Jos ei ole vohvelirautaa voi tehdä teflonpannussa lättyjä esim seuraavasta taikinasta. Teflonpannuun ei tarvitse joka välissä lisätä öljyä.
Peruspohja:
Vettä
Kananmunaa
Puoli desiä oliiviöljyä
FINAXin gluteenittomia karkeita jauhoja , näitten avulla tehdään taikinan konsistenssi sopivaksi ja korjataan konsistenssia tarpeen mukaan.
Maitoa tai jogurttia voi lisätä jonkin verran, 1-2 desiä. Ei ole välttämätöntä.
Seuraavia 1-2 rkl lisäravinteeksi:
Pellavansiemeniä
FIBREX- kuitua
Seesamin siemeniä
Hirssihiutaleita
POLENTA- maissia
Hienoa sokeria
Soijajauhoa
Mausteeksi:
Suolaa
Vaniljasokjeria
Kanelia
Valmiit lätyt voi syödä esim.kokonaisista punaisista punaherukoiasta tehdyn sokeroidun hillon kanssa.Kaikki marjahillot tehdään syksyllä siten, että marjan koko osa tulee hilloon, jotta kuitupitoisuus nousee hillossa.
Toinen resepti on:
SvaraRaderaYksi banaani muussataan, ja sekoitetaan kahden kananmunan kanssa joka paistetaan kookosöljyssa, ei tarvi makeutusaineita.
Hyvä mustikoiden tahi mansikoiden kera.