Menin myöhään yöllä nukkumaan, jopa heräsin katsomaan uutisia ja ennen uudelleen nukahtamista otin maitoa ja vettä. Illan suussa olin vielä ottanut kourallissen taaterleita ja palan maitosuklaat, joten oli aika energiapitoista ollut ennen nukkumista. Olin lukenut keskiyöllä saiheesta silmän verkkokalvon rautametabolia. Long-covid-oireistona useilla on lehdistötiedon mmukaan silmäoireita. Sen takia katson erilaisia silmämetabolisia seikkoja.
Katsoin myös välillä uutisia Ukrainan sodasta. Siinä on kansainvälisesti huolestuttavia piirteitä, kuten venäläisten pommittelu eri ydinvoimaloihin ja monenlaisiin energialähteisiin, jopa valtion ruokavarastoihin. Epäinhimilliset ihmiskohtalot alkavat sieltä kertyä tietoon. Lisäksi Venjä haalii nyt joitain salamurhaajajoukkoja entisten plutoonien lisäksi avukseen Ukrainan nitistämiseen. Ukrainalaiset löytävt mutiloituja ruumiita. Tilanne on erittäin paha. Pakolaismäärä kohoaa miljooniin. Nyt jo yli 4 miljoonaa. Suomalaisetkin ovat ymmällä, mikä Venäjään on mennyt.
Heräsin myöhään, joten aamiaista voi sanoa Brunchiksi. Kello soi kyllä aina 7 aikaan, mutta jatkan unia ettäs se 8 tuntia tulee täyteen. Laskin, että unta oli tullut se 8 tuntia yhteensä, kolme jaksoa summattuna.
- Kolme riisikeksiä
- Keksien päälle margariinia, lisäksi vaniljamaitorahkaa ja nokare appelsiinimarmeladia.
- Puoli tomaattia ja pala tuorekurkkua leikeltynä poieniksi palasiksi tarjoilukulhoon.
- Rapsiöljyssä paistgettu muna, hiven suolaa päälle.
- Maitokahvi
- Päivän tavalliset lääkkeet ovat klipirauhasläke ja diureetti verenpaineeseen. (Paino ja verenpainekontrolli)