- Ohutsuoli: Ohutsuoli on muita kiinteitä elimiä vaikeampi siirtää, koska se sisältää bakteerikasvustoa ja vahvan immuunipuolustuksen, joista edellinen voi aiheuttaa siirronjälkeisiä infektioita ja jälkimmäinen johtaa hylkimisreaktioon. Ohutsuolensiirtoja yritettiin jo 1960-luvulla, mutta ensimmäinen siirto, josta potilas selvisi hengissä pidemmällä aikavälillä, tehtiin vasta vuonna 1988 Saksassa. Ohutsuolensiirron aihe on suolen toiminnan pettäminen, mikä johtaa lyhyt suoli-oireyhtymään ja tekee henkilön riippuvaiseksi parenteraalisesta ruokinnasta.
- Yleisimpiä ohutsuolen siirtoon johtavia sairauksia ovat nekrotisoiva enterokoliitti, mesenteeritromboosi, gastroskiisi, volvulus, vamma ja Crohnin tauti. Elossaololukujen vuoden kuluttua siirrosta on raportoitu olevan noin 50-80 prosenttia, lähteestä riippuen. Ohutsuolensiirtoja tehtiin Yhdysvalloissa 116 kappaletta vuonna 2003; Suomessa on onnistuttu tekemään ensimmäinen suolensiirto HUS:n Lastenklinikassa.[5] [6]
- Kommenttini: Tässä lähteessä kuvattuja siirtoja on tehty niille henkilöille,. joilla ei ole geneettinen celiakia.
- Geneettisen kelliakian ainoa todellinen hoito on nukkaa vahingoittavan antigeenin välttö (gluteenin välttö), hyvällä komplianssillla ( hoitomyöntyväiosyydellä).
torsdag 19 mars 2015
Voiko ohutsuollta siirtää sille jonka nukka on tuhoutunut?
Nukkatuho - mikä muu aiheuttaa nukkatuhon kuin keliakia?
LÄHDE:
There are many causes for villus atrophy, the most common
being immune deficiencies, food allergies and Giardia infections. In
addition, Crohn’s disease is known to be often associated with low
positive tTG and the changes in the duodenal biopsies can indeed be
similar.
KELIAKIAN LISÄKSI SUOLINUKAN ATROFIAA AIHEUTTAVIA TEKIJÖITÄ
Causes of Villous Atrophy Other Than Celiac Disease
SUOLINUKKATUHOA voi aiheuttaa ohutsuolessa moni muukin tauti kuin keliakia. Tavallisinta on immuunipuutteet, ruoka-allergiat ja Giardian aiheuttama tauti.
Niiden lisäksi nukkaa tuhoutuu myös Crohnin taudissa, johon liittyy usein matala positiivinen tTG ja pohjukaissuolimuutokset, jotka ovat samantapaisia kuin keliakian aiheuttamat
KELIAKIAN LISÄKSI SUOLINUKAN ATROFIAA AIHEUTTAVIA TEKIJÖITÄ
Causes of Villous Atrophy Other Than Celiac Disease
SUOLINUKKATUHOA voi aiheuttaa ohutsuolessa moni muukin tauti kuin keliakia. Tavallisinta on immuunipuutteet, ruoka-allergiat ja Giardian aiheuttama tauti.
Niiden lisäksi nukkaa tuhoutuu myös Crohnin taudissa, johon liittyy usein matala positiivinen tTG ja pohjukaissuolimuutokset, jotka ovat samantapaisia kuin keliakian aiheuttamat
- Giardiasis GIARDIAASI
- Collagenous sprue KOLLAGENOOSIPRUUE
- Common-variable immunodeficiency IMMUUNIVAJE
- Autoimmune enteropathy AUTOIMMUUNI ENTEROPATIA
- Radiation enteritis SÄTEILYN AIHEUTTAMA ENTERIITTI
- Whipple’s disease WHIPPLEN TAUTI
- Tuberculosis TUBERKULOOSI
- Tropical sprue TROOPPINEN SPRUUE
- Eosinophilic gastroenteritis EOSINOFIILLINEN GASTROENTERIITTI
- Human immunodeficiency virus enteropathy HIV ENTEROPATIA
- Intestinal lymphoma SUOLISTOLYMFOOMA
- Zollinger–Ellison syndrome ZOLLINGER-ELLISONIN OIREYHTYMÄ
- Crohn’s disease CROHNIN TAUTI
- Intolerance of foods other than gluten (e.g., milk, soy, chicken, tuna) MUU ELINTARVIKEINTOLERANSSI kuten MAITOINTOLERANSSI, SOIJAINTOLERANSSI, KANAINTOLERANSSI,, TONNIKALAINTOLERANSSI)
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)