosyytin koordinoitumisesta.

LÄHDE4. Swanson RA, Liu J, Miller JW, Rothstein JD, Farrell K, Stein BA, Longuemare MC. Neuronal regulation of glutamate transporter subtype expression in astrocytes.

GLT-1, GLAST, ja EAAC1 ovat korkean affiniteetin omaavia, natriumista (Na+) riippuvia glutamaatin (GLU) kuljettajia etuaivossa.( koe-eläin). Näiden kuljettaja-alatyyppien esiintyminen luonnehdittiin tässä tutkimustyössä. kolmesta näytteestä.

(a) Harmaan aivokuoren astrosyytti viljelmistä, (b) astrosyyttien ja neuronien yhteisviljelmistä, (c) eräistä astrosyyttiviljelmistä, joita oli erilaistettu eräällä tekijässä dBcAMP ( dibutyryyli cAMP)..

(a) Differentioitumattomat astrosyyttiviljelmät ilmensivät vain GLAST-alatyypin Gln- kuljettajaa.

(b) Astrosyyttien ja neuronien yhteisviljelmät muodostivat tähtimuotoja ja ilmensivät sekä GLAST että GLT-1. glutamaatin kuljettajia. Neuronissa oli vain EAAC1-kuljettajaa ja viljelmän harvat mikrogliat ilmensivät GLT-1.

(c) Erityiskäsittelyn saaneet astrosyytit ilmensivät GLT-1 glutamaatin kuljettajaa ja kohonneet määrät GLAST glutamiininkulejttajaa. Muutokset olivat samantapaisia (simuloivat) kuin yhteisviljelmän neuronissa, mutta immunosytokemialla osoitettiin, että kuljettajan esiintymismalli oli monimutkaisempi yhteisviljelmässä.

Kun verrattiin pelkkien (a) astrosyyttien GLAST kuljettajaproteiinin toimintaan niin erikoiskäsiteltyjen ( c) astrosyyttien GLAST ja GLT-1 toiminnoista havaittiin, että jälkimmäisen glutamaatin ottomaksimi oli noussut, mutta glutamaatin vakioissa ei ollut muutosta(Km) eikä dihydrokainaatin inhibitiovaikutukselle ollut kohonnutta herkkyyttäkään.

Pyrrolidiini-2,3-dikarboksyylihapon ja threo-beeta-hydroksiaspartaatin aiheuttamat inhibitiot glutamaatin kuljetukseen olivat vähäisemmät niissä viljelmissä, joissa oli sekä GLAST että GLT-1 esiintymää. joten niillä oli heikompi vaikutus GLT-1-kuin GLAST- alatyyppiin.

Nämä tutkimukset osoittivat, että astrosyyttien Glu-kuljettajien alatyyppien esiintyminen vaikuttuu neuroneista ja että keinotekoisesti (Tässä: dBcAMP) voitiin simuloida tätä vaikutusta. Kun manipuloidaan eri tavoin astrosyyttiviljelmien astrosyyttien Glu-kuljetusproteiinien alatyyppien esiintymää, löydettäneen ehkä sellaisia tekijöitä, jotka säätelevät GLAST ja GLT-1 glutamaattikuljettajien esiintymää ja funktiota vastaavissa luonnollisissa solutyypeissä.

KOMMENTTI: Tämä tarkoittaa sitä, että tiedemiehet koettavat ensinnäkin paikallistaa, kartoittaa ja löytää, mitkä kaikki tekijät voivat vähentää toksista glutamaattia strategisessa harmaassa aivokudoksessa, joka toimii glutamaatilla kuten etuaivo. Lisäksi he näyttävät etsivän tulevaisuuden kohdemolekyylejä voidakseen vähentää glutamaatin toksisuutta aivokudoksessa edistämällä glutamaatin pääsyä aineenvaihdunnalliseen sykliinsä tai glutamaatin takaisinottoon neuroniin sellaisenaan. Toistaiseksi aivojen tahdonalainen normaalin intensiivinen kehittäminen ja asianmukainen käyttö on glutamaatin suhteen vähiten toksista, siellä se edistää glutamaatti-glutamiini-sykliä ja vähentää glutamaatin extrasellulaaarista toksisuuta kohdissa, mihin ei mikään terapeuttinen toksisuuden vähentäjä oikeastaan ulotu toistaiseksi. Tahdonalainen toiminta tavallaan generoi aminohappoja tasapuolisesti, mutta myös toisinpäin: stimuloivien aminohappojen suuri määrä synapseissa vahvistaa neuronaalista periferistä toiminnan suuntaa, missä toivottavasti sitten ei ole rata-vaihde- ja feed back korjauksellisten linkkien esteitä aikamme yhteiskunnalla, joka pyrkii moduloimaan yksittäisiä neuronijärjestelmiä suorastaan "hänsynslöst", häikäilemättä.
JOS on jossain neurologisessa taudissa neurotoksisuustta glutamiinihaposta, gluteenittomasta dieetistä on hieman apua glutamiinirasitteen alentajana.

Influenssarokotus ja keliakia?

2009-10-09T04:16:00.000-07:00

Should the Coeliacs be vaccinated against influenza?
October 9, 2009

* Asplenic or severe dysfunction of the spleen (including homozygous sickle-cell disease and coeliac disease.)”

The Primary Care Society for Gastroenterology has produced guidelines on the follow-up care of adult coeliac disease (2) in which they state:

“Some degree of splenic atrophy is present in most patients with coeliac disease, and is sufficiently severe to cause peripheral blood changes in about a quarter. Patients should be considered for:

* Vaccination against pneumococcus and haemophilus influenza type b
* Vaccination against influenza
* Guidance about the increased risks attached to tropical infections e.g. malaria
* Life long prophylactic antibiotics are not recommended.”

http://www.attract.wales.nhs.uk/answer.aspx?criteria=&tagtrail=%2Fvaccine%2F&qid=2320&src=0

Miksi keliaakikolla on suurempi sepsisriski?

2009-10-09T03:59:00.000-07:00

LÄHDE: (PubMed hakulaittella)
Gut. 2008 Aug;57(8):1074-80. Epub 2008 Feb 12.
Comment in: Gut. 2008 Aug;57(8):1034-5.

Ludvigsson JF, Olén O, Bell M, Ekbom A, Montgomery SM.
Coeliac disease and risk of sepsis.
Orebro University Hospital, Sweden

Aihe:
Keliaakikko-yksilöiltä tutkitaan sepsisriskejä.
Työn design: Ruotsin kansallisesta rekisteristä identifioitiin 15325 yksilöä, joista oli tehty diagnoosi 1964- 2003 aikana ( coeliac disease, keliakia) . Lisäksi referenssipotilaita oli 14494.
Statistinen sepsisriski laskettiin ( Cox regression estimated the hazard ratios (HRs) for subsequent sepsis).
Tulos: Sisäpotilaisiin verrattuna keliakikoilla oli lisääntynyt sepsisriski
(HR = 1.6, 95% confidence interval (95% CI) = 1.2 to 1.9, p<0.001). Korkein riskiluku oli pneumokokkisepsiksen suhteen. (HR = 2.5, 95% CI = 1.2 to 5.1, p = 0.014).
Jos keliakia oli diagnosoitu jo lapsuudessa, riski ei ollut noussut. (HR = 1.0, 95% CI = 0.6 to 1.9, p = 0.908).
Jos keliaakikkoja verrattiin yleiseen väestöön ( eikä sairaalan sisäpotilaisiin), tautiin liittyi kohonnut sepsisriski. (HR = 2.6, 95% CI = 2.1 to 3.0, p<0.001). Pneumokokkisepsiksen riski oli kohonnut: 3.9 (95% CI = 2.2 to 7.0, p<0.001). Tässä vertailussa myös keliakikkolapsilla oli kohonnut sepsisriski. (HR = 1.8, 95% CI = 1.2 to 2.7, p = 0.003).

Johtopäätökset: Tutkimus osoittaa keliaakikko-yksilöitten olevan suuremmassa sepsisriskissä ja ensisijassa kyse on pneumokokkisepsiksestä. Tämän riskin lisääntymä rajoittui niihin aikuisiin, joiden keliakia oli diagnosoitu vasta aikuisuudessa. Mahdollisia syitä riskin nousuun ovat mm.

hyposplenismi

lisääntynyt lmakalvon läpäisevyys
suoliston muuntunut glykocalyx-kompositio.

hyposplenism, increased mucosal permeability and an altered composition of the intestinal glycocalyx in individuals with coeliac disease.

PROLAMIINIEN sulattaminen

2009-10-06T10:50:00.000-07:00

Maailmansodan jälkeisena vuonna syntyneenä ja ihmeen kaupalla ja hyvien sattumien takia vilja-allergiasta aikuisuuteen asti selvinneenä ja dieetin oljenkorteen takertuneena voi katsoa kuin Fuglesang ISS:stä kaunista maailmaa- nykyaikaista kaunista keliakiatiedettä, jossa varmaan on Käypä hoito ja Kansalliset suosituksetkin tekemässä ixojaan. Kaikkea hyvää kaikille ja hei hei, voi sanoa, kun " kiertää taas Kalifornian ja jälleen palajaa".

SITAATTI Lääkärilehdestä: käännän sitä kun tässä ehtii.

Medicinska behandlingsformer kan komma att ersätta glutenfri diet
Kraftigt ökad celiakiprevalens

Anders Lindgren, med dr, överläkare, medicinkliniken Södra Älvsborgs sjukhus, Borås

anders.al.lindgren@vgregion.se

Anders Kilander, docent, överläkare, medicinkliniken, Sahlgrenska universitetssjukhuset/Sahlgrenska, Göteborg

Sammanfattat

Prevalensen för celiaki har ökat kraftigt de senaste decennierna. I flera europeiska studier har man funnit en prevalens på 1:100.

Den tidigare beskrivna ökade malignitetsrisken bland patienter med denna sjukdom har i senare studier visat sig vara obetydlig eller endast lätt ökad.

Celiaki är en systemsjukdom som har koppling till flera andra organsystem än tarmen.

Trots att vi nu har serologiska test med hög sensitivitet och specificitet kvarstår krav på biopsi för säker diagnos.

Tvärtemot tidigare uppfattning tycks celiaki kunna debutera även i vuxen ålder.

Det finns nu hopp om att man ska finna medicinska behandlingsformer som alternativ till glutenfri diet.

Celiaki, glutenöverkänslighet, beskrevs av den engelske läkaren Samuel Gee redan år 1888. Den holländske barnläkaren Karel Dicke fann i slutet av 1940-talet att barn med symtom som vid celiaki förbättrades i samband med spannmålsbristen under andra världskriget. När tillgången på spannmål blev bättre efter krigsslutet försämrades barnen åter. Det är klarlagt att proteinet gluten i vete, råg och korn, eller mer exakt de proteinfraktioner kallade PROLAMINER som ingår i dessa sädesslag, är den utlösande faktorn. De tre sädesslagens PROLAMINER , gliadin (vete), sekalin (råg) och hordein (korn), är alkohollösliga och de mest toxiska fraktionerna av proteinet gluten. Alla tre går dock ofta under den gemensamma benämningen gliadin. Med glutenfria produkter avses i handeln produkter som är fria från PROLAMINER från vete, råg och korn.

Större medvetenhet om sjukdomen och förbättrade diagnostiska möjligheter kan vara orsaken till att vi under de senaste decennierna sett en kraftigt ökad prevalens i framför allt europeiska studier. Från att tidigare ha legat på cirka 1:300 har prevalensen ökat till cirka 1:100, enligt flera europeiska screeningundersökningar under det senaste decenniet [1, 2]. Bland barn är prevalensen lika för flickor och pojkar, 1:1, medan kvinnor drabbas dubbelt så ofta som män.

Diarré, steatorré, viktnedgång, trötthet och anemi är klassiska symtom vid celiaki som vi numera sällan ser. Hos vuxna finner man i dag ofta bara järn-, folat- eller B12-brist, eller symtom som vid funktionella mag–tarmbesvär. Många av de patienter som i dag diagnosticeras har utretts för ospecifika besvär, varvid man funnit positiva transglutaminas- eller gliadinantikroppar. I en studie fann man att 5 procent av patienter som uppfyllde Rom II-kriterierna för funktionell tarmsjukdom hade odiagnostiserad celiaki [3].

Bland patienter med dermatitis herpetiformis har ungefär 75 procent villusatrofi [4]. Celiaki kan vara en orsak till både manlig och kvinnlig infertilitet [5], liksom osteopeni och osteoporos [6, 7]. Isolerade förhöjda transaminaser har rapporterats hos 13–53 procent av vuxna med odiagnostiserad celiaki [8]. Detta fynd bör föranleda utredning avseende celiaki, men även isolerad stegring av alkaliska fosfataser i serum som uttryck för osteomalaci bör utredas. Patienter som är överviktiga kan också ha odiagnosticerad celiaki. I en studie i Nordirland som omfattade 371 patienter hade 39 procent ett BMI ≥25 medan endast 5 procent hade ett BMI <18,5>95 procent [19]. Sensitiviteten är hög för total villusatrofi, men betydligt lägre för mindre uttalade förändringar (Tabell I) [20, 21]. Det är viktigt att bestämma IgA samtidigt med antikroppsbestämning eftersom celiaki vid samtidig IgA-brist ger falskt negativa resultat. Patienter med selektiv IgA-brist har dessutom en 10-faldigt ökad risk att utveckla celiaki [22].

Trots synbarligen hög sensitivitet och specificitet för transglutaminasantikroppar blir det positiva prediktiva värdet, det vill säga proportionen patienter med positivt test som är korrekt diagnostiserade, vid celiakiscreening ganska lågt beroende på sjukdomens låga prevalens [23, 24]. Bestämning av deaminerade gliadinpeptidantikroppar i kombination med transglutaminasantikroppar har nyligen visat sig öka specificiteten. Ytterligare studier krävs dock för att bestämma dess plats inom diagnostiken [25].

En engelsk studie har visat att ett transglutaminasantikroppsvärde som är mer än 10 gånger den övre normalvärdesgränsen har ett positivt prediktivt värde på 100 procent, varför biopsier för diagnos i dessa fall inte anses nödvändiga [26]. Detta tycks gälla med få undantag för samtliga på marknaden förekommande analyskit [27]. Gastroskopi med biopsier från duodenum descendens får emellertid fortfarande anses som en obligatorisk undersökning för definitiv diagnos. Histologiskt kan man se ett helt spektrum av förändringar från total villusatrofi med krypthyperplasi till normala villi med endast lymfocytinfiltration i epitel och lamina propria (Figur 1–3).

Isolerad intraepitelial lymfocytos (IEL) är ett ospecifikt fynd som i cirka 10 procent av fallen kan vara tecken på begynnande celiaki. Fyndet kan också ses vid autoimmuna tillstånd, NSAID-medicinering, bakteriell överväxt till tunntarmen och Giardia-infektioner. Om lymfocyterna är >40/100 epitelceller är det sannolikt ett patologiskt fynd [28].

Tidigare har det ansetts att celiaki är en sjukdom som debuterar i de tidiga barnaåren. En studie från Finland talar dock för att sjukdomen kan utvecklas också i vuxen ålder [29]. Patienter som har positiva antikroppar men normal histologi löper stor risk att utveckla sjukdomen.

Hur ska man då handlägga patienter med positiv antikroppsbestämning och normal histologi respektive patienter med IEL? Ett sätt skulle kunna vara haplotypbestämning.

Majoriteten (>95 procent) av celiakipatienterna har antingen haplotyp HLA-DQ2 eller HLA-DQ8. Har man ingen av dessa genotyper är det högst osannolikt att man har eller kommer att få sjukdomen, varför ingen ytterligare åtgärd vidtas. Om patienten har en haplotyp som är förenlig med celiaki kan man välja en av två vägar. Har patienten besvärande symtom bör man rekommendera glutenfri kost, uppföljning av symtom och ny biopsi av tunntarmsslemhinnan. Om patienten är väsentligen besvärsfri görs ingen koständring men en ny gastroskopi om 1–2 år. Man ska dock komma ihåg att specificiteten för haplotypbestämningen är låg eftersom dessa haplotyper finns hos 20–30 procent av befolkningen, vilket begränsar värdet av ett positivt resultat [30].

Malignitetsrisk hos patienter med celiaki

Det är sedan länge känt att obehandlad celiaki innebär en ökad risk för utveckling av maligna tillstånd i mag–tarmkanalen. Det är också känt att denna risk avtar, för att sedan försvinna, efter behandling med strikt glutenfri kost [31]. I en relativt ny stor svensk studie undersökte man 12 000 patienter som hade vårdats på sjukhus för celiaki eller dermatitis herpetiformis avseende malignitetsutveckling. Man fann en 1,3 gånger ökad risk för patienter med enbart celiaki (95 procents CI 1,2–1,5), och en 1,2 gånger ökad risk för patienter med enbart dermatitis herpetiformis (95 procents CI 1,0–1,4). Den ökade malignitetsrisken avtog med tiden och skilde sig inte från den i normalbefolkningen efter 5–10 år [32].

Den 6-faldigt ökade risken i den svenska studien för den mest kända tumörsjukdomen lymfom är låg jämfört med fynd i andra studier, där man funnit en 15–100-faldigt ökad risk [32]. Dessa resultat är dock i regel från regionala centra dit patienter med svårare sjukdom remitterats.

I en stor brittisk populationsundersökning från en primärvårdsdatabas som omfattade 8 miljoner patienter fann man 4 732 patienter med celiaki under åren 1987–2002. Den totala risken för malignitet uppgick till 1,29 (95 procents CI 1,06–1,55) och för gastrointestinal malignitet till 1,85 (95 procents CI 1,22–2,81). Den största risken fanns under det första året efter diagnosen. Därefter fann man bara en signifikant ökning av risken för lymfoproliferativa sjukdomar [33]. I en engelsk populationsbaserad studie omfattande 869 patienter med biopsiverifierad celiaki som följts upp under 23 år kunde man inte påvisa någon ökad malignitetsrisk [34]. Den slutsats man får dra av dessa studier är att det sannolikt framför allt är patienter med svårare form av celiaki som löper ökad risk att utveckla malignitet och att risken för malignitet bland alla patienter med symtomgivande celiaki totalt sett är mycket liten. När det gäller patienter utan symtom finns inga belägg för att de skulle löpa ökad risk för malignitetsutveckling [5].

Fyra studier har visat en minskad risk för mammarcancer hos patienter med celiaki. Någon förklaring till detta samband har man inte funnit [35]. Tunntarmslymfom eller annan tarmmalignitet bör misstänkas om patienter som tidigare svarat bra på glutenfri kost på nytt får mag–tarmsymtom trots strikt diet.

Extraintestinala manifestationer av celiaki

Nedsatt bentäthet (osteopeni och osteoporos) ses relativt ofta hos patienter med celiaki. I en studie fann man att 7 procent av patienter med nedsatt bentäthet hade celiaki [36]. Det föreligger en lätt ökad risk för frakturer hos patienter med celiaki på grund av osteoporos, men denna ökade risk tycks vara begränsad till gruppen med »klassisk malabsorption« [35]. I en stor populationsundersökning fann man att risken för en patient att drabbas av en höftfraktur jämfört med normalpopulationen var 1/1 000 patienter och år. För närvarande saknas allmänna riktlinjer avseende om generell bentäthetsmätning med DEXA av nydiagnostiserade celiakipatienter är kostnadseffektivt [35].

Dermatitis herpetiformis är en hudmanifestation av glutenöverkänslighet. 10–30 procent av patienter med detta tillstånd har negativa transglutaminasantikroppar [37] och minst 60 procent saknar mag–tarmsymtom [37]. Hudförändringarna svarar bra på behandling med glutenfri kost.

Samband mellan celiaki och neurologiska tillstånd, till exempel cerebellär ataxi och neuropati, har också beskrivits, men huruvida dessa samband är kausala och om tillstånden förbättras efter insatt glutenfri kost är fortfarande oklart [38]. För att svara på den frågan krävs större prospektiva studier [39].

Man har också funnit ett samband mellan celiaki och kroniska leversjukdomar som primär biliär cirros, primär skleroserande kolangit och kronisk autoimmun hepatit. Från Finland har rapporterats 3 patienter som remitterats för levertransplantation på grund av leversvikt, vilka samtliga förbättrades kraftigt efter påbörjad glutenfri kost sedan man konstaterat samtidig celiaki. Detta ledde till att planerade levertransplantationer kunde avblåsas [40]. En retrospektiv undersökning av 185 patienter som genomgått levertransplantation vid samma klinik visade att 8 (4,3 procent) hade celiaki [40].

Diabetes mellitus typ 1 och autoimmuna tyroideasjukdomar har också en ökad prevalens av celiaki, liksom patienter med Downs syndrom [41].

Det är också värt att känna till att celiaki är överrepresenterat vid lymfocytär kolit, och man bör ha detta tillstånd i åtanke om patientens symtom inte går fullständigt i regress efter insatt glutenfri kost [42].

Glutenfri diet – ännu enda behandlingen

Behandlingen av celiaki består av livslång glutenfri diet. Cirka 70 procent av patienterna upplever symtomatisk förbättring inom två veckor efter att de startat med glutenfri kost [43]. Man har på senare år visat att havre i kosten tolereras väl av celiakipatienter [44], sannolikt beroende på att PROLAMININNEHÅLLET är endast 1/5 av innehållet i övriga sädesslag. Detta har också inneburit en klar förbättring för celiakipatienterna då havre också ger ett viktigt tillskott av fiber i kosten [45]. Hos barn normaliseras vanligen tunntarmsslemhinnan, medan man bara finner en partiell restitution av slemhinnn hos hälften av de vuxna patienterna [46].

I en nyligen publicerad studie beskrevs 61 patienter som fått diagnosen celiaki som barn men som vid glutenprovokation några år efter diagnosen inte utvecklade symtom trots villusatrofi och som därför tilläts att återgå till normalkost. När man följde upp barnen i vuxen ålder fann man att 13 patienter hade spontanläkt med normala villi utan kliniska tecken på celiaki [47]. Detta visar att sjukdomen kan läka ut eller övergå i ett latent stadium hos vissa patienter, vilket skulle kunna innebära att man så småningom kan identifiera patienter som inte behöver livslång glutenfri diet. Detta väcker också frågan om alla asymtomatiska patienter som upptäcks vid serologisk screening behöver ha en glutenfri diet för att minska risken för framtida komplikationer. En prospektiv studie av den patientgruppen vore av stort värde.

Nyligen publicerades en studie där man kunde visa att om man behandlar med ett enzym (Aspergillus niger propylendoproteas) som bryter ned PROLAMINER når knappt något gluten duodenum [48]. Detta inger hopp om att man i framtiden ska finna medicinska behandlingsformer som alternativ till glutenfri diet.

Om patienten inte blir bra, vad gör vi då?

Om patienten inte blir bra är det första vi ska fråga oss om diagnosen är riktig. Giardiasis, Whipples sjukdom och tropisk sprue är andra sjukdomar som kan ge en histologisk bild som påminner om celiaki. Även bakteriell överväxt till tunntarmen har rapporterats i hög prevalens hos patienter som inte svarat på kostbehandling [49].

Refraktär celiaki innebär fortsatta symtom trots strikt glutenfri kost under 6–12 månader, enligt olika definitioner. Tillståndet är extremt ovanligt hos barn och ovanligt hos vuxna. Några riktigt säkra siffror angående prevalens går inte att hitta i litteraturen, men 2–5 procent har bedömts som rimligt [50]. Man bör ha i åtanke att i denna grupp finns patienter med enteropatiassocierat T-cellslymfom. Dessa kan identifieras med hjälp av en immunhistokemisk undersökning av formalinfixerade biopsier som visar en abnorm fenotyp av de intraepiteliala lymfocyterna [51]. I första hand ska emellertid dessa patienter ges förnyad kostrådgivning. Fortsatta symtom, trots att man inte kunnat påvisa kostfel eller T-cellslymfom, kan behandlas med steroider och/eller azatioprin [52]. Försiktighet med steroider bör dock tillrådas på grund av ökad risk för frakturer hos dessa patienter, som redan kan ha utvecklat osteopeni. Även cyklosporin [53] och infliximab [54] har visat sig vara verksamma vid refraktär celiaki.

Uppföljning av celiakipatienter

Hur ska man följa upp patienter som fått diagnosen celiaki? Räcker det med symtomfrihet och normaliserade transglutaminasantikroppar? Trots att de flesta patienter svarar på behandling med normalisering av symtom och serologiska test ser man ofta kvarstående histologiska förändringar i tarmslemhinnan, vilket visats i ett flertal studier [55]. I exempelvis en holländsk studie fann man histologisk remission hos 65 procent av patienterna efter 2 år och hos 85 procent efter 5 år [56]. En studie på Nordirland visade fullständig restitution av villi hos 40 procent av patienterna efter 12 månaders glutenfri kost [57].

Den allmänna uppfattningen är att felaktig diet är orsaken till att slemhinnan inte normaliseras. Det har föreslagits att man kan avstå från kontrollgastroskopi, eftersom klinisk förbättring och uppföljning med noggrann dietgenomgång är väl korrelerade med slemhinneläkning [58].

En alternativ uppföljning är att man gör en kontrollgastroskopi efter 1 år, då det kan vara motiverande för patienten att få veta om koständringen har gett resultat. Om tunntarmsslemhinnan inte har läkt får patienten en uppföljande kontakt med dietist för ny kostgenomgång, varefter kontrollgastroskopi görs på nytt om ytterligare 2 år. Om tunntarmsslemhinnan fortfarande inte skulle ha restituerats, men patienten är besvärsfri, görs ingen ytterligare biopsikontroll, utan vi rekommenderar endast årlig klinisk kontroll. I figur 4 och 5 ges förslag till uppföljning av patienter med misstänkt celiaki och som har antingen positiva eller negativa transglutaminasantikroppar.

Barnläkare kan på livsmedelsanvisning förskriva 3 månaders behov av glutenfria produkter i form av exempelvis glutenfritt mjöl, pasta och färdigbakat bröd för 120 kronor till barn upp till 16 års ålder, oavsett hur mycket de förbrukar. Efter 16 års ålder varierar bestämmelserna mellan olika landsting.

*

Potentiella bindningar eller jävsförhållanden: Inga uppgivna.

*

De histologiska bilderna har ställts till förfogande av överläkare Johan Mölne, Klinisk patologi och cytologi, Sahlgrenska universitetssjukhuset, Göteborg.

Referenser
1. Maki M, Mustalahti K, Kokkonen J, et al. Prevalence of Celiac disease among children in Finland. N Engl J Med 2003;348:2517-24.

2. West J, Logan RF, Hill PG, et al. Seroprevalence, correlates, and characteristics of undetected coeliac disease in England. Gut 2003;52:960-5.

3. Sanders DS, Carter MJ, Hurlstone DP, et al. Association of adult coeliac disease with irritable bowel syndrome: a case-control study in patients fulfilling ROME II criteria referred to secondary care. Lancet 2001;358:1504-8.

4. Maki M, Collin P. Coeliac disease. Lancet 1997;349:1755-9.

5. Collin P. Should adults be screened for celiac disease? What are the benefits and harms of screening? Gastroenterology 2005;128:S104-8.

6. Corazza GR, Di Sario A, Cecchetti L, et al. Bone mass and metabolism in patients with celiac disease. Gastroenterology 1995;109:122-8.

7. Cellier C, Flobert C, Cormier C, et al. Severe osteopenia in symptom-free adults with a childhood diagnosis of coeliac disease. Lancet 2000;355:806.

8. Gonzalez-Abraldes J, Sanchez-Fueyo A, Bessa X, et al. Persistent hypertransaminasemia as the presenting feature of celiac disease. Am J Gastroenterol 1999;94:1095-7.

9. Dickey W, Kearney N. Overweight in celiac disease: prevalence, clinical characteristics, and effect of a gluten-free diet. Am J Gastroenterol 2006;101:2356-9.

10. Murray JA. Celiac disease in patients with an affected member, type 1 diabetes, iron-deficiency, or osteoporosis? Gastroenterology 2005;128:S52-6.

11. Greco L, Romino R, Coto I, et al. The first large population based twin study of coeliac disease. Gut 2002;50:624-8.

12. Kagnoff MF. Overview and pathogenesis of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S10-8.

13. Green PH, Cellier C. Celiac disease. N Engl J Med 2007;357:1731-43.

14. Ivarsson A, Hernell O, Stenlund H, et al. Breast-feeding protects against celiac disease. Am J Clin Nutr 2002;75:914-21.

15. Norris JM, Barriga K, Hoffenberg EJ, et al. Risk of celiac disease autoimmunity and timing of gluten introduction in the diet of infants at increased risk of disease. JAMA 2005;293:2343-51.

16. Carlsson A, Agardh D, Borulf S, et al. Prevalence of celiac disease: before and after a national change in feeding recommendations. Scand J Gastroenterol 2006;41:553-8.

17. Laurin P, Stenhammar L, Falth-Magnusson K. Increasing prevalence of coeliac disease in Swedish children: influence of feeding recommendations, serological screening and small intestinal biopsy activity. Scand J Gastroenterol 2004;39:946-52.

18. Stene LC, Honeyman MC, Hoffenberg EJ, et al. Rotavirus infection frequency and risk of celiac disease autoimmunity in early childhood: a longitudinal study. Am J Gastroenterol 2006;101:2333-40.

19. Hill ID. What are the sensitivity and specificity of serologic tests for celiac disease? Do sensitivity and specificity vary in different populations? Gastroenterology 2005;128:S25-32.

20. Rostami K, Kerckhaert J, Tiemessen R, et al. Sensitivity of antiendomysium and antigliadin antibodies in untreated celiac disease: disappointing in clinical practice. Am J Gastroenterol 1999;94:888-94.

21. Marsh MN. Gluten, major histocompatibility complex, and the small intestine. A molecular and immunobiologic approach to the spectrum of gluten sensitivity ('celiac sprue'). Gastroenterology 1992;102:330-54.

22. Collin P, Maki M. Associated disorders in coeliac disease: clinical aspects. Scand J Gastroenterol 1994;29:769-75.

23. Rostom A, Dube C, Cranney A, et al. The diagnostic accuracy of serologic tests for celiac disease: a systematic review. Gastroenterology 2005;128:S38-46.

24. Hopper AD, Cross SS, Hurlstone DP, et al. Pre-endoscopy serological testing for coeliac disease: evaluation of a clinical decision tool. BMJ 2007;334:729.

25. Volta U, Granito A, Fiorini E, et al. Usefulness of antibodies to deamidated gliadin peptides in celiac disease diagnosis and follow-up. Dig Dis Sci 2008;53:1582-8.

26. Hill PG, Holmes GK. Coeliac disease: a biopsy is not always necessary for diagnosis. Aliment Pharmacol Ther 2008;27:572-7.

27. Van Meensel B, Hiele M, Hoffman I, et al. Diagnostic accuracy of ten second-generation (human) tissue transglutaminase antibody assays in celiac disease. Clin Chem 2004;50:2125-35.

28. Kakar S, Nehra V, Murray JA, et al. Significance of intraepithelial lymphocytosis in small bowel biopsy samples with normal mucosal architecture. Am J Gastroenterol 2003;98:2027-33.

29. Collin P, Helin H, Maki M, et al. Follow-up of patients positive in reticulin and gliadin antibody tests with normal small-bowel biopsy findings. Scand J Gastroenterol 1993;28:595-8.

30. Hoffenberg EJ, MacKenzie T, Barriga KJ, et al. A prospective study of the incidence of childhood celiac disease. J Pediatr 2003;143:308-14.

31. Holmes GK, Prior P, Lane MR, et al. Malignancy in coeliac disease--effect of a gluten free diet. Gut 1989;30:333-8.

32. Askling J, Linet M, Gridley G, et al. Cancer incidence in a population-based cohort of individuals hospitalized with celiac disease or dermatitis herpetiformis. Gastroenterology 2002;123:1428-35.

33. West J, Logan RF, Smith CJ, et al. Malignancy and mortality in people with coeliac disease: population based cohort study. BMJ 2004;329:716-9.

34. Card TR, West J, Holmes GK. Risk of malignancy in diagnosed coeliac disease: a 24-year prospective, population-based, cohort study. Aliment Pharmacol Ther 2004;20:769-75.

35. van Heel DA, West J. Recent advances in coeliac disease. Gut 2006;55:1037-46.

36. Meyer D, Stavropolous S, Diamond B, et al. Osteoporosis in a north american adult population with celiac disease. Am J Gastroenterol 2001;96:112-9.

37. Zone JJ. Skin manifestations of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S87-91.

38. Bushara KO. Neurologic presentation of celiac disease. Gastroenterology 2005;128:S92-7.

39. Cross AH, Golumbek PT. Neurologic manifestations of celiac disease: proven, or just a gut feeling? Neurology 2003;60:1566-8.

40. Kaukinen K, Halme L, Collin P, et al. Celiac disease in patients with severe liver disease: gluten-free diet may reverse hepatic failure. Gastroenterology 2002;122:881-8.

41. Gale L, Wimalaratna H, Brotodiharjo A, et al. Down's syndrome is strongly associated with coeliac disease. Gut 1997;40:492-6.

42. Matteoni CA, Goldblum JR, Wang N, et al. Celiac disease is highly prevalent in lymphocytic colitis. J Clin Gastroenterol 2001;32:225-7.

43. Pink IJ, Creamer B. Response to a gluten-free diet of patients with the coeliac syndrome. Lancet 1967;1:300-4.

44. Storsrud S, Olsson M, Arvidsson Lenner R, et al. Adult coeliac patients do tolerate large amounts of oats. Eur J Clin Nutr 2003;57:163-9.

45. Hogberg L, Laurin P, Falth-Magnusson K, et al. Oats to children with newly diagnosed coeliac disease: a randomised double blind study. Gut 2004;53:649-54.

46. Farrell RJ, Kelly CP. Celiac sprue. N Engl J Med 2002;346:180-8.

47. Matysiak-Budnik T, Malamut G, de Serre NP, et al. Long-term follow-up of 61 coeliac patients diagnosed in childhood: evolution toward latency is possible on a normal diet. Gut 2007;56:1379-86.

48. Mitea C, Havenaar R, Drijfhout JW, et al. Efficient degradation of gluten by a prolyl endoprotease in a gastrointestinal model: implications for coeliac disease. Gut 2008;57:25-32.

49. Tursi A, Brandimarte G, Giorgetti G. High prevalence of small intestinal bacterial overgrowth in celiac patients with persistence of gastrointestinal symptoms after gluten withdrawal. Am J Gastroenterol 2003;98:839-43.

50. Daum S, Cellier C, Mulder CJ. Refractory coeliac disease. Best Pract Res Clin Gastroenterol 2005;19:413-24.

51. Patey-Mariaud De Serre N, Cellier C, Jabri B, et al. Distinction between coeliac disease and refractory sprue: a simple immunohistochemical method. Histopathology 2000;37:70-7.

52. Goerres MS, Meijer JW, Wahab PJ, et al. Azathioprine and prednisone combination therapy in refractory coeliac disease. Aliment Pharmacol Ther 2003;18:487-94.

53. Wahab PJ, Crusius JB, Meijer JW, et al. Cyclosporin in the treatment of adults with refractory coeliac disease--an open pilot study. Aliment Pharmacol Ther 2000;14:767-74.

54. Gillett HR, Arnott ID, McIntyre M, et al. Successful infliximab treatment for steroid-refractory celiac disease: a case report. Gastroenterology 2002;122:800-5.

55. Lee SK, Lo W, Memeo L, et al. Duodenal histology in patients with celiac disease after treatment with a gluten-free diet. Gastrointest Endosc 2003;57:187-91.

56. Wahab PJ, Meijer JW, Mulder CJ. Histologic follow-up of people with celiac disease on a gluten-free diet: slow and incomplete recovery. Am J Clin Pathol 2002;118:459-63.

57. Dickey W, Hughes DF, McMillan SA. Disappearance of endomysial antibodies in treated celiac disease does not indicate histological recovery. Am J Gastroenterol 2000;95:712-4.
58. Ciacci C, Cirillo M, Cavallaro R, et al. Long-term follow-up of celiac adults on gluten-free diet: prevalence and correlates of intestinal damage. Digestion 2002;66:178-85.

Gluteeni paha myös eräissä diabeteksissa

2009-10-02T01:49:00.000-07:00

http://www.dagensdiabetes.se/

Vehnä on epäiltynä 1- tyypin diabeteksen kehittäjänä. Vete misstänkt för att trigga igång typ 1 diabetes

Immuunijärjestelmä miltei puolella kaikista 1- tyypin diabeetikoista reagoi epänormaalisti vehnän proteiineihin. Immunsystemet hos nästan hälften av alla typ 1 diabetiker reagerar onormalt på proteiner från vete.taudin riskivariantteihin.

Reaktiolla on myös yhteyttä taudin tiettyihin geneettisiin riskivarianteihin. Reaktionen har också samband med kända genetiska riskvarianter för sjukdomen.

Paljon useammin tapahtuu 1- tyypin diabeetikoilla terveisiin verrattuna solujen immuunivasteen ylireaktioita proteiineja kohtaan. Celler från immunförsvaret överreagerar betydligt oftare på olika proteiner från vete hos typ 1 diabetiker än hos friska individer.

Neljästäkymmenestä kahdesta (42) testatusta henkilöstä oli kahdellakymmenellä(20) epänormaali reaktio, mikä toimi osana inflammatorista eli tulehduksellista prosessia. Av 42 testade hade 20 den onormala reaktionen som är en del i en inflammatorisk process.

Kun sama laboratoriokoe tehtiin terveitten kontrollihenkilöitten soluille, ei kellään ollut vastaavan tyypin ylireaktiota. När samma laboratorieförsök utfördes på celler från friska kontrollpersoner var det ingen som svarade med samma typ av överreaktion.

Häiriintynyt tasapaino. Rubbad balans

Me omaamme syntyessämme epäkypsän immuunivasteen, joka elämän varhaisvaiheissa kouluuntuu erottamaan oman kehon ystävän oman kehon vihollisesta, ja se oppii myös immuunijärjestelmänä hyökkäämään ja tuhoamaan kehoon tunkeutujan kuten viruksen ja bakteerin ja samalla kuitenkin jättämään rauhaan kehon omat kudokset ja ympäristöstä peräisin olevat vaarattomat molekyylit.

Vi föds med ett omoget immunförsvar som tidigt i livet lär sig att skilja vän från fiende, att attackera och förgöra inkräktare som virus och bakterier men lämna kroppens egna vävnader och ofarliga molekyler från omgivningen i fred.

Autoimmuuneissa taudeissa tämä tasapaino järkkyy ja immuunivasteemme alkaakin hyökätä kehomme omia kudoksia vastaan. Vid autoimmuna sjukdomar rubbas balansen och immunförsvaret angriper kroppsegna vävnader. Vid typ 1 diabetes riktar sig attacken mot de insulinproducerande betacellerna.

Esimerkkinä tlueeni-intpoleranssi Exemplet glutenintolerans

Gluteeni-intoleranssi on kaikkein tunnetuin esimerkki sellaisesta autoimmuunista taudista, jossa immuunijärjestelmä vikaan suuntautunut hyökkäys johtuu ylireaktiosta jotakin proteiinia kohtaan, tässä tapauksessa gluteenia kohtaan. Glutenintolerans är det mest kända exemplet på en autoimmun sjukdom där immunsystemets missriktade angrepp beror på en överreaktion mot proteiner i maten, i detta fall gluten.

Jos nämä potilaat lopettavat syömästä sellaista ruokaa, joka sisältää gluteenia, oireet katoavat.Slutar patienten äta mat som innehåller gluten försvinner symtomen.

Kombinoitu samanaikainen gluteeni-intoleranssi ja 1- tyypin diabetes samassa henkilössä ei ole mitenkään epätavallista ja molemmat taudit omaavat keskenään samoja riskigeenejä. Kombinationen glutenintolerans och typ 1 diabetes hos en och samma patient är inte ovanlig och de båda sjukdomarna delar också riskgener med varandra.

Ystävän ja vihollisen erottaminen Skilja vän från fiende

Kanadalainen Ottawan yliopiston professori Fraser Scott sanoo, että erityisen monimutkaista on oman kehon ystävän ja vihollisen erottaminen toisistaan, koska siellä on niin suuri määrä sekä immuunisysteemin eri soluja että bakteereita.
- Att skilja vän från fiende kan vara särskilt komplicerat i mag-tarmkanalen där det finns mycket stora mängder av såväl immunsystemets olika celler som bakterier, säger Fraser Scott, professor på universitetet i Ottawa, Kanada,

Fraser Scott kirjoittaa tästa vasta julkaistusta tutkimuksesta, joka on ensimmäinen osoittamassa 1- tyypin diabeetikkojen immuunivasteen ylireaktioita vehnäviljaperäisiä proteiineja kohtaan.

Fraser Scott, (som) är ansvarig författare till den nu publicerade undersökningen som är den första att visa att immunförsvaret hos patienter med typ 1 diabetes överreagerar mot proteiner från sädesslaget vete.

Toimii eläimillä Fungerar på djur

Sama tutkijaryhmä on aiemmin osoitanut eläimillä, että sellainen ravinto, joka ei sisällä vehnää, vähentää riskejä 1- tyypin diabeteksen saamiseen niillä koe-eläimillä, jotka normaalisti saavat tämän taudinkaltaisin taudin. Samma forskargrupp har tidigare upptäckt att en kost som inte innehåller vete minskar risken för diabetes hos försöksdjur som normalt får en sjukdom som liknar typ 1 diabetes.

Eräässä kommentaarissa Science Daily lehdessä Fraser Scott sanoo, että tarvitaan vielä lisätutkimuksia, jotta voidaan osoittaa ihmisissä linkki vehnän ja 1- tyypin diabeteksen kesken- ja josko vehnättömällä dieetillä on samaiset vaikutukset ihmiselläkin. I en kommentar i Science Daily säger Fraser Scott att det fortfarande krävs mer forskning för att bekräfta länken vete-typ 1 diabetes hos människor och om en vetefri kost skulle ha samma effekt.

Maha-suolikanava ja diabetes. Mag- tarmkanalen och diabetes

Suomesta professori Mikael Knip sanoo eräässä tutkimuskommentaarissa, että tulokset antavat teorialle lisätukea siitä, että mahasuolikanavalla on aktiivi osa 1- tyypin diabeteksen kehkeytymisessä. Professor Mikael Knip från Finland säger i en kommenterar till undersökningen att resultaten ger ytterligare stöd åt teorierna att mag-tarmkanalen spelar en aktiv roll i uppkomsten av typ 1 diabetes.

LÄHDE: Text: Tord Ajanki www.diabetesportalen.se

Tutkimus on julkaistu elokuussa lehdessä Diabetes. Undersökningen är publicerad i tidskriften Diabetes Aug 2009

LÄHDE: Nyhetsinfowww red DiabetologNytt

Julkaistu 25 elokuuta: Publicerad: |2009-08-25|

Suomennos 27. 9. 2009

Oma kommentti:

-"Ich bin müde."( Olen ollut tätä mieltä 1990-luvulta mutta olen nähnyt vain gluteenin lisäämisen yleisen ravintoon).

Keliakiadiagnoosin teon alkuvaiheet

2009-06-11T05:16:00.000-07:00

Laskimotulppataipumusta keliakiassa

LÄHDE: Beyan E, Pamukcuoglu M, Beyan C. Deep vein thrombosis associated with celiac disease. 1: Bratisl Lek Listy. 2009;110(4):263-4.Department of Internal Medicine, Ankara Numune Education and Research Hospital, Ankara, Turkey.

Harvoin on julkaistu mitään tutkimusta keliakikoilla esiintyvistä syvistä laskimotulpista. Turkkilainen tutkimus kuvaa erään miehen vasemmassa jalassa esiintyneen tromboosin, joka sattui muodostumaan keliakian diagnosoimisen jälkeen.

TAPAUSSELSTUS: 44-vuotias mies oli passitettu sairaalaan ripulin takia, mistä hän oli kärsinyt kolme kuukautta. Sairaalaan tullessa diarreafrekvenssi oli 5-6 vuorokaudessa, eikä ollut limaista eikä veristä laadultaan. Mikroskooppiset feces- tutkimukset olivat normaaleita . Mitään patogeenejä ei tullut viljelyissä esiin. Ruokatorven , mahalaukun ja pohjukaissuolen endoskopiassa havaittiin limakalvon granulaarinen rakenne. Kun otettiin ohutsuolibiopsia jejunum-alueelta, siinä esiintyi latistunut mucosa, nukka oli siis kulunut, lamina propria kerroksessa oli soluinfiltraatioita, plasmasoluja ja lymfosyyttejä. IgA- tyyppiset antigliadiinivasta-aineet( (AGA-IgA) ja endomyseaaliset vasta-aineet (EMA-IgA) olivat positiiviset. Tehtiin diagnoosi Keliakia ja aloitettiin gluteenivapaa dieetti.

Sairaalaan tulon seitsemäntenä päivänä havaittiin miehen vasemman reiden huomattava turvotus ja eryteema sekä jalka muttui kivuliaaksi. Tehtiin Ultraäänidoppler-tutkimus ja havaittiin akuutti tromboottinen prosessi vasemmassa proksimaalisessa laskimojärjestelmässä. Tromboottisen statuksen syitä ei löydetty.

Pitkäaikaishoidossa oli tällä miehellä edullista gluteenivapaa dieetti ja warfariinihoito.

POHDINTAA: On pidettävä mielessä, että keliakiataudissa on tendenssiä tromboembolioihin erityisesti taudin alkuvaiheissa.

Oma kommenttini:

44 vuotiaalla, joka on koko ikänsä voinut jollain tavalla alakanttiin virhedieetillä, saattaa olla verisuonistossakin vaurioita, joten tulppataipumus pienestäkin mikrobista voi olla suurempi. Mutta tässä ei todettu mitään mikrobia kuitenkaan. Keliaakikolla, jolla ei ole ollut vielä dieettiä, on puutosta kaikista ravintotekijöistä, kuten rauta, foolihappo, B-vitamiinit, K-vitamiini, Ylipäätänsä kaikita on jonkin verran puutetta, joten dieetin normalisoiduttua veri vaikuttuu nopeasti ja sen hemohomeostaattiset tekijt joutuvat melkoiseen uudistukseen. Tulpan syy voi olla vain veren paksunema normaalin dieetin alkaessa ja ehkä vielä potilaan väsymyksen takia immobilisoituminen sairaalaoloihin sekä useat tutkimukset, jotka jokainen aktivoivat hyytymisjärjestelmää. Yksi ainoa injektio tai verinäyte aktivoi hyytymisjärjestelmää.

Jos on ollut esim K-vitamiinin puute ja alkaa oikea dieetti, yhtäkkiä alkaa muodostua koko hyytymisjärjestelmän proteiineja toisella tavalla. Siksi olikin loogista anta tälle potilaalle warfariinia alkuvaiheessa, mutta jatkossa sen tarvetta tuskin lie kun hemohomeostaasi kaikin puolin normaalista dieetistä palaa normaaliksi. Keliakiaan joka on hoidettu hyvin, ei varsinaisesti kuulune tulpanmuodostus, vaan se on sekundääristä, koska saattaa olla selektiivistä puutetta yhdestä sun toisesta verta muodostavasta tekijästä, riippuen mihin vaurioasteesen suoli on jäänyt.

Veren rheologisten ominaisuuksien seuranta pitäisi vuosien varrella kontrolleissa jollain tavalla hahmottaa:(Rauta, rautavarastot, B12, foolihappo, trombosyytit, verenkuva, albumiini).

Gluteenin mittaaminen elintarvikkeesta

2009-05-29T00:56:00.000-07:00

SITAATTI DUODECIMISTA

Keliakia
13.9.2007
Markku Mäki:

* Mittaamisen vaikeus
* Uusi mittaamismenetelmä

Gluteenittomuus on vuonna 1981 Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) alaisen Codex Alimentariuksen laatiman standardin (Codex Stan 118-1981) mukaan sidoksissa tuotteen sisältämän kokonaistypen määrään, kokonaistyppipitoisuus saa enintään olla 0,05 g/100 g viljan kuiva-ainetta. Mittausmenetelmä ei sovellu elintarvikkeiden gluteenipitoisuuden mittaamiseen, koska se mittaa muutakin valkuaista kuin viljasta peräisin olevaa ja typpi voi tulla muusta lähteestä.

Jo parin vuosikymmenen ajan tutkijat ovat hakeneet uusia menetelmiä gluteenittomuuden mittaamiseksi. Kun uudessa standardiehdotuksessa määritellään luontaisesti gluteenittoman tuotteen gluteenipitoisuuden yläraja-arvoksi 20 ppm (= 20 mg gluteenia kilossa tuotetta) ja teollisesti puhdistetun vehnätärkkelyksestä peräisin olevan tuotteen raja-arvoksi joko 100 tai 200 ppm, väistämättä meillä on silloin myös oltava menetelmä, joka luotettavasti mittaa gluteenijäämiä edellä mainitut raja-arvot huomioiden.

Mittaamisen vaikeus

Mittausmenetelmien kehittämisen vaikeutena on gluteeni itsessään. Ei tiedetä, mitä tulisi mitata, että tunnistettaisiin vehnä, ohra ja ruis esimerkiksi kauran, riisin ja maissin joukosta. Edelleen ongelmana on ollut, miten gluteeni eristetään käsitellystä valmistuotteesta. Viljalajeissa on eroja ja eri vuosien sadot ovat erilaisia ja nämäkin seikat tuottavat ongelmia. Yhteneväisten mittaustulosten saavuttamiseksi pitää olla kansainvälinen standardi saatavilla ja gluteenia on pystyttävä mittamaan luotettavasti kuumien lämpötilakäsittelyjen jälkeen lopputuotteesta samoin kuin tuotteista, joissa gluteeni esiintyy lyhyinä pilkkomistuotteina, peptideinä, kuten oluessa.

Monia immunologisia testejä, massaspektrometriin perustuvia mittauksia ja geenimonistamiseen perustuvaan ns. PCR-menetelmään pohjautuvia testejä on kehitetty ja kokeiltu, mutta ne eivät ole saaneet maailmanlaajuista yleistä hyväksyttävyyttä. Entsyymiin linkitettyä immunologista ns. ELISA-menetelmää on käytetty paljon. Nämä menetelmät ovat mitanneet lähinnä vehnän gliadiinia.

Niin sanottuun Skerrittin omega-gliadiinin vasta-aineeseen perustuvaa mittausmenetelmää käytettiin laajasti, mutta se oli käyttökelpoinen vain mitattaessa pitoisuuksia yli 160 ppm. Kaupallisia vehnän gliadiinin eri vasta-aineisiin perustuvia mittausmenetelmiä on sittemmin ollut käytössä useita. Näitä tutkijat ja teollisuus eivät kuitenkaan ole saaneet toimimaan luotettavasti, tulokset eivät ole olleet toistettavissa ja vertailukelpoisia eri laboratorioissa.

Uusi mittaamismenetelmä

Muutama vuosi sitten kehitettiin uusi ns. R5-vasta-ainemenetelmä, joka tunnistaa gliadiinipeptidin QQPFP. Tähän vasta-aineeseen perustuvan ELISA-menetelmän on osoitettu tunnistavan vehnän, ohran ja rukiin valkuaisen, mutta kauraa menetelmä ei tunnista. Edelleen menetelmän sanotaan pystyvän mittaamaan niinkin matalia gliadiinin tasoja kuin 2–5 ppm ja sitä on esitetty viralliseksi Codex-menetelmäksi.

Kuitenkin on syntynyt epäilys, että esimerkiksi kauran ohrakontaminaatiota mitattaessa testi antaa virheellisesti liian suuren pitoisuuden. Tuloksen ollessa alle 20 ppm (luontaisesti gluteenittoman tuotteen vaatimus) on vehnän, rukiin ja ohran kontaminaatio suljettu pois, merkityksetön. Koska gluteniinit voivat myös olla tautia aiheuttavia, ei gliadiinia mittaava testi ehkä sittenkään ole optimaalinen.

Ruoassa ja ravintoaineksissa prolamiinit voivat olla pilkkoutuneita, osittain hydrolysoituneita, mutta voivat edelleen olla tautia aiheuttavia. Esimerkkinä voidaan mainita olut ja ruokateollisuuden käytössä oleva tärkkelyshydrolysaatti maltodekstriini. Nykyiset testit, jotka perustuvat omegagliadiinin ja R5-peptidin vasta-aineisiin, eivät mittaa näitä prolamiinin peptidejä. Tätä varten onkin hiljattain kehitetty uusi ns. kilpaileva ELISA-menetelmä. Menetelmä on vasta harvojen laboratorioiden käytössä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vuosien kehitystyöstä huolimatta tarvitaan tutkijoilta ja teollisuudelta edelleen ponnistuksia, jotta voimme luotettavasti sanoa, onko tuote gluteenilla kontaminoitunut vai ei.

Suomi ja keliakia

2009-05-19T03:00:00.000-07:00

Suomi on keliakian luvattu maa, joten olisi ehkä odotettavissa, että Suomessa keksitään kotimaisten viljojen käsittelymekanismi, josta gluteenireaktiot voisivat pyyhkiytyä pois maailmasta ja näistäkin viljoista saataisiin kuitenkin enemmän ravitsemuksellista hyötyä kuin haittaa. Onhan moni ihmiskunnan hiilihydraattirikas viljalaji kasvumuodossaan muuallakin päin myrkyllinen ja joudutaan käsittelemään.

TÄRKKELYSRAVINNOISTA WIKI-tietoa: engl. hakusanoja. (Starch is often found in the fruit, seeds, rhizomes or tubers of plants and is what gives us energy when we eat these. The major resources for starch production and consumption worldwide are rice, wheat, corn, and potatoes. Cooked foods containing starches include boiled rice, various forms of bread and noodles (including pasta). As an additive for food processing, arrowroot and tapioca are commonly used as well. Commonly used starches around the world are: arracach, buckwheat, banana, barley, cassava, kudzu, sago, sorghum, regular household potatoes sweet potato, taro and yams. Edible beans, such as favas, lentils and peas, are also rich in starch).

Kaikista maailman tärkkelysravinnoista suomalaiset käyttävät runsaasti perunaa, vehnää, ruista, ohraa ja kauraa voittopuolisesti, joten kotimaisen viljan aiheuttama gluteiinirasitus on erittäin suuri juuri Suomen kaltaisessa maassa. Oikeastaan ainoa tärkkelyksen käyttöön liittyvä ongelma onkin gluteiinin saaminen myrkyttömäksi. Onhan miltei puolet kansasta potentisti siihen tavalla tai toisella reagoivia. Tosin harva saa aivan rajun keliakian. (Muilla kansoilla on muita onglemia pääasiallisimman tärkkelyslähteensä kanssa!)

Uusinta hyvää tietoa keliakiataudin nykyisistä diagnosoimisista Suomessa on lähteessä:
http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/site_images/Jokiranta.pdf

Keliakian esiintyvyys Suomessa

Keliakian esiintyvyys Suomessa on ainakin 3/1 000 asukasta.
Ihokeliakiaa, Dermatitis herpetiformista (DH) on joka neljännellä keliakiaa ja dermatitis herpetiformista sairastavien potilaiden yhteismäärästä (2.7/1 000) Tampereen seudulla.

Mikä on keliakian esiintyvyys Tampereen alueella?
Keliakian prevalenssi vuonna 1994 Tampereella 2.7 potilasta 1 000 aikuista kohti.
Insidenssi on noussut 10-kertaisesti 1970-luvun lopusta lähtien; nousu johtuu keliakian insidenssin kasvusta; dermatitis herpetiformiksen insidenssi on pysynyt ennallaan.
20 % potilaista on löytynyt vasta-aineseulonnan avulla, ja 10 % rutiiniomaisesti suoritetun ohutsuolikoepalan avulla; dermatitis herpetiformista sairasti 24 % gluteeni-intolerantikoista.

Keliakian epäileminen myös silloin kun oireet ovat lievät yhdistettynä riskiryhmien (kuten insuliinidiabetespotilaiden tai keliakian lähisukulaisten) laaja-alaiseen seulontaan, auttaa löytämään tehokkaasti vähäoireisia keliaakikkoja. Taudin prevalenssi on lähes samaa luokkaa kuin niissä tutkimustöissä, joissa koko tutkittu väestö on seulottu keliakiavasta-aineilla.

LÄHTEITÄ: Collin P, Reunala T, Rasmussen M ym. High incidence and prevalence of adult coeliac disease. Augmented diagnostic approach. Scand J Gastroenterol 1997;32:1129-33

Hämeen Keliakiayhdistys ry:n tiedotteesta poimittua:

Keliakian historiaa: Pekka Collin, dosentti, TAYS, sisätautien klinikka 6.11.1998 :
Samuel Gee esitti jo yli 100 vuotta sitten yksityiskohtaisen kuvauksen lapsesta joka sairasti vaikea-asteista keliakiaa. Keliakia sinänsä ei ole muuttunut, mutta tietämys ja tutkimustyö on muuttanut taudinkuvaa voimakkaasti. Tähän on vaikuttanut erityisesti kaksi asiaa: on opittu keliakian hoito ja parannettu diagnostiikkaa.

Keliakian taudinkuvan muuttumiseen vaikuttavia tekijöitä:

1950-luku: WK Dicke totesi, että viljatuotteet ovat haitallisia keliakiassa. Opittiin tuntemaan keliakian histologiset muutokset (Paulley). Kehitettiin kapseli koepalan saamiseksi ohutsuolesta (mm. Shiner)
1960-luku: Dermatitis herpetiformiksen diagnoosi saatiin ihokoepalasta
1970-luku Gastroskopian yleistyminen
1980-luku: Vasta-ainetestien kehittäminen, keliakian seulonta. Opittiin että keliakia voi olla vähäoireinen
1990-luku: Keliakian todellinen prevalenssi alkaa selvitä (coeliac iceberg). Oireeton ja latentti keliakia. Epätyypilliset oireet Keliakian perinnöllisyydestä lisää tietoa
2000-luku: Varma diagnoosi verikokeiden avulla ?? Keliakian hoito jo ennen villusatrofian kehittymistä ?? Syntymekanismi ja parantava hoito

Alla olevassa taulukossa on kuvattu keliakian klassisia ja nykyisiä oireita. Kaikkia oireita esiintyy edelleen, mutta oikealla kuvatut ovat yleistymässä ja vasemmalla olevat tulevat yhä harvemmin kyseeseen.
Klassisia ja nykyään usein esiintyviä

Rasvaripuli______________________ Löysä uloste

Yleinen huonokuntoisuus, kakeksia______Ilmavaivat, toistuvat vatsakivut

Puutosanemia (fol, fe)_______________ Lievä anemia, foolihapon tai raudanpuute

B12 vitamiinin puute ja neuropatia______ Verenkuvamuutos ilman anemiaa

K-vitamiinin puute__________________Piilevä osteoporoosi

Luunmurtumat,
Muut suoliston ulkopuoliset oireet, kuten__ neurologiset oireet ja niveloireet

Lymfooma________________________ Oireeton keliakia

Lapsilla kasvun ja kehityksen häiriö_______Lapsilla muutos kasvukäyrässä

Psyykkiset oireet

Ihokeliakia (=rakkulainen ihottuma)

Suun limakalvon aftat

Tyypillinen oire on vatsan turvotus viljatuotteiden nauttimisen jälkeen. Kuitenkin vain osalla tätä oiretta valittavista on keliakia.
Keliakiadiagnoosia ei saa tehdä pelkästään oireiden tai tautiin viittaavien laboratoriokokeiden perusteella.
Edelleen on virhe pyrkiä diagnoosiin hoitokokeilun avulla – kokemus on osoittanut, että tällöin diagnoosin varmistaminen myöhemmin on vaikeaa!
Mutta parempi on hoitokokeilu dieetillä kuin diagnosoimatta jäänyt tauti tai viivästynyt ja väärä diagnoosi. Gluteenittomasta dieetistä ei ole kenellekään haittaa, mutta keliakikon gluteenipitoisesta dieetistä on letaalisuuden vaarat.

Keliakian lisääntynyt seulonta on osoittanut, että osa keliakiapotilaista on diagnoosihetkellä kokonaan oireettomia. Tämä on tullut selvästi esiin perhetutkimuksissa, joissa keliakiaa on seulottu oireettomien sukulaisten joukosta. Lapsilla keliakian klassiset muodot ovat lähes kokonaan hävinneet, tauti ilmaantuu myöhemmällä iällä ja oirekuva muistuttaa aikuisten keliakiaa.

Aiemmissa oppikirjoissa esitetty kuva ”tyypillisestä” vaikeasta ravitsemushäiriöstä kärsivästä keliakiapotilaasta on harhaanjohtava. Keliakiapotilas voi olla erittäin hyväkuntoinen, jopa ylipainoinen, tai hänellä voi ripulin sijasta olla ummetusta.

PITKÄAIKAISRISKIT HOITAMATTOMASSA KELIAKIASSA

Osteoporoosi; murtumariski ei varmuudella lisääntynyt
Neurologiset oireet; vaikea polyneuropatia ym.
Keskenmenot; infertiliteetti näkyy tilastoissa miesten infertiliteetti???
Autoimmuunitaudi; ei tietoa, suojaako varhainen hoito
Pahanlaatuiset taudit; ohutsuolilymfooma
Refraktääri sprue
Hyposplenismi
Ilmeisesti oireettoman keliaakikon riski sairastua eri komplikaatioihin on melko pieni: maailmalla valtaosa keliaakikoista on diagnosoimatta, diagnostinen viive on pitkä ja em. komplikaatiot ovat kuitenkin melko harvinaisia.
Toisaalta on seutuja, joissa dieetti on luonnostaan gluteenitont tai ravinnon gluteenirasitus on mitätön, joten keliakikot maskeerautuvat muuhun väestöön.

Lähde http://www.aumanet.fi/~therezza/Keliakia.htm

Tri Kirsti Mustalahden Väitöskirjatyöstä (SITAATTI: KYSYMYS , jonka dekaani teki ja VASTAUS jonka Tri Mustalahti antoi. Vuodelta 2005 )

KYSYMYS:

-Lääketieteen tohtori Kirsi Mustalahti. Olette väitöskirjatyössänne, professori Markku Mäen ohjauksessa tutkinut ravinnon viljojen, vehnän, rukiin ja ohran aiheuttamaa keliakiatautia ja varsinkin sen vähäoireista muotoa. Keliakia on tutkimustenne mukaan yleisempi kuin on tiedetty.

-Kerrotte, että keliakiaa pidetään autoimmuunisairautena, jossa immunologinen puolustuksemme kääntyy itseämme kohtaan. Aikojen kuluessa on ihminen kehittänyt puolustusmekanisminsa erilaisille infektioille ja loisille.

-Tämän kehityskulun viimeisellä sekunnilla, vasta 10.000 vuotta sitten, opittiin erään heinänsukuisen kasvin eli vehnän, ravitsemuksellinen ja leivonnallinen arvo. Gluteenia sisältävät viljat, vehnä, ohra ja ruis ovatkin nykyään maanviljelyksen ja ihmiskunnan ravitsemuksen tukipilareita, me kaikki syömme vehnää.

-Voidaanko nyt ajatella, että vehnän gluteeni on meille vieras tautia aiheuttava valkuainen eli eikö vehnä olekaan tarkoitettu ihmisen ravinnoksi?

VASTAUS (LT Kirsi Mustalahti)

-Arvoisa dekaani
Ihminen ei todellakaan alun perin ilmeisestikään ollut viljan syöjä, vaan alun perin metsästys ja kalastus olivat ihmisen pääelinkeinoja. Varsinainen viljan viljely alkoi kehittyä vasta n. 10 000 vuotta sitten: Aasiassa alettiin kasvattaa riisiä, Afrikassa hirssiä ja durraa ja Amerikassa maissia. Vain pienellä alueella Kaakkois- Aasiassa vallitsivat vehnän sukuisten heinäkasvien kasvulle otolliset ilmasto-olosuhteet. Nämä alun perin luonnossa villinä kasvaneet kasvit poikkesivat suuresti nykyisin viljeltävistä viljoista: niiden tähkät olivat pieniä ja vähäjyväisiä ja jyvien gluteenipitoisuus oli alhainen. Lisäksi alkeellisesti viljeltyä viljaa käytettiin alun perin vain seremoniallisiin tarkoituksiin, joten ihmisten ravinnon sisältämä gluteenimäärä oli vähäinen. Vähitellen maanviljelyksen levitessä ja yleistyessä pyrittiin viljeltyjä viljalaatuja kehittämään siten, että niiden ravintoarvo lisääntyi ja niiden leipoutuvuus parani. Tämä johti viljojen sisältämän gluteenimäärän lisääntymiseen. Gluteeni oli ihmisen elimistölle vieras valkuainen, jota vastaan elimistö todennäköisesti pyrki suojautumaan kuten muitakin vieraita valkuaisaineita; esimerkiksi infektioiden aiheuttajia vastaan. Osa väestöstä alkoi kuitenkin vuosituhanten kuluessa sietää tätä ravitsemuksellisesti hyödyllistä vierasta valkuaista, kun taas osalla väestöstä toleranssi jäi kehittymättä. Muodostui väestönosa, jolla oli geneettinen herkkyys reagoida gluteenille siten, että gluteeni käynnistää elimistössä immunologisen reaktion, joka pyrkii suojelemaan elimistöä tältä vieraalta valkuaiselta. Tämän immunologisen reaktion seurauksena suolinukka tuhoutuu siten, että vieraan valkuaisen imeytymispinta-ala suolessa vähenee murto-osaan alkuperäisestä. Tätä gluteenin laukaisemaa suolinukan tuhoutumista geneettisesti herkillä yksilöillä kutsutaan nykyisin keliakia-taudiksi. Tänä päivänä tiedetään, että suomalaisessa väestössä n. 30-40%:lla väestöstä on sellainen perimä, että heillä on alttius sairastua keliakiaan. Eri väestöissä keliakiaperimää kantavien osuus vaihtelee: Aasian keltaihoisella rodulla keliakialle altistavaa kudostyyppiä ei tavata juuri lainkaan, kun taas Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa tämä kudostyyppi on huomattavan yleinen. Samoin vaihtelee keliakian prevalenssi.

-Kaikki perinnöllisiä riskialleeleja kantavat eivät kuitenkaan sairastu, vaan tauti puhkeaa ainoastaan n. kymmenesosalle lisääntynyttä tautiriskiä kantavista henkilöistä. Gluteenin ja altistavan perimän lisäksi tarvitaan siis joku kolmas tekijä, joka käynnistää elimistössä keliakiaan johtavan tautiprosessin. Siitä, mikä tämä kolmas tekijä voisi olla, on esitetty erilaisia arvailuita: tutkimuksen kohteena ovat olleet niin infektiot, ravinnon gluteenimäärä kuin stressikin, mutta mikään yksittäinen tekijä gluteenin ja sopivan perimän lisäksi ei ole osoittautunut välttämättömäksi keliakian puhkeamiselle. Todennäköisesti laukaisevat tekijät vaihtelevat tapauksesta toiseen.

