Väitöstilaisuus: 2005: Dekaanin kysymys tri Kirsi Mustalahdelle: Onko vehnä tarkoitettu ihmisravinnoksi?

 Onko  vehnä ihmisravinto?


Tri Kirsti Mustalahden Väitöskirjatyöstä (SITAATTI: KYSYMYS , jonka dekaani teki ja VASTAUS jonka Tri Mustalahti antoi. Vuodelta 2005 )

KYSYMYS:
-Lääketieteen tohtori Kirsi Mustalahti. Olette väitöskirjatyössänne, professori Markku Mäen ohjauksessa tutkinut ravinnon viljojen, vehnän, rukiin ja ohran aiheuttamaa keliakiatautia ja varsinkin sen vähäoireista muotoa. Keliakia on tutkimustenne mukaan yleisempi kuin on tiedetty.
-Kerrotte, että keliakiaa pidetään autoimmuunisairautena, jossa immunologinen puolustuksemme kääntyy itseämme kohtaan. Aikojen kuluessa on ihminen kehittänyt puolustusmekanisminsa erilaisille infektioille ja loisille.
-Tämän kehityskulun viimeisellä sekunnilla, vasta 10.000 vuotta sitten, opittiin erään heinänsukuisen kasvin eli vehnän, ravitsemuksellinen ja leivonnallinen arvo. Gluteenia sisältävät viljat, vehnä, ohra ja ruis ovatkin nykyään maanviljelyksen ja ihmiskunnan ravitsemuksen tukipilareita, me kaikki syömme vehnää.
-Voidaanko nyt ajatella, että vehnän gluteeni on meille vieras tautia aiheuttava valkuainen eli eikö vehnä olekaan tarkoitettu ihmisen ravinnoksi?

VASTAUS (LT Kirsi Mustalahti)
-Arvoisa dekaani
Ihminen ei todellakaan alun perin ilmeisestikään ollut viljan syöjä, vaan alun perin metsästys ja kalastus olivat ihmisen pääelinkeinoja. Varsinainen viljan viljely alkoi kehittyä vasta n. 10 000 vuotta sitten: Aasiassa alettiin kasvattaa riisiä, Afrikassa hirssiä ja durraa ja Amerikassa maissia. Vain pienellä alueella Kaakkois- Aasiassa vallitsivat vehnän sukuisten heinäkasvien kasvulle otolliset ilmasto-olosuhteet. Nämä alun perin luonnossa villinä kasvaneet kasvit poikkesivat suuresti nykyisin viljeltävistä viljoista: niiden tähkät olivat pieniä ja vähäjyväisiä ja jyvien gluteenipitoisuus oli alhainen. Lisäksi alkeellisesti viljeltyä viljaa käytettiin alun perin vain seremoniallisiin tarkoituksiin, joten ihmisten ravinnon sisältämä gluteenimäärä oli vähäinen. Vähitellen maanviljelyksen levitessä ja yleistyessä pyrittiin viljeltyjä viljalaatuja kehittämään siten, että niiden ravintoarvo lisääntyi ja niiden leipoutuvuus parani. Tämä johti viljojen sisältämän gluteenimäärän lisääntymiseen. Gluteeni oli ihmisen elimistölle vieras valkuainen, jota vastaan elimistö todennäköisesti pyrki suojautumaan kuten muitakin vieraita valkuaisaineita; esimerkiksi infektioiden aiheuttajia vastaan. Osa väestöstä alkoi kuitenkin vuosituhanten kuluessa sietää tätä ravitsemuksellisesti hyödyllistä vierasta valkuaista, kun taas osalla väestöstä toleranssi jäi kehittymättä. Muodostui väestönosa, jolla oli geneettinen herkkyys reagoida gluteenille siten, että gluteeni käynnistää elimistössä immunologisen reaktion, joka pyrkii suojelemaan elimistöä tältä vieraalta valkuaiselta. Tämän immunologisen reaktion seurauksena suolinukka tuhoutuu siten, että vieraan valkuaisen imeytymispinta-ala suolessa vähenee murto-osaan alkuperäisestä. Tätä gluteenin laukaisemaa suolinukan tuhoutumista geneettisesti herkillä yksilöillä kutsutaan nykyisin keliakia-taudiksi. Tänä päivänä tiedetään, että suomalaisessa väestössä n. 30-40%:lla väestöstä on sellainen perimä, että heillä on alttius sairastua keliakiaan. Eri väestöissä keliakiaperimää kantavien osuus vaihtelee: Aasian keltaihoisella rodulla keliakialle altistavaa kudostyyppiä ei tavata juuri lainkaan, kun taas Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa tämä kudostyyppi on huomattavan yleinen. Samoin vaihtelee keliakian prevalenssi.

-Kaikki perinnöllisiä riskialleeleja kantavat eivät kuitenkaan sairastu, vaan tauti puhkeaa ainoastaan n. kymmenesosalle lisääntynyttä tautiriskiä kantavista henkilöistä. Gluteenin ja altistavan perimän lisäksi tarvitaan siis joku kolmas tekijä, joka käynnistää elimistössä keliakiaan johtavan tautiprosessin. Siitä, mikä tämä kolmas tekijä voisi olla, on esitetty erilaisia arvailuita: tutkimuksen kohteena ovat olleet niin infektiot, ravinnon gluteenimäärä kuin stressikin, mutta mikään yksittäinen tekijä gluteenin ja sopivan perimän lisäksi ei ole osoittautunut välttämättömäksi keliakian puhkeamiselle. Todennäköisesti laukaisevat tekijät vaihtelevat tapauksesta toiseen.
-Joka tapauksessa gluteenin poistaminen dieetistä pysäyttää immunologisen reaktion ja suolinukka palaa ennalleen. Keliakian hoito on siis elinikäinen dieetti, jonka noudattaminen voi olla joissain tilanteissa hyvinkin hankalaa. Tämän vuoksi nykyisin pyritään tehokkaasti kehittämään erilaisia hoitomuotoja, joiden avulla keliaakikko voisi luopua dieettihoidosta. Kehitettävät lääkkeet ovat immunomodulatorisia aineita, joiden ongelmana on se, että vaikka ne mahdollisesti pysäyttäisivät gluteenin aiheuttaman immunologisen reaktion keliaakikon elimistössä, ne saattavat samanaikaisesti myös häiritä elimistön puolustautumista muita haitallisia valkuaisia kohtaan ja siten aiheuttaa enemmän harmia kuin hyötyä.
-Yhteenvetona ja vastauksena kysymykseenne voidaan todeta, että valtaosalle väestöstä vehnä sopii ravinnoksi, mutta on pieni väestönosa, joka perinnöllisen herkkyytensä ja jonkin laukaisevan tekijän vuoksi reagoi gluteenille siten, että se on heidän elimistölleen vahingollista ja heidän ravinnokseen vehnä, ohra ja ruis eivät sovi. Tämän geneettisesti herkän väestön määrä näyttää pysyvän kutakuinkin samana, mutta yhä useammat näistä geneettistä riskiä kantavista sairastuvat.

As a conclusion and as an answer to your question I would say that most of the people can safely use grains in their diets but there exists a small portion of human beings who carry genetic risk for gluten intolerance and who under suitable circumstances may develop coeliac disease. These people should avoid grains during the whole lifetime.” (LÄHDE: Tampereen Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta).