Arno
Forsius
Rasvaripuli
Olen
kirjoittanut aikaisemmin kotisivuillani aiheesta ”Ilmavaivat – mistä ne johtuvat ja miten niitä
hoidetaan?
”
Netissä
julkaistujen kirjoitusten ja henkilökohtaisesti käymieni keskustelujen
perusteella näyttäisi siltä, että vatsan turvotusta aiheuttavien oireyhtymien
pohdinnassa olisi otettava huomioon myös rasvaripuli, joka tuntuu yleistyneen
viime aikoina. Sitä on aikaisemmin pidetty pelkästään eräiden elimellisten
sairauksien, kuten keliakian sekä haiman ja maksan heikentyneen toiminnan
seurauksena.
Rasvaripulin
diagnooseja ovat olleet steatorrhoea ja ”tropiikin” sprue. Edellinen tarkoittaa
nimenomaan rasvaista ripulia, jälkimmäinen taas alun perin limakalvoilla
esiintyvää sammasta tai aftaa (holl. spruw), jotka olivat yleisiä sprue –tautia
sairastavilla. Viime mainittu on myöhemmin todettu keliakiaksi.
Rasvaripulin
oireita ovat runsaat ilmavaivat, niihin liittyvät suolikurinat, erittäin
pahanhajuiset suolikaasun päästöt eli pierut, toistuvat ripulipuuskat sekä
runsaat ja pahanhajuiset ulosteet, jotka ovat usein kuohkeita, harmahtavia,
rasvapitoisuuden vuoksi kiiltäviä ja WC-pytyssä veden pinnalla kelluvia.
Mikä
sitten voisi olla syynä rasvaripulin yleistymiseen? En ole keksinyt sille muuta
syytä kuin kasvirasvojen lisääntyneen käytön ruokien valmistusaineina sekä
lisäkkeinä. Aikaisemmin ravinnossa saatuja kasvirasvoja olivat vain oliiviöljy
eli ”ruokaöljy” ja margariinien valmistuksessa käytetyt kasviöljyt, mm.
puuvillasiemen-, soija-, kookos- ja palmuöljyt. Nykyään kaupoissa on saatavana
suuri määrä kasviöljyjä, esim. rypsi- , rapsi-, hasselpähkinä-, manteli-,
pellavansiemen-, saksanpähkinä-, camelina-, hampunsiemen-, auringonkukka-,
rypälesiemen-, avokado-, maissi-, soija-, oliivi-, seesaminsiemen-,
vehnänalkio-, maapähkinä-, kurpitsansiemen-, palmu- ja kookosöljyt monina
erilaisina valmisteina. Eräitä kasviöljyjä on kuuleman mukaan suositeltu ja myös
käytetty joidenkin ruoansulatusvaivojen lievittämiseen.
Kasviöljyjen
osuuteen vatsavaivojen ja rasvaripulin aiheuttajana viittaa myös se, että
ravinnon kasviöljyjen vähentäminen on eräissä tapauksissa poistanut kiusalliset
oireet kokonaan.
Olisi
toivottavaa, että lääkärit ja muut asiantuntijat, joilla on käytettävissään
ruoansulatushäiriöiden selvittämisessä tarvittavia tutkimusmenetelmiä, voisivat
ottaa asian tarkastelunsa kohteeksi.
Kirjoitus
on valmistunut tammikuussa 2015.
TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ
HAKEMISOON
Oma kommenttinit Forsiuksen artikkeliin.
Koska minulle jäi keliakiadieetin aloittamisen (1981) ja yleisten vaivojen vähenemisen jälkeen kuitenkin steatorrhea (1990-luvulla) , jopa niin kautta vuoden ilmenevä, että jäi aluksi miltei mieleen ne harvat päivät kun jostain syystä feces painuu WC-pöntössä veden pohjaan ja oli normaaliväristä tummaa. Ehkä alle kymmenen kertaa vuodessa.