-Joka tapauksessa gluteenin poistaminen dieetistä pysäyttää immunologisen reaktion ja suolinukka palaa ennalleen. Keliakian hoito on siis elinikäinen dieetti, jonka noudattaminen voi olla joissain tilanteissa hyvinkin hankalaa. Tämän vuoksi nykyisin pyritään tehokkaasti kehittämään erilaisia hoitomuotoja, joiden avulla keliaakikko voisi luopua dieettihoidosta. Kehitettävät lääkkeet ovat immunomodulatorisia aineita, joiden ongelmana on se, että vaikka ne mahdollisesti pysäyttäisivät gluteenin aiheuttaman immunologisen reaktion keliaakikon elimistössä, ne saattavat samanaikaisesti myös häiritä elimistön puolustautumista muita haitallisia valkuaisia kohtaan ja siten aiheuttaa enemmän harmia kuin hyötyä.

-Yhteenvetona ja vastauksena kysymykseenne voidaan todeta, että valtaosalle väestöstä vehnä sopii ravinnoksi, mutta on pieni väestönosa, joka perinnöllisen herkkyytensä ja jonkin laukaisevan tekijän vuoksi reagoi gluteenille siten, että se on heidän elimistölleen vahingollista ja heidän ravinnokseen vehnä, ohra ja ruis eivät sovi. Tämän geneettisesti herkän väestön määrä näyttää pysyvän kutakuinkin samana, mutta yhä useammat näistä geneettistä riskiä kantavista sairastuvat.

As a conclusion and as an answer to your question I would say that most of the people can safely use grains in their diets but there exists a small portion of human beings who carry genetic risk for gluten intolerance and who under suitable circumstances may develop coeliac disease. These people should avoid grains during the whole lifetime.” (LÄHDE: Tampereen Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta).

Muistiin

Raikkaat tuulet- ruokakomeroon

Pölyt vanhat unhoon joutukoon-

Uusi aika Suomeen sarastaa,

mitä kylvää Suomen uusi maa?

1.2.2008 L Bright

Gluteenia muodostavan viljan hydrolysointi

2009-03-26T04:46:00.001-07:00

Kiinalainen tutkimus elintarvikemahdollisuudesta.

LÄHDE: Wang JS, Zhao MM, Zhao QZ, Bao Y, Jiang YM.Characterization of hydrolysates derived from enzymatic hydrolysis of wheat gluten. J Food Sci. 2007 Mar;72(2):C103-7. College of Light Industry and Food Science, South China Univ. of Technology, Guangzhou 510640, People's Republic of China.

Kiinalaiset tutkivat vehnän gluteenin hydrolysaattien piirteitä. He käyttivät papaiinia, joka on ruokaa pilkkova entsyymi, ja hydrolysoivat( pilkkoivat vesiliuoksessa osiin) vehnän gluteenia. Vehnän proteiinit hydrolysoituivat 8 tunnissa.

Entsymaattisen hydrolyysin aikana keskimääräinen peptidien pituus väheni nopeasti. Lisääntyvä proteolyysi johti liukoisten typpimuotojen lisääntymiseen. Kuitenkin peptiditypen pitoisuuden lisääntyminen tapahtui ensimmäisten 6 tunnin aikana ja sitten lisääntyminen väheni.

Molekyylipainoltaan yli 15 kD:n kokoisten peptidien osuus väheni entsymaattisessa hydrolyysissä ja molekyylipainoltaan alle 5 kD kokoisten määrä lisääntyi merkitsevästi.

Ne peptidit, joiden painoluokka oli 10-15 kD ja ne jotka olivat 5- 10 kD omasivat erilaisia muuttumisia.

Polymeerinen GLUTENIINI (gluteliiniosa) ja monomeerinen GLIADIINI(prolamiiniosa) muodostavat kompleksin gluteenin, jonka hydrolysoimisessa eri osat osoittivat erilaista käyttäytymistä entsymaattisen hydrolyysin jälkeen.

Prolamiinit, monomeeriset proteiinit (gliadiinilajit ) ja polymeereistä liukoinen gluteniini näyttivät olevan alttiita entsymaattisesti hydrolysoitumaan, kun taas liukenematon gluteniini oli resistenttiä entsymaatiselle hydrolyysille.

TERMINOLOGIA

Kotimaisen viljan PROLAMIINIT ovat
gliadiinit vehnällä,
secaliinit rukiilla,
hordeiinit, ohralla ja
aveniinit kauralla. Jokaista prolamiinia on useita peptidejä.

Esim vehnän gliadiinia on alfa-gliadiini ja omega-gliadiini, josta alfa-gliadiini on toksisin muoto.

GLUTELIINIT ovat myös vehnän proteiineja ja niitä on iso - ja pienimolekyylipainoisia (HMW ja LMW) muotoja.Näitä on jokaisella kotimaisella viljalla omansa.

Vehnän gluteliineja sanotaan nimellä ” gluteniini”

LEIVOTTAESSA prolamiinit ja gluteliinit muodootavat kasvavan ja sitkistyvän molekyylin jossa muodosotuu kovalenttisia sidoksia, rikkisiltoja ja samalla aromaattisten ja haaraketjuisten aminohappojen kovalenttisia kolumneja, mistä siten johtuu vehnätaikinan notkea liimamainen leivottavuus.

"GLUTEENI" ei ole siis valmis molekyyli jossain kasvissa tai luonnossa , vaan se muodostuu massiiviseksi monimutkaiseksi molekyyliksi kasvin proteiinien kompleksina leivonnassa ja esiintyy leivotussa leivässä. Gluteenimassiivasta on sitten noin puolet gliadiinia (prolamiinia) , noin puolet gluteniinia (gluteliinia) . Gliadiinia pidetään toksisena ja sille annetaan niitä Codex suosituksia gluteenisuositusten rinnalla

Tavallisissa jauhoissa on gluteenia ainakin 6%, siis 6g /100 g, mitkä tekee ppm luvuksi muutettuna esim 6000 mg / 1000 000 mg ; 60 000 ppm.

Jos vehnåruoka on hyvin gluteenipitoista, silloin gluteeni% voi olla 12- 14 % , leipäjauho voi silloin sisältää 10-13% gluteenia. Matalagluteeniseksi sanotaan nykyään 8-10% gluteenia . jauhoseuksoissa on ehkä 8-10%.

Jos nyt on korkeagluteenisessa jauhossa on 14 % gluteenia, se tarkoittaa

14 grammaa 100 grammassa, eli

14 0000 mg/ 1000000 mg (ppm), 140 000 ppm (part per million) .

Keliakikoille sanotaan että heidän ruokansa ei saa sisältää yli 10 mg gliadiinia kilossa ravintoa päivässä , mikä on 20 mg gluteenina ilmaistuna ja elintarvikkeen tulee silloin olla alle 200 ppm gluteenia, jota se olisi gluteenirajoitettua sisältävää tai alle 20 ppm jotta se olisi gluteenivapaata

Tästä on uusia Codex sääntöjä nyt asetettu Eurooppaan.
20 ppm tarkoittaa 20 mg/ 1000 000 mg:ssa eli 20 mg /kilossa elintarviketta (<0,002%)
200 ppm tarkoittaa 200 mg/ 1000 000mg:ssa eli 200 mg / kilossa elintarviketta (>0.02%)

Onhan tallsiet nyt selvästi toista luokkaa olevia määriä kuin tavallisen jauhokilon gluteenimäärät, mitkä voivat antaa kilossa jauhoja 60 grammasta 140 grammaan gluteenia.

Gluteenin vähäisiin pitoisuuksiin pääsee parhaiten vain ravinnolla, jossa ei ole kotimaista viljaa.
Lisäksi kontaminaatiot on poistettu puhdistetuissa tuoteissa, joihin on siten leimattu keliaakikoita varten tunnus: gluteenitonta (tietty leima)

Näitä tuotteita on olemassa ja niille on luotu nyt uusia sääntöjäki, joita vähitellen sovelletaan. Kaikki määrät mitkä nousevat tuon standardissa ilmoitetun määrän yläpuolelle, aktivoivat keliaakikoilla immuunisolut (T-solut) aivan patogeenisesti siten, että ei synny toleranssia, vaan immuunisoluja kuluu ja immuunivaste heikkenee).

Ilmeiseeti Kiinassa harkitaan edeltä vehnäproteiinin mahdollisia haittoja ja siinä tapauksessa siellä tultaneen hydrolysoimaan vehnä ennen käyttöä siihen tasoon, missä ei ole immunogeenisiä jaksoja jäljellä. Länsimaat ovat tehneet erehdyksen lisätessään vielä gluteenia muutenkin gluteenipitoiseen viljaan.

Keliakian geenitausta. Adamovic S.

2009-03-26T03:30:00.000-07:00

Olen alkanut olla itse sitä mieltä, että gluteeni liiallisena aiheuttanee ihmiskunnan genomissa yleistä (kriittisestä toksisesta tekijästä johtuvaa) instabiliteettia, tosin toisilla enemmän kuin toisilla. Mutta toistaiseksi tiedemiehet etsivät sille tiettyä omaa geeniä; etsisin sen puuttuvat entsyymiä koodaavat geenit, geenituotteen, mikä puuttuu tai post-translationaaliset tuotteet tai tuotekombinaatiot, joita ei ole, koska moni prolamiini-gluteliinikombinaationa syntyvä kovalenttinen jättipakkaus gluteeni- ei ehdi sulattua suolen pitkällä matkalla. Monilla voi olla veressään kiertävänä siitä muodostuneita dipeptidejä, tripeptidejä, tetrapeptidejä, pentapeptidejä, oligopeptidejä, joiden ei edes tarvitse olla keliakiana ilmeneviä, vaan tuntemattomina neurodegeneraatioina ilmeneviä (idiopaattisena tautina- etiologia tuntematon) , koska keho ei siedä nopean glutamiinin-glutamiinihappo-GABA - alfaKG- syklin virhettä missään muodossa, varsinkaan ei neuronissa. Keliakiassa tuolainen pätkä jäätyään tiettyyn oligopeptidimuotoon herättää T-solukontrollin ja sitä aletaan prosessoida imusoluilla suolessa. mutta mitkä gluteenin peptidit läpäisevät suolen pinnalla olevien T-solujen kontrollin ja pääsevät sulamattomina vereen?

Harmaan solun ja aivokuoren toiminnan edellytys on täysin integroidusti ja joustavasti toimiva Glu-GABA- sykli. Sen syklin entsyymit eivät siedä vasta-aineitten kehittymistä ilman, etteikö tulisi metabolinen häiriö. Glutamiinihappo E vapaana on toksiini, eikä se normaalisti olekaan vapaana, vaan siirtyy aitiosta toisen, yhdisteestä toisen olen välivaihe ja hetkellinen vaikutus on excitatorinen reseptoreissa. Glutamiini on sen alkumolekyyli, energia-aine. Keho ei muodosta polyglutamiineja kuten vilja. Viruksilla kyllä on polyglutamiineja.

Siis nykyisiin geenitutkimuksiin:

LÄHDE: ADAMOVIC SVETLANA. Genetic linkage and association studies in celiac disease: discoveries from whole genome analysis. 2009
ISBN 978-91-628-7721-7
http://hdl.handle.net/2077/19055

Tässä on uusi väitöskirja lumiaurana keliakian kinoksessa. Etsitään geeniä.

Tällä viikolla oli Göteborgin Yliopistossa väitöstilaisuus, huomasin GU:n kirjaston aktuelleista asioista jälkeenpäin. Kirjoitinkin tri S.Adamovicille ajatuksistani.

Suomennan hänen abstraktinsa:

"Keliakia (CD, Celiac Disaease) tai gluteenisensitiivinen enteropatia (Gluten Sensitive Enteropathy, GSE) on koko elämän kestävä entsyymihäiriö, geneettinen seikka.
Keliakiaa luonnehtii ohutsuolen tulehtuminen niillä henkilöillä, jotka geneettisesti eivät siedä gluteenia, (eivät pysty pilkkomaan sitä normaalisti), vaan immunologinen järjestelmä joutuu selvittämään ja prosessoimaan gluteenin peptidipätkiä . Gluteeni on eräs proteiini, jota on kotimaisissa viljoissa kuten vehnä, ruis, ja ohra varsinkin. (Kauran gluteenirakenne on hieman yksinkertaisempi).

Gluteenitoksisuus tulee siten esiin T-lymfosyyttien autoimmuunina toimintana ohuen suolen limakalvon soluissa ja sitten limakalvon vitaalifunktio kärsii eikä kykene tavalliseen tapaan imeyttämään ravintoaineita ruoasta vereen ja maitiaisnesteeseen. Tauti tulee erityisesti esiin lapsilla, mutta joillain aikuisilla taudin oireita tulee ilmi vasta myöhempään. Jos havaittua keliakiatautia ei hoida dieetillä kehittyy komplikaatioita: Ihokeliakia, Dermatitis herpetiformis, ravitsemuksellisia vajeita, osteoporoosia, anemiaa, fertiliteettiongelmia, neurologisia häiriöitä ja maligniteetteja.

Ainoa tunnettu hoito keliakiatautiin on koko elämän kestävä pitäytyminen gluteenivapaaseen diettiin (GFD, Glutenfree diet)
.
Skandinavialainen genomin laaja-scanning, mikä tässä on tutkittaville ryhmille tehty ja julkaistu 2001 , osoitti kahdeksan kromosomaalisen alueen tärkeyttä HLA:n lisäksi ja niissä yksi tärkeä kohta on 5q31-33. Tuota aluetta pidettiin aiemmin mahdollisena alueena komplekseissa taudeissa kuten astma, tyypin I diabetes, arthritis rheumatoides ja tulehduksellinen suolisairaus.

Tämän työn tarkoituksena oli tutkia aluetta 18cM tuossa 5q31-33 jaksossa ja identifioida geneettisiä riskitekijöitä ja arvioida niiden osuutta keliakiataudin kehittymiseen.
Vuonna 2003 analysoitiin yhteistyönä neljä eri genomi scannausta Keliakiaryhmän eurooppalaisen geeniryväksen organisaation toimesta ( European Genetics Cluster on Coeliac Disease). Kuusi eurooppalaista työryhmää oli yhteistyössä, jossa saatiin Italian, Suomen, UK:n Ruotsin ja Norjan kohorttien tiedot; yhteensä 442 perhettä käsiteltiin ja analysoitiin. Meta-analyysi vahvisti, että HLA-alueen jälkeen on seuraavaksi tärkein alue kr.5q31-33 . Sitten tehtiin yksityiskohtaista tarkkaa kartoitusta 18cM-alueeseen kr. 5q31-33 regiossa. Kaikkein essentiaalisin tulos tästä tutkimuksesta oli vahventunut assosioituminen kr. 5q31-33 alueeseen.

Vuonna 2006 tutkijat käyttivät erästä tekniikkaansa (Illumina platform (GoldenGate assay technology) seuloen laajasti tämän 5q31-33 alueen. Tämä tutkimus tunnisti seitsemän assosioitunutta aluetta 5q31-33 kromosomikohdan sisällä ja joukon assosioituneita haplotyyppejä, mutta ei mikään assosiaatiosignaali voinut selittää linkkihuippua, mikä aiemmin oli perheissä havaittu.

Vuonna 2007 tutkijat tekivät seurantatutkimuksen assosiaatiosta siihen alueeseen, mikä käsittää IL2/IL21-geenit kromosomialueessa 4q27. Tässä oli raporttia genomilaajuisesta assosiaatiosta ensi kertaa tutkittaessa (GWAS) keliaakikkoja ja kontrolleja. Tutkijat vahvistavat, että IL2/IL21 alue on suspekti alue keliakiataudissa. Ikävä kyllä ensimmäinen GWAS tutkimus epäonnistui identifioimaan keliakialle altistavia spesifisiä geenejä. GWAS kuten tämä tarkka kartoitustutkimus osoitti, mitä vaikeuksia tutkijat kohtaavat etsiessään syyvariantteja komplekseissa taudeissa. On ilmeistä, että syyvariantit voivat olla vaikeita havaita assosiaatioanalyysissä pelkästään, koska vallitsee vahva epätasapaino assosioituneissa alueissa. Kutenkin GWAS havaitsi joukon CD assosioituneita genomisia alueita, jotka ovat edelleen tutkimatta.

Tammikuinen celiakiakonferenssi

2008-12-02T04:03:00.000-08:00

Keliakiaryhmän kokoontuminen 27. tammikuuta 2009 Tukholmassa
Ilmoittautumiset www.blf.net

Celiaki-från en ovanlig barnsjukdom till ett folkhälsoproblem.

Mitä aiheita kokouksessa käsitellään. Ohjelma(ruotsiksi)

Varför får man celiaki? (Moderator. Lotta Högberg)

Gudjonsdottir Audur.Genetik-vad vet vi idag?
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15076637

Hernell Olle. Smittar celiaki?
http://www.springerlink.com/content/t2p4h06u617706j4/

Tjellström Bo. Tarmflorans betydelse.
http://www.celiaki.se/forskning/forskningsfonden/forskningsprojekt-som-fatt-stod/

Hollen Elisabeth. Betydelsen av Tight junctions.
http://www.informaworld.com/smpp/content~content=a727727368~db=all
(anti-aveniinivasta-aineet )

Mearin Luisa. Prevention of celiac disease: dream or reality?

http://www.preventceliacdisease.com/index.php?option=com_content&task=view&id=57&Itemid=110

Celiaki i den kliniska vardagen ( Moderator Lars Browaldh).

Dahlbom Ingrid. Serologiska markörer- vad används när?

Webb Lotta et Sandström olof. Värdering av biopsin- inte så lätt.

Carlsson Annelie et Svensson Johan. Ska barnen testas för andra autoimmuna sjukdomar?

Janson Anette. Nya gränsvärden för glutenfria produkter.

Ludvigsson Jonas. Komplikationer vid celiaki.

Sjöberg Klas. Vad händer på sikt?

Celiaki i Sverige idag ( Moderator Anneli Ivarsson)

Nationella Celiakiregistret

Olsson Cevcilia. Risken för celiaki varierar regionalt.

Ivarsson Anneli et Walther Susanne. Organisation och framtida möjligheter.

TEDDY-studien

Agardh Daniel. Varför drabbas så många svenska barn av celiaki?

ETICS-studien

Myleus Anna. Screening av 12 –åringar för celiaki.

Rosen Anna. Hur känns det att få celiaki via screening?

Norström Frederik. Hälsoekonomisk utvärdering av celiakiscreening.

Diskussion.

Ivarsson Anneli.

Gluteeni on patogeeninen, ei tolerogeeninen

2008-11-26T05:23:00.000-08:00

Patogeenien eikä tolerogeeninen vaste gliadiinille

Tässä artikkelissa kuvataan jo 10 vuotta sitten tunnettuja tapahtumia, sellaisesta reaktiosta, mikä tapahtuu keliakiapotilaan suolistossa, jos hän nauttii viljan gluteenia ja siinä gluteenin toxisinta prolamiinia gliadiinia.

LÄHDE: Ciclitira PJ, Ellis HJ. In vivo gluten ingestion in coeliac disease. Dig Dis. 1998 Nov-Dec;16(6):337-40.

Tutkijat halusivat oikein tarkentaa tämän viljan toxisen komponentin luonteen keliakia- taudissa. On otettava nimittäin huomioon, että pohjoismaiset ihmiset sietävät ainakin näennäisesti suuret gluteenimäärät ja heillä on toleranssia yleensä syödä tonni ruokaa ja juomaa vuodessa eikä intoleranssireaktiota tapahdu, mutta keliaakikolla joka päivä tässä vuotuisessa ruokatonnissa piilevä gluteeni tekee reaktion ja se on hänelle patogeeninen aine eikä tolerogeeninen. Se ei kasvata sietoa vuosienkaan varrella, vaan kerää patogeenisten tapahtumien röykkiön, joka rasittaa yksilöä itseään (1 % väestöstä) , keliaakikkolasten perheitä, koululaisten koulunkäyntiä, aikuisten työelämää ja lisäksi vielä elämän laatua myöhemmin lyhentäen odotettua elinikää ja aiheuttaen sekundääritauteja. Täten kumuloituu yhteiskunnalle monenlaista taakkaa turhaan, ja lisäksi sairaalalaitos sitten diagnosoi ensin ehkä satoja muita syitä pois kalliilla arsenaalilla, kunnes lopulta keksitään että " se olikin keliakiaa vain" jne. Patologeja tietysti masentaa myös tehdä keliakiadiagnoosilöytöjä post mortem, mitkä tiedot siten jäävät tilastoihin unohtumaan, jos ne on otettu.

Varhaisdiagnosointi on mitä edullisin yhteiskunnalle ja tarkka dieetti mitä miellyttävin ( kivuttomin) keliaakikoille itselleen ja edullinen koko heidän ympäristölleen. Varhaisdiagnosoidut keliaakikot ovat kymmeniä tuhansia terveitä aikuisia ja veronmaksajia yhteiskunnalle sitten myöhemmin.

Miten tässä lähdeartikkelissa 1998 tutkijat osoittivat gluteenitoksisuuden vaikutuksen keliakiasuolistoon?

Yleensä tavallisissa keliakia tutkimuksissa tutkitaan vehnän osuutta, koska se on ravinnossa tärkeä komponentti (, vaikka gluteenia on myös rukiissa, ohrassa ja kaurassa). Useissa tutkimuksissa on havaittu alfa-gliadiini-molekyylistä N-terminaalisia keliaakiaa aktivoivia epitooppeja joko yksi tai useampiakin.

Näistä tutkijat valmistivat koettimiksi kolme synteettistä peräkkäistä peptidijaksoa alfa-gliadiinin aminohappoja 31-49 vastaten.

Mitä muutoksia nämä peptidiantigeenit aiheuttivat suolinukassa in vivo- altistuksessa?

He mittasivat suolinukan korkeutta ja kryptan syvyyttä. Suhde nukan korkeuden ja kryptan syvyyden välillä väheni gluteenista (Suolinukka siis kului matalaksi ja suoliston" vuorien ja laaksojen maisemaprofiili tuli tasangoksi) .

Entrosyyttisolujen korkeus suolen pinnassa väheni.

Intraepiteliaalisten (IEL) lymfosyyttien lukumäärä lisääntyi.

Jo 2 tuntia altistuksesta esiintyi proinflammatoristen sytokiinien IFN-gamma ja IL-2 mRNA:ta.

Elektronimikroskooppisesti tutkittiin biopsianäytteestä, minne gliadiini asettui T-solureseptoriin TCR ja HLA-moduliin tunnistuksen kohteena olevana (HLA tason havaitsemana) antigeenina.

Sitten havaittiin, että co-lokalisaatiomallissa oli eroavuuksia, jos henkilö oli hoitamaton keliaakikko tai jos hän oli jo hoidon alla ja altistui kuitenkin.

Näistä eroista ja gliadiinin värjäytymisen erilaisuuksista enterosyyteissä keliaakikoilla ja kontrolleilla päätellään , että gliadiini alkaa (metaboloitua) pilkkoutua keliakiassa erilaisen immunogeenisen tien kautta. Tämä saattaa johtua epänormaalista presentaatiosta immuunisysteemille, mikä triggeröi patogeenisen eikä suinkaan mitään tolerogeenista vastetta.( Siis ruoansulatusentsyymit eivät pilko tätä aminohappoketjua yksittäisiksi aminohapoiksi, vaansen sijaan tulehdussolut alkava nakertaa sitä ja prosesoida ja esittää sitä antigeeninä pala palalta - joka aterian jälkeen, jos ateriassa on gluteenia)

Kommentti:

Tämä oli vuoden 1998 aikaa. Silloin keliakiasymposiumissa oli nämä intraepiteliaaliset imusolut (IEL) varsin pinnalla oleva pop- asia ja niitten muuntumisia kuvattiin mitä moninaisimmissa koeasetteluisssa ja niitten uusia klooonautumskoodeja lueteltiin. Epitooppeja B ja T soluille piirreltiin ja gliadiinin hahmoa kuvattiin ja sen puolen epitooppeja osoitettiin. Alettiin myös pohtia, voisiko NHL lymfooma saada alkunsa joskus tuosta muuntuvaisuudesta.

Siis keliaakikolla ei monimutkainen gluteeniklimppi ehdi mitenkään tavallisella suolen mitalla "sulaa",vaan se jää antigeenisiksi peptideiksi ja senkin takia suoliston immuunijärjestelmä migroituu pilkkomaan sitä toisella tavalla kuin ruoansulatusentyymeillä- onhan siinä arvokas materiaali aminohappoa - HLA molekyylillä ja eliittisoluilla saadaan peptidiantigeeni yhä pienempiin pätkiin analysoiden ja tosiaan koettaen jotenkin ”syödä se osiin” missä prosessissa t imusolut kärsivät- ja mitä prosessia eivät ruoansulatusnesteet kykene selvittämään.

(VERTAUS: Leijona pyydystää bambin ja leijonaperhe syö sen hyvällä- ruokahalulla . Mutta jos ihminen saisi eteensä vastavan bambin, se kyllä karvoineen ja nahkoineen pysyisi bambina. Ihminen hankkisi "muut keinot" hyödyntääkeen muhkean proteiinikimpaleen, joka on arvokasta proteiinia.
Bambi kuvaa tässä gluteenikimpaletta ja leijonaperhe hyviä oikeita entsyymejä sitä varten. Ihmisen tavat valmistaa bambiruoka kuvaa tulehdussolujen tehtävää prosessoida kohde).

Gluteenille ei ole ilmeisesti jotain ”gluteinaasiX” entsyymiä keliaakikon genomissa. Jos genomissa piilee kuitenkin sellaistakin puuttuvaa entsyymia koodaava geenia, senkin virittäminen toimivaksi on utopista, sillä nykyisillään jo geenistön kantama HLA reaktio on niin tavattoman nopea. Minkälaisesta entsyymistä on kyse, mikä puuttuu, sitäkään ei suoraan saa mistään PubMed lähteestä vielä. yksinkertaisesti ihmistä ei lie luotu sulattamaan gluteenia, mutta kuitenkin moni on kehittänyt sellaisen kyvyn jossain määrin. Missä määrin?

Sinänsä T-solujen kloonien luokitus ja siitä esitetyt abstraktit ja luentosarjat olivat kuin ”myriadien hyttysten taxonomiaa” ja sinänsä symposiumiin osallistuneille keliaakikoille uusi motivaatio komplianssiin. Tiedemiehet ovat asian viidakkoa raivaamassa.

Toisaalta on myös niin , että gluteeni saattaa niissä toksisissa peptideissään muistuttaa liikaa jonkin mikrobin jaksoa, joten immuunisysteemi ja HLA ei motivoidu toleranssiin- varmuuden vuoksi ( prioritoiden aggresiivista reaktiota potentiellia virusta tai hyödynnettävää soludebristä vastaan).

Mutta HLA-antigeenisyys voi olla taas sekundäärinen seuraamus jostain entsyymin poistogeenisyydestä ja siten tapa selvitä elossa parsien ja harsien geenistöä. Samalla säilyy reaktiotapa ”sille jollekin mikrobille”.

Ihminen (Psyyke, sielu, eg, järki, kognitio) voi puolestaan vain olla avuksi immuunipuolustukselleen ja välttää gluteenia ja antaa kehonsa voida hyvin omine resursseineen immunologisessa autonomiassaan. Psyyke voi oppia tuntemaan asumalähiönsä kehon genomin perinnäisiä ominaisuuksia, jotka ovat terveinen tuhansien vuosien takaa. Käupan hyllyjen tavarat 150 vuotta siten olivat erilaiset.

Tuskin muuten lie koetettu koko gliadiinia joka kohdastaan jollain entsyymillä. Mikä entsyymi puuttuu, jos joku sidos ei purkaannu?
Kyse on myös sekundääri-tertiäärirakenteen sulattamisen ehtimisestä samalla.

Keliakiassa toistaiseksi kaikkein yksinkertaisinta ja ekonomisinta on pitää tarkka gluteeniton dieetti aina, koko ikänsä. Kaikkein eniten turhautuu, jos puhuu asiasta niiten kanssa, jotka pystyvät sulattamaan leipänsä yhtä helposti kuin leijona syö bambin.Jotkut henkilöt eivät pysty käsittämään, että heille herkullinen vehnäleipä voi merkitä keliakikolle kuin muovipalan tai nahkan tarjoamista ruoaksi.

26.11.2008 14:08

Gluteeni tuman rasitteena

2008-11-26T03:34:00.000-08:00

Miksi keliaakikoilla tulisi olla hyvin tarkka gluteenin eliminaatio?

Sellainen geenistöön vaikuttava transkriptiotekijä kuin NF-kB säätelee tulehdusvasteita lisäämällä tiettyjen geenien ilmenemistä.

KELIAKIASSA on havaittu myös esiintyvän proinflammatorisia sytokiineja, adheesiomolekyylejä ja entsyymejä, joiden geeniexpression säätelyn takana on myös tämä nukleaarinen transkriptiotekijä NF-kB.

Tässä työssä tutkijat osoittavat, että hoitamattomassa keliakiassa potilaan tulehtuneessa limakalvossa aktivoituu tämä tärkeä yleinen transkriptiotekijä NF-kB. He tutkivat molekyylibiologian keinoin biopsianäytteet niin kontrolleilta kuin dieettiään hyvin pitäviltä keliaakikoilta että hoitamattomilta keliaakikoilta.

Nyt tutkijat arvioivat NF-kB tekijän aktivaation merkityksen keliaakikolla.

Työssä analysoitiin myös erään NF-kB alayksikköproteiinin pitoisuudet, indusoituvien entsyymien esiintymä. Näitä oli tässä työssä typpioksidin syntaasi(iNOS) ja syklo-oxygenaasi-2 proteiini(COX2).

Mitä havaittiin?

Sekä NF-kB/DNA:ta sitova aktiviteetti että proteiinien p50/p65 tumapitoisuudet olivat korkeammat biopsianäytteissä niillä,.jotka olivat hoitamattomia keliaakikoita muihin ( sekä dieetinsä pitäviin että kontrolleihin) verrattuna.

Keliakiassa ilmentää pinttynyttä NF-kB aktivaatiotilaa inaktiiviksi muodoksi IkB beetaksi hajoaminen sytosolissa ja sen uudelleen koostuneena ja aktiivina esiintyminen tuman puolella Nf-kB muodossa.

Biopsianäytteissä NF-kB aktiivisuus pysyi päällä viljelmissä 6 tuntiin asti ja väheni 24 tunnissa ja jos lysaattiin lisättiin pepsiinin ja trypsiinin pilkkomaa gliadiinia, se aiheutti NF-kB-aktiivisuuden palaamisen 6 tunniksi.

NF-kB transkriptiotekijän DNA:ta sitova aktiviteetti korreloi mainittujen indusoituvien entsyymien iNOS ja COX2 esiintymisiin.

Nämä tulokset osoittavat ensimmäisen kerran, että keliakiapotilaan tulehtuneessa limakalvossa aktivoituu myös tämä NF-kB. Tästä voisi myös olettaa, että NF-kB voi edustaa keliakiataudissa tulehduksellisen vasteen modulaatiossa kohdemolekyyliä.

LÄHDE: Maiuri MC, De Stefano D, Mele G, Fecarotta S, Greco L, Troncone R, Carnuccio R
Nuclear factor kappa B is activated in small intestinal mucosa of celiac patients. J Mol Med. 2003 Jun;81(6):373-9. Epub 2003 May 13

KUVA muutamista seikoista, mitkä aktivoivat NF-kB transkriptiotekijän.

http://8e.devbio.com/images/ch04/0404fig8.jpg

Kommenttini: Huomaa että keliaakikolla gluteenista tulee iso joukko antigeeneja, joiden peptidijaksoihin solu reagoi kuten esim virukseen tämän yleisen NF-kB- järjestelmän välityksellä, jolloin vain gluteenin eliminaatio ruoasta poistaa tämän joka syömiskerta tapahtuvan uuden ja turhan aktivaatiokierron, mikä on suuri rasitus kehon immuunipuolustukselle.
Eikä voi sanoa, etteikö olisi maligniteettiriskikin olemassa, kun ruoka joka päivä ärsyttää suolistossa nopeasti jakautuvissa soluissa genomitason kuin virus aiheuttaen noiden mitä vaikuttavimpien transkriptiotekijöiden sykliä turhaan.
Keliaakikolla ei kehity normaalitoleranssia antigeeniin, vaan antigeenitulva voittaa lopulta immuunijärjestelmän, vaikka se koettaisi mitä tahansa ”evaasiota” ruokaa kohtaan. Lopulta nukkaa tuhoutuu. Imusolut T ja B solut muuntuvat epitoopeiltaan ja malabsorptiotila kuin "suora suoli"poistaa toksista materiaalia joillain rajuinkin keinoin. Asia vei useankin hengen aiemmin, vaikka malabsorptio sekin on suojareaktio toksiinia kohtaan, mutta ravintoaineitten ja nesteen puutos voivat olla tuhoisia. Aiemmin alkuvaiheen hoidossa jouduttiin jopa antamaan verensiirtoa.
Toiset taas päätyvät anergiatilaan, jossa T ja B solun keskinäinen signalointi ei enää toimi, mutta on vaara että jatkuva muuntuvuus, mitä joka päivä aiheuttaa, jos ei eliminoi gluteenia, voi tehdä spontaanimutaatioita myös maligniin suuntaan.
Ei ole harvinaista että anergisia ylipainoisia keliaakikoitakin on monta.

On ilahduttava tekijä, että EU on tarkentanut keliaakikoille tarkotetun ravinnon (CODEX ALIMENTARIUS 2008), että se on niin gluteenitonta tulevaisuudessa, että tuo NF-kB sykli gluteenista ei stimuloidu päivittäin esiin. Nyt on valtioitten taholta ojennettu kättä tälle kansakuntien yhdelle prosentille keliaakikoita.

Nyt lääketieteen taholta tulisi vain löytää kaikki synnynäisesti ja perimältään keliaakikot, jotta gluteenivapaat elintarvikkeet (gluteenia korkeintaan 20 ppm/ kg) saavuttavat kohdeväestön. Samalla jo diagnosoitujen keliaakikoitten informointi komplianssin tärkeydestä on olennaista. Lisäksi ekonominen tasavertaisuus ravintoaineen hankinnan suhteen olisi mitä tärkeintä. Harvoin keliaakikot voivat edes hankkia kautta vuoden heille tarkoitettuja erittäin puhtaita gluteenittomia tuotteita t ja ehkä päätyvät vain johonkin alternatiiviseen ravintoon, onhan sitä rasvoja, kasviksia ja animaalistaravintoa, jossa ei ole gluteenirakennetta- mikä sinänsä on taas riski kontaminaatioitten takia, koska sellaisessa ravinnossa ei tarvitse olla todistusta gluteenipitoisuudesta.
Mitä enemmän keliaakikoita saadaan diagnosoitua, sitä ekonomisemmaksi tulee heille tehdyt elintarvikket, koska kysyntä kasvaa ja sitä paremmin menestyvät myös puhtaita gluteenittomia tuotteita valmistavat erikoistehtaat; sitä enemmän on normaalisti voivia keliakikoita, joiden ei tarvitse roikkua sairaskassoissa anomassa "keliakiatautiin dieetinpitoapurahoja", koska ei ole tautia ja dieettikin on kohtuuhinnoissa . Ei veriryhmäkään ole tauti , vaan geenirakenne. Niin voi olla ihmiskunnassa myös dieetinsietorakenne, mikä vain on havaittava yksinkertaisemmin kuin vasta virheitten jälkeen tehdyistä tautilöydöksistä tai PAD.sta.

Ravinnon gluteenittomuuden herkkä testiliuska kotiolosuhteisiin olisi tietysti sellainen toivottava polyteknisia nörttejä tarvitseva keksintö

26.11.2008 11:57

Dermatomyosiitti gluteenista

2008-11-26T01:59:00.000-08:00

Lasten dermatomyosiitin ja keliakian välinen yhteys on jo hyvin dokumentoitua. Aikuisväestössä sensijaan ei tätä assosiaatiota ole oikein tarkasti selvitetty.

Tässä artikkelissa esitetään harvinainen tapaus, josa vasta dermatomyosiitin puhkeamasta alkoi selvitä taustalla oleva keliakia.

Eräällä 40 vuotiaalla naisella todettiin dermatomyosiitti ja keliakia. Kun oli ensin diagnosoitu silmillekin näkyvä dermatomyosiitti ja sitten raudan puuteanemia, potilas lähetettiin jatkotutkimuksiin gastroenterologiselle puolelle, jotta voitiin sulkea pahanlaatuinen tauti pois. Verenkuvasta näkyi monen vitamiinin vaje, mikä oli tavallista malabsorptiotilalle. Pohjukaissuolen biopsialöydös osoitti keliakian.

Kun aloitettiin tiukka adekvaatti gluteeniton dieetti sekä ravitsemukselliset vajeet että dermatomyosiitti katosivat.

Henkilön valkosoluantigeeni haplotyyppi (HLA-tekijä) tutkittiin ja se osoittautui olevan positiivinen HLA tekijöitten DR3 ja DQ2 suhteen, jotka liittyvät nuoruuden dermatomyosiittiin jamyös keliakiatautiin.

Sen takia tässä artikkelissa ehdotetaan, että ne henkilöt, joilta on vastikään havaittu dermatomyosiittia, testattaisiin myös keliakian suhteen, vaikka varsinaiset gastrointestinaaliset maha-suolistoalueen) oireet puuttuisivatkin.

LÄHDE: Song MS, Farber D, Bitton A, Jass J, Singer M, Karpati G.

Dermatomyositis associated with celiac disease: response to a gluten-free diet. Can J Gastroenterol. 2006 Jun;20(6):433-5.

Gluteeni kasvunestäjänä

2008-11-26T01:48:00.001-08:00

Celiakia ja panhypopituitarismi

Keliakia monimuotoisuudessaan aiheuttaa kasvuikäiselle ehkä sekundäärisen panhypopituitarismin. Tässä on eräs tapaus havaittu. 19 vuotias mies jäi lyhytkasvuiseksi ja puberteetti viivästyi. Hänelle oli kuitenkin aikanaan annettu kasvuhormonia GH ja L-thyroksiinia eli kilpirauhashormonia , mutta tilanne tällä yksilöllä ei ilmeisesti ollut näillä korjaantunut. Sitten todettiin lisäksi hypogonadismi ja sekundäärinen lisämunuaisen toiminnan heikkous. Luustokasvu oli tällä varhaisaikuisella vielä 12.5 vuoden ikää vastaava ja kasvulinjat eli epifyysit olivat auki. Vaikka sitten supplementoitiin jo kaikkia hormoneja ei tilanne vieläkään kirkastunut eikä kasvua saatu kiinni. Lopulta tehtiin gastroenterologinen tutkimus ja huomattiin keliakia, joten myös gluteenivapaa dieetti liitettiin terapiaan. Sittemmin arveltiin taudin primääriksi syyksi vain pelkkää keliakiaa, siis pojan ravinnossa oli ollut liikaa gluteenia koko nuori ikä. Tämä ei ole tapahtunut Suomessa.

LÄHDE: Akbay, Esen MD ; Gen, Ramazan MD ; Yldz, Altan MD Sezer, Kerem MD Panhypopituitarism and Celiac Disease. Case Report Endocrinologist. 18(1):23-24, January/February 2008.
http://www.theendocrinologist.org/pt/re/endocrinologist/abstract.0001961

Polyglandulaari autoimmuuni oireyhtymä

2008-11-26T01:20:00.000-08:00

Gluteenin poisto hoidon yhtenä osana eräällä 25 vuotiaalla naisella tiellä terveyteen.

Ensimmäisenä konkreettisia näyttöjä antavana oireena keliakiasta voi olla verimuutos.
Saksasta tri G Kleine. kuvaa tällaisen löydön. 25 vuotias nainen etsi vaivoihinsa apua. Hänellä oli rasituksessa esiintyvä hengenahdistusta ja tiheä hengitys. Sitten tutkimuksissa havaittiin vahva anemia. Ei ihmeempaa mahavaivaa tuntunut eikä erityisempia allergeenejakaan ollut havaittavissa . Eikä suvusta erityistä.

Miten asia selvisi?

Nuoren naisen koko veren analyyseissä todettiin anemia makrosytääriseksi Vitamiini B12 taso oli madaltunut ja biopsioissa oli autoimmuuninen gastriitti ja tyypilliset megaloblastiset muutokset luuydinpunktiostakin. Siis oliko kyse oli B12- vitamiinin puutteesta? Lisäksi gastroskopiassa (mahalaukun tähystyksessä) oli myös keliakialle tyypilliset limakalvo-atrofiat. Tästä seurasikin sitten kombinoitu terapia: Lihakseen annettiin B12-vitamiinipistoksia tietyin välein ja aloitettiin koko iän gluteenivapaa dieetti.

Tutkijoitten johtopäätös tämän yksilön taudista oli seuraava:Autoimmuunisen gastriitin ja keliakiaspruetaudin kombinaatio on todennäköisesti polyglandulaarisen autoimmuunisen syndrooman variantti tyyppi 2. Varhainen diagnoosi, gluteenivapaa dieetti ja B12- administraatio ja asianmukainen jälkikontrolli estänevät vakavat komplikaatiot.

LÄHDE: Kleine G. [Severe anemia in a young woman. Description of a rare coincidence] Dtsch Med Wochenschr. 2007 Jul 30;132(30):1571-4.

http://www.aafp.org/afp/20070301/667.html

Tällä henkilöllä on syytä jatkossa myös seurata kilpirauhasvasta-aineita ja kilpirauhasen toimintakykyä (TPO, TSH, T4). Muitakin rauhasia on syytä kontrolloida: Silmän kyynelrauhaset voivat toimia huonommin ja silloin vaaraantuu sarveiskalvo. Osasyynä tietysti voi olla sprue malabsorpiotila ja hypotyreoosin pahentama silmästatus. Kyse ei ole esim Sjögrenin syndromasta ja kortisoni vain pahentaisi tilanteen. Malabsorption hoitoannokset A-vitamiinia voivat olla oireet poistav( hoito kuten xeroftalmiassa).

Muistiin 02/02/2008 17:17 L Bright

Keliakikon riskit ravinnon gluteenista

2008-11-26T00:47:00.000-08:00

KELIAKIA uutta

http://diss.kib.ki.se/2008/978-91-7409-139-7/
VÄITÖSKIRJA: Olén, Ola Complications and associated conditions of celiac disease (CD)
12.9.2008. ISBN: 978-91-7409-139-7

Työn tarkoituksena on ollut tutkia mahdollisia keliakian komplikaatioita ja tautiin liittyviä tiloja, jotta saataisiin enemmän valoa taudin aiheuttamaan rasitteeseen ja jotta voitaisiin tunnistaa ne henkilöt, joilla on keliakiataudin riski, jolloin CD seulontaa tulee harkita.

Tutkijaryhmä mittasi myös keliakiadieetin tehoa lymfoomariskissä.

Lymfooma on keliakian huomioonotettava komplikaatio. Väitöskirjassa käytettiin ruotsalaisen väestöön perustuvia rekistereitä.

Tutkittiin myös virtsatieinfektioitten riskiä keliakiassa ja tässä verrattiin ruotsalaisten sairaaloiden tietoja brittiläiseen rekisteriin. Katsottiin 829 naispuolisen keliakiapotilaan virtsatieinfektioiden riski ajalta, kun keliakiadiagnoosi oli jo tehty sekä 895 raskaana olevalta keliaakikkonaiselta, joiden keliakia oli diagnosoitu virtsatieinfektion jälkeen. Tuloksia vertailtiin 1.7 miljoonasta naisesta saatuihin tuloksiin . Tässä kontrollijoukossa ei ollut keliakiadiagnoosia. Todettiin kohtalaisesti kohonut virtsatieinfektioiden riski niillä naisilla, joilla oli diagnosoimaton keliakia . Niillä, joiden keliakia oli diagnosoitu, ei ollut kohonnutta riskia virtsatieinfektioista.

Immuunin trombosytopenisen purppuran(ITP) riskin mittaaminen keliakiassa ja vice versa käytettiin ruotsalaista rekisteriä, josta tunnistettiin 14347 keliaakikkoa vuosilta (1964-2003) ja vertailtiin 69967 kontrolliin. Todettiin, että keliaakikot olivat kohonneessa riskissä kaikkien ITP tyyppisten tautien ja kroonisen ITP taudin suhteen. Oli myös positiivinen korrelaatio keliakian ja diagnoosia edeltäneitten eri tyyppisten ITP-muotojen tai kroonisen ITP-muodon kesken.

Keliakiasta johtuvan sepsiksen riskin tutkimiseksi käytettiin ruotsalaista rekisteriä 15325:stä henkilöstä, jolla oli diagnosoitu keliakia 1964-2003 ajanjaksona. Kontrolliryhmä oli 75249 henkilöä väestöstä yleensä. Tutkimus osoitti keliaakikoilla olevan hieman kohonnut sepsisriski ja lähinnä pneumokokkisepsis oli se tulehduslaji, missä riski oli korkeimmillaan.

Selviteltäessä BMI:n( kehonpainoindeksin) ja keliakian suhdetta, identifioitiin kaikki diagnosoidut ja diagnosoimattomat keliaakikot Ruotsista BMI:n mittaushetkeltä. 800 000 naisen ja 8000 miehen joukossa havaittiin, että alipaino liittyi diagnosoimattomaan keliakiaan (-nämä saivat siten myöhemmin keliakiadiagnoosin) . Mutta samalla havaittiin, että moni yksilö, jolla oli diagnosoimaton keliakia, oli ylipainoinen.( 9.2% naisista, 14.3 % miehistä).

Tutkimuksen viimeisesssä osassa mitattiin keliaakikoilla suhdetta dieetinpitämisen tarkkuudessa, komplianssissa, ja lymfooman riskissä . Rekistereitä verrattiin syöpärekistereihin ja täten havaittiin 59 tapausta, jossa oli keliakia ja maligni lymfooma.

Sitten case control design- tutkimukseeen otettiin 137 keliaakikkoa, joilla ei ollut lymfoomaa, muodostettiin vertaispareja ja tehtiin sokkotutkimuksena seurantaa. Nyt saatiin selville, että kehno komplianssi dieetin pidossa nosti huomattavasti B-solulymfooma riskiä ja suoliston ulkopuolisen lymfooman riskiä. kun taas T-solulymfoomissa ja suolistolymfoomissa ei ollut riskin nousua.

Suomennosta abstraktista 30.9.2008 10:06 L Bright

Codex alimentarius 2008

2008-11-21T12:03:00.000-08:00

Gluteeniton ravinto ja Codex standardi

Vuonna 2008 on gluteenittoman elintarvikkeen standardi tarkennettu

Vuoden 1981 CODEX ALIMENTARIUS esitti gluteenittoman elintarvikkeen vaatimuksiksi oikeastaan suhteellisen gluteenittomuuden, sillä siinä sai olla immunologisia määriä gluteenia, jotka kuitenkin antoivat nukkavaurion pahentua. Mutta sitä ei tiedetty silloin.
Esim. vehnätärkkelys, jossa oli alle 0,3 % proteiinia pidetiin gluteenittomana. (<3000 pm proteiinia). Myöhemmät Codex standardit ovat tiukentaneet määritelmää gluteenivapaasta.

Vasta nyt 2008 ei enää vehnäperäisiä valmisteita pidetä puhdistettuinakaan gluteenittomina, vaan gluteenitonta on todellakin vain luonnostaan gluteenittomista viljoista tehdyt kontaminoitumattomat valmisteet, joissa on korkeintaan 20 ppm gluteenia eli korkeintaan 20 mg gluteenia yhdessä kilossa elintarviketta.

VÄLIVAIHE
2008 23 heinäkuuta tuli uutinen, että oltiin muokkaamassa uusi raja-arvo uuden Codexstandardin myötä Codex- standardit ovat työn alla EU:ssa ja sillä aikaa kun näitä valmistellaan ja muokataan, pätee Ruotsissa vielä vanhat raja-arvot 20 ppm- 200ppm/ kg ruokaa. Säännöstön tulisi valmistua nyt loppuvuodesta ja siirtymäaika kestää 3 vuotta kautta markkinoiden.

ENTISET RAJA-ARVOT
Luonnostaan gluteenivapaa tarkoitti sellaista tuotetta, joka perustui maissille, riisille tai hirssille joissa gluteenipitoisuus ei ylitä 20 mg/ kg. elintarviketta (siis 20 ppm).

Gluteenivapaata oli elintarvike, joka oli tehty sellaisesta viljasta, josta oli vähennetty gluteeni, esim vehnätärkkelyksestä , jonka gluteenipitoisuus ei ylitä 200 mg/ kg ( 200 ppm).

UUDESSA STANDARDISSA
käytetään vain yhtä raja-arvoa käsitteelle gluteenivapaa ja se tarkoittaa , että gluteenipitoisuus saa olla korkeintaan 20 mg kilossa markkinoitavaa elintarviketta. Tämä uusi raja-arvo tarkentaa Codex standardin vuodelta 1981 ja koskee kaikkia tuotteita, jotka ovat luonnostaan gluteenivapaita tai joita sanotaan sellaisiksi, että niistä on gluteeni vähennetty.

Tämä tarkoittaa huomattavaa tarkennusta niille tuotteille, joita sanotaan gluteenista puhdistetuksi vehnätärkkelykseksi tai siitä tehdyiksi tuotteiksi. Raja-arvo näille erityisvalmisteisille tuotteille on nyt ylärajalta vain 100 ppm ( 100 mg/ kg, mikä on 0.01 % gluteenia tuotteessa. Näitä tuotteita ei saa nimittää gluteenivapaiksi, mutta miksi niitä sitten kutsutaan, sen saa kukin valtio itse päättää.

On muita saman kaltaisia uutisia muutoksista Codex- standardissa.
KAURA, joka on kontaminoitumaton vehnästä, rukiista ja ohrasta, on käyttökelpoista elintarvikkeen ingredienssinä Codexin mukaan, jos se on valtiossa muuten sallittua keliakiassa.

Asialta vaihtuu myös otsikko. Aiemmin mainittiin ” Codex standard gluteenittomista elintarvikkeista”. Nyt mainitaan: Revidoitu Codex-standard niistä erityisdieetin elintarvikkeista, joita gluteeni-intolerantikot käyttävät”. ”Draft revised Codex standard for foods for special dietary use for persons intolerant to gluten” Ennen: Codex standard for ”gluten-free” foods.

Mikä on Codex Alimentarius?
Se on YK: luoma elintarvikkeita käsittävä sääntökokoelma.
Ohjelma on: Joint FAO/WHO Food Standards programme.
FAO kantaa suurimmalta osalta vastuun käytännöllisestä ja ekonomisesta puolesta FAO:n tehtävänä on suojata konsumenttien terveyttä ja taata kansainvälisen elintarvikekaupan asianmukaisuus.
Väestöstä 1 % tarvitsee gluteenivapaata ravintoa.
Jo väestö on 5 miljoonaa, asia koskee 50 000 henkilöä.

Englantilaisesta tekstistä sitaatti:

ALINORM 08/31/26, Appendix III
DRAFT REVISED CODEX STANDARD FOR FOODS FOR SPECIAL DIETARY USE FOR PERSONS INTOLERANT TO GLUTEN

(At Step 8 of the Procedure)

1. SCOPE/ Yleiskatsaus

1.1 This standard applies to foods for special dietary uses that have been formulated, processed or prepared to meet the special dietary needs of people intolerant to gluten.

1.2 Foods for general consumption which by their nature are suitable for use by people with gluten intolerance may indicate such suitability in accordance with the provisions of section 4.3.

2. DESCRIPTION/ Kuvaus
2.1 Definitions/ Määritelmät

The products covered by this standard are described as follows:

2.1.1 Gluten-free foods /Gluteenittomat elintarvikkeet (<0.002 %)

Gluten-free foods are dietary foods

a) consisting of or made only from one or more ingredients which do not contain wheat (i.e., all Triticum species, such as durum wheat, spelt, and kamut), rye, barley, oats
1 or their crossbred varieties, and the gluten level does not exceed 20 mg/kg in total, based on the food as sold or distributed to the consumer,and/or

b) consisting of one or more ingredients from wheat (i.e., all Triticum species, such as durum wheat, spelt, and kamut), rye, barley, oats 1 or their crossbred varieties, which have been specially processed to remove gluten, and the gluten level does not exceed 20 mg/kg in total, based on the food as sold or distributed to the consumer.

2.1.2 Foods specially processed to reduce gluten content to a level above 20 up to 100 mg/kg /Gluteenin vähentämiseksi prosessoidut elintarvikkeet (0,002- 0.01 %)

These foods consist of one or more ingredients from wheat (i.e., all Triticum species, such as durum wheat, spelt, and kamut), rye, barley, oats 1 or their crossbred varieties, which have been specially processed to reduce the gluten content to a level above 20 up to 100 mg/kg in total, based on the food as sold or distributed to the consumer. Decisions on the marketing of products described in this section may be determined at the national level.

2.2 Subsidiary Definitions /Lisämääritelmät

2.2.1 Gluten /Mitä on gluteeni?

For the purpose of this standard, "gluten" is defined as a protein fraction from wheat, rye, barley, oats 1 or their crossbred varieties and derivatives thereof, to which some persons are intolerant and that is insoluble in water and 0.5M NaCl.

2.2.2 Prolamins /Mitä ovat prolamiinit?

Prolamins are defined as the fraction from gluten that can be extracted by 40 - 70% of ethanol. The prolamin from wheat is gliadin, from rye is secalin, from barley hordein and from oats 1 avenin.
It is however an established custom to speak of gluten sensitivity.
The prolamin content of gluten is generally taken as 50%.

3. ESSENTIAL COMPOSITION AND QUALITY FACTORS / Välttämätön rakenne ja laatutekijät

3.1 For products referred to in 2.1.1 /Tuotteille, jotka mainitaan kohdassa 2.1.1.

a) and b), the gluten content shall not exceed 20 mg/kg in the food as sold or distributed to the consumer. 1 Oats can be tolerated by most but not all people who are intolerant to gluten. Therefore, the allowance of oats that are not contaminated with wheat, rye or barley in foods covered by this standard may be determined at the national level.

3.2 For products referred to in 2.1.2 /Tuotteille, jotka mainitaan kohdassa 2.1.2.
the gluten content shall not exceed 100 mg/kg in the food as sold or distributed to the consumer.

3.3. Products covered by this standard /Tämän standardin kattamien tuoteiden laatu
substituting important basic foods, should supply approximately the same amount of vitamins and minerals as the original foods they replace.

3.4 The products covered by this standard /Tämän standardnin katatmien tuotteiden valmistus
shall be prepared with special care under Good Manufacturing Practice (GMP) to avoid contamination with gluten.

4. LABELLING /Tuotteiden merkkaus

In addition to the general labelling provisions contained in the General Standard for the Labelling of Prepackaged Foods (CODEX STAN 1-1985) and the General Standard for the Labelling of and Claims for Prepackaged Foods for Special Dietary Uses (CODEX STAN 146-1985), and any specific labelling provisions set out in a Codex standard applying to the particular food concerned, the following provisions for the labelling of “gluten-free foods” shall apply:

4.1 The term "gluten-free" shall be printed in the immediate proximity of the name of the product in the case of products described in section 2.1.1.

4.2 The labelling of products described in section 2.1.2 should be determined at the national level. However these products must not be called gluten-free. The labelling terms for such products should indicate the true nature of the food, and shall be printed in the immediate proximity of the name of the product.

4.3 A food which, by its nature, is suitable for use as part of a gluten-free diet, shall not be designated “special dietary”, “special dietetic” or any other equivalent term. However, such a food may bear a statement on the label that “this food is by its nature gluten-free” provided that it complies with the essential composition provisions for gluten-free as set out in section 3.1 and provided that such a statement does not mislead the consumer. More detailed rules in order to ensure that the consumer is not misled may be determined at the national level.

5. METHODS OF ANALYSIS AND SAMPLING / Analyysimetodit ja näytteet

5.1 General outline of the methods / Metodien yleislinjat
The quantitative determination of gluten in foods and ingredients shall be based on an
immunologic method or other method providing at least equal sensitivity and specificity.
The antibody used should react with the cereal protein fractions that are toxic for persons
intolerant to gluten and should not cross-react with other cereal proteins or other constituents of the foods or ingredients. Methods used for determination should be validated and calibrated against a certified reference material,, if available.• The detection limit has to be appropriate according to the state of the art and the technical standard. It should be 10 mg gluten/kg or below. The qualitative analysis that indicates the presence of gluten shall be based on relevant methods (e.g. ELISA-based methods, DNA methods).

5.2 Method for determination of gluten /Gluteenin määritysmetodi
Enzyme-linked Immunoassay (ELISA) R5 Mendez Method

Kotimaiset viljat vehnä, ruis, ohra ja kaura

2008-11-15T14:11:00.000-08:00

Nykyajan suomalainen voi sanoa olla syntyneensä onnelliseen aikakauteen, kun jopa keliaakikot, jota kansassa on noin 1 prosentti, alkavat pysyä hengissä, ja niin turhat terveitten kuolemat ovat täten vähentyneet ja kansa lisääntyy, kun jokainen saa varhain tietää oman luonnollisen dieettinsä, joka on miltei yhtä tärkeä asia tietää kuin oikea veriryhmä. Jokaisella yksilöllä modernissa valtiossa on oikeus tarvittaessa saada verensiirrossa sopivaa verta ja samoin elämänsä aikana oikeaa ravintoa, mikä vastaa geneettistä dieettityyppiä. Tämä ajattelutapa tosin ei ole yleinen. Yleiempää on ajatella, että ihmisen tulee syödä varojensa mukaan: jos ei ole varoja on nälkää. Nälässä taas ei ole gluteenia eikä muutakaan tarjolla.

Ravinto on eläimillä ja ihmisilläkin lajispesifistä ja ihmisillä esiintyy dieetin suhteen erityinen obligatorinen viljalajispesifisyys. Ihminen tarvitsee tärkkelys Monia muitakin seikkoja kuin gluteeni saattaa erottaa ihmisiä ravinnon hyväksikäytön suhteen.

Suuret osat maailman väkirikkaimmista kansoista käyttää muita viljalajeja kuin nämä pohjolan kansat, joten heillä ongelma ei ole niin suuri kuin täällä Pohjoismaissa, joissa kotimaiset viljat ovat gluteeniviljoja ja harrastetaan lisäksi gluteenilla rikastamista.

Joissain maissa käytetään maissia, riisiä, tattaria, hirssiä, kaikenlaatuista soijaa, palkokasveja, seesamia, pähkinöitä, kaikkea luonnostaan gluteenitonta, quinoaa, jamssia, tapiokaa , sagua ym erilaista hiilihydraattipitoista, jossa ei ole gluteenia.

Suomessa vehnän viljely alkoi lisääntyä vasta 1900-luvun puolella ja vasta maailmansotien jälkeen nousi gluteenittomien viljojen käyttö huippuunsa, mikä on tuonut esiin intoleranssitapauksia noin 1 prosentin koko kansasta ja saattaa olla että prosenttiluku on nousuun päin, kun aletaan geeneistä tarkentaa dieettityyppi.

Neljä kotimaista viljalajia ovat vehnä, ruis, ohra ja kaura.

Leipävilja
sisältää rasva-aineita noin 2,5 %, hiilihydraatteja noin 66,5 %, kuitua 4,4%.
proteiineja 7-16 % ja lisäksi vettä.

Viljaproteiini
sisältää rakenneproteiineja, metabolisia proteiineja ja varastoproteiineja.

Viljan varastoproteiinit ovat
prolamiineja ( alkoholiin liukenevää endospermaalista proteiineja, jauhon monomeereja)
ja gluteliineja ( jotka eivät liukene alkoholiin. Ne ovat molekyylipainoltaan suuria aggregaatteja.

Gluteeni
muodostuu sekä prolamiineista että gluteliineista leipomisessa. Puolet gluteenista on prolamiineja ja toiset puolet gluteliineja.

Eri viljalaaduilla on erinimiset prolamiininsa ja gluteliininsa ja ne ovat myös kemiallisesti erilaisia.

VEHNÄ ja gliadiinit

Vehnä sisältää 3-6 grammaa prolamiineja 100 grammassa. Nämä prolamiinit ovat alfa-gliadiini, gamma-gliadiini ja omega-gliadiini.

Alfagliadiinissa on esim seuraava aminohappoketju -QPQPFPPQQPYP-, ja tämä peptidi on osalle kansaa toksinen, itse asiassa pahimpia antigeenejä, jolle keliaakikko tekee vasta-aineita. Hänen entsyyminsä ei pysty pilkkomaan tällaista ”vehnäpalaa”.

Vehnän gluteliinit eli gluteniinit ovat raskasmolekyylinen (HMW) fraktio , jossa on paljon sellaista aminohapposarjaa kuin –QQPGQG- ja –YYPTSP-- ja -QQP- sekä –QPG- . Eläinkudoksissa ei ole monessakaan peptidiää aminohappoja QQP -vierekkäin. Mutta viruksissa on. Toisten ihmisten immuunipuolustus reagoi vehnälle kuin viruksille, jos puuttuu entsyymi, joka pystyy erottamaan noita pätkiä toisistaan. Gluteenin esiintymä ravinnossa herättää spesifisen immuunipuolustuksen eliittisolut joka kerta, kun sellaista ravintoa tulee suoleen ja niinimmuunipuolustus syöpyy, mutta antigeenin eliminaatio ravinnosta sallii immuunisolujen toipua ja reagoida asiallisiin haasteisiin kuten viruksiin ym. sen sijaan.

Vehnän gluteniinin toinen kevytmolekyylinen (LMW) fraktio on hieman samanlainen kuin vehnän alfa- ja gamma-gliadiini.

Jos gluteenipitoisuus tavallisessa vehnässä on 6 grammaa, se merkitsee 6000 mg/ 100 000 mg. Joten ppm yksiköissä se olisi kokonaista 60 000 mg/ 1 miljoona mg (part per million) (60 000 ppm).

Keliakikot eivät saa käyttää yli 20 ppm gluteenipitoisia tuotteita. Tälläinen puhtausaste on hyvin tarkka ja se saadaan luonnostaan gluteenittomista viljalajeista kontaminaatiot poistamalla. Keliaakikoille on saatavilla sellaisia puhtaita valmistuotteita elinrvikekaupoissa. ne ovat kalliimpia painoyksikköä kohden kuin neljän viljan tuotteet. Niissä oleva puhtausaste ei herätä immuunisoluvastetta. Lymfooman kehittyminen onkin keliaakikkojen vaara, jos dieetin eliminaatio ei ole mitä tarkin.

OHRA ja hordeiinit

Ohra sisältää sellaisia prolamiineja, joiden nimi on hordeiini. Tunnetaan gamma-hordeiini ja C-hordeiini. C-hordeiinissa on tyypillinen aminohappopätkä-QQPQQPFP-, joten keliaakikko ei pysty pilkkomaan sitä entsyymeillään ja peptidi toimii antigeenina, jolle henkilö kehittää vasta-aineita.

Ohran gluteliineja on raskasmolekyylinen(HMW) fraktio ja kevytmolekyylinen (LMW) fraktio. Kevyt fraktio on nimeltään B-hordeiini.

RUIS ja secaliinit

Ruis sisältää sellaisia prolamiineja, joiden nimi on secaliini. Tunnetaan gamma-secaliini ja 40K gamma secaliini sekä omega-secaliini.

Rukiin gluteliinit ovat raskasmolekyylinen fraktio (HMW) ja sitten kevyempi fraktio (LMW), nimeltään 75K gamma-secaliini.

KAURA ja aveniinit

Kauran prolamiinit ovat nimeltään aveniineja ja ne ovat näöltään hyvin muitten prolamiinien kaltaisia. Tyypillistä aveniinille on aminohappojaksot - QQQVFQPQL- tai QQQFFQPQM tai QQQQPFV- tai QQQQMLL-

Kauralla on myös omia gluteliinejaan.

Kuitenkaan kaurasta ei kehity yhtä monimutkaista gluteenirakennetta kuin muista kotimaisista viljoista. Kauran gluteliinin rikkipoikkisiltojen muodostus ei ole niin intensiivistä kuin muilla leivottaeessa. Kauran taikina ei sen tähden ole leipoutuvaa, vaan murenevaa.
Jotkut keliaakikot kertovat sietävänsä kauraa, mutta heillä kuitenkin immuunisolut havaitsevat antigeenin. Englannissa päin ei oikein arvosteta kauraa keliakikoille. Sen sijaan Suomessa ja eestissa sekä Ruotsissa puhtaalla kauralla taitaa olla käyttöä gluteeni-intoleranteille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaura saattaa aiheuttaa ihokeliakiaa ja ihoärsytystä, ja ainakin ihokeliakikoiden pitäisi välttää myös sitä.

Mitä gluteeni on?

2008-11-15T13:15:00.001-08:00

Suomessa on aika tavallista, että yksilö ei siedä gluteenia ja sanotaan, että hän on gluteeni-intolerantti ja hänen tulee välttää kaikkea gluteenipitoista ravinnossa. Jokaisessa kylässä on jokunen, joka ei siedä gluteenia.

Lisäksi varoitetaan, että jos hän ei noudata tarkkaa gluteenin eliminaatiota ruoastaan, hän saa keliakiataudin pahenevia oireita, mutta jos hän koko iän välttää gluteenin syömistä, hän pysyy terveenä ja oireettomana kuten muutkin.

Yleistettynä sanotaan, että kotimaiset viljat ovat gluteenipitoisia. Näillä kotimaisilla viljoilla tarkoitetaan vehnää, ruista, ohraa ja kauraa. Kaikissa näitten neljän viljan tuotteissa on gluteenia, jyvissä, leseissä, tärkkelyksessä, kaikenlaisissa jauhoissa. Suomalainen perusravinto on hyvin gluteenipitoista. Suomessa on tavattu suurustaa mikä tahansa muuten gluteeniton ruoka vehnällä tai muulla gluteenipitoisella jauholla.

Nämä viljat ovat vahva ravintolähde täällä Pohjoismaissa ja niistä saa proteiinia, hiilihydraattia, siemenöljyjä, vitamiineja ja mineraaleja sekä runsaasti hyödyllisiä kuituja.

Viljan osuus päivän ravinnosta on melko suuri Viljan osuuden poistaminen vuoden ravinnosta lohkaisee suuren määrän vahvoja typpi- ja proteiinilähteitä, sekä muita tärkeitä ravintoainelähteitä.

Ei ole aivan yksinkertainen neuvo ihmisille: Noudata gluteenitonta dieettiä.
koska kansan enemmistö käyttää neljää kotimista viljaa ja nämä viljat ovat helposti saatavilla, ne ja niistä tehdyt tuotteet ovat ekonomisesti edullisia. Ja tietysti päinvastoin: gluteenittomat tuotteet ovat ekonomisesti ajatellen kalliita vuosien mittaan, ja kuitenkin niitten tulisi antaa kompensatorisesti sama ravitsemusmäärä, mikä neljän viljan eliminaatiosta seuraa.

Koska suurin osa kansasta sietää kotimaista viljaa, kaikki yleiset ravitsemukset perustetaan enemmistön ruokavalion mukaan, joten erityisruokavalio merkitsee myös aina omien eväitten mukana pitämistä ja erikoisjärjestelyä, jotta saa eliminaatiodieetin pidettyä komplianssilla.

Sitä paitsi moni ei tiedä sen kummempaa gluteenista eikä näe motivaatiota jonkun toisen yksilön pitämään eliminaatiodieetiin.

Tämän takia otan yhden blogini aiheeksi pelkästään gluteenin kuvaamisen.