Koska rasvaripuli on koko vuotista, pidän normaalina että täytyy käyttää rasvaliukoisia vitamiinejakin kautta vuoden, ADEK.
Alkuvaiheissa K-vitamiininkin käytin Konakiontapletteina, A-vitamiini Rochen Arovit tabletteina, D- vitamiinin kalanmaksaöljynä ja E-vitamiinia nyt tulee kasvisöljyissäkin.
Nykyisin kun silmänkuivuusoire ja keratiitit menivät Rochen Arovit- tableteilla ohi, riittää kalanmaksaöljy jossa on A-vitamiiniakin, kananmaksan käyttö pari kertaa kuussa, kanamunaa kerran päivässä 1 kpl,
Joskusn todella tulee halu käyttää jotain tiettyä rasvaa, kookkosrasvaa, pari kertaa vuodessa ainakin, mutta se sitten ei sula kuitenkaan - Teen niitä kookkos leipiä ja syön niitä sitten parina päivänä pari kertaa vuodessa. Arvelen kuitenkin että kookkosrasvaa on suklaankin joukossa ja siinä sitä saa kaakorasvan ohella. Täytyy sanoa että rasvaa tekee mieli syödä. Vähän sellaiset talitintin rasvanälät.
Arvelen että kyse on jostain selektiivisestä imeytymisasiasta. Meidän suvussa on se B12 puute keliakian lisäksi. B12 vitamiini avustaa että saa parittomia rasvahappohäntiä käyttymään energiaksi. Pistän sen B12 injektion muutaman kerran 3-4 kuukaudessa nykyisin. Oli vaihe että sitä piti pistää tiuhempaan että lihakset eivät "säry" ja hajoa. Koska oireita oli eniten käsivarren lihaksissa,kädet eivät edes nousseet välillä, annoin pistää B12 ampullit hartialihaksiin molemmin puolin selkään: puoli ampullia esim oikealle ja puoliampullia sillä kertaa vasemmalle pakaraan tai reiteen. seuraavassa pistossa taas puoli ampullia vasemmalle haertiaan ja puoli ampullia oikealle pakaraan. ( Yhteenä 1 mg ampulli kerralla).
B12 puute koskee myös rasvahappoaineenvaihduntaa.
Rasvat imeytyvät paremmin jos niitten käyttö on rajallista , ruoka vähäsokerista ja hyvin runsas kuituista-(gluteenitonta) minun tapauksessani. Mitä enemmän vihannesta, kuitua, niukkarasvaista lihaa ja kalaa, sitä parempi imeytymä. Mutta sitten kun on hyvässä voinnissa ei tule niin panneeksi mieleen mitä sitä syö, joten mitään tieteellistä ohjetta tässä ei voi itsestään kirjoittaa. Sitä paitsi kaikkien suolivauriot ovat syntyneet aivan omia teitään, individuellisti, omina vaiheinaan , kaikkien ruoka on erilaista, ja ihmiset eivät paljon muistele ruokiansa tai niitten assosioitumista vaivoihinsa. On hyvä- jos pystytään diagnosoimaan jos on jonkin tietyn rasva-aineen imeytymishäriö tai aineenvaihduntahäiriö jossain muussa portaassa kuin suolen pinnassa. Nykyisin olen kohtalaisen tyytyväinen eliminaatiodieettiini ja minimaaliseen lääkitykseeni. Otan myös ikätekijän huomioon joten en vaadi itseltäni mitään akrobatiaa. Ja miten voisi eläkepäivillä olla paremmassa kunnossa kuin nuoruuden päivinä.
muuten- steatorrheasta sinänsä ei tarvitse tulla haittaa- paitsi jos tulee vitamiinien puute ja oireita silmistä, krovista jne. korvienkin cerumen vaatii jotain rasvansaantitasoa, jotta korvat pysyvät terveinä. Subkutaaninen rasvakerros ja iho vaatii kyllä tuota kolesterolia, jota saa 1 kanamunasta päivässä.)
Arne Forsius Keliakiasta: