Tähän uunivuokaan kuumensin ensin ranskalaisia perunoita pussissa olevan ohjeen mukaan 225 astetta ja yli 10 minuuttia. Sillä aikaa tein myös sipulinsuikaleista ja suppilovahveroista paistosta öljyssä ja mausteissa , suolaakin mukana. Eilisestä oli jääkaapissa viela uunissa valmistettua makeaa perunaa ja punajuurilohkoja ja porkkananpaloja. tein ne pienemmiksi. Siten sirotin näitä kaikkia ranskalaisten päälle. Lisäksi kiehutin pussillisen brysselikaalia kuumassa vedessä ohjeen mukaan ja sirotelin myös päälle. kuumensin uunissa vuokaa vielä jonkin aikaa ja siten asetin juustosiivuja vuoan päälle ja jälleen kuumkensin , jota juustokin sulaa ja antaa omaa makuaan tähän vuokaan. tarkoitus oli tehdä maukas , K-vitamiinipitoinen, myös Calsiumia antava runsanshiilihydraattinen, niukka rasvainen ( öljyä paistoon) ja kohtalaisesti hyvämproteiinia antava perunaruoka
Peruna sinänsä antaa hyvää proteiinia 2%, sienistäkin saa hieman proteiinia, samoin juustosta.
(Tällä kertaa tarvitsin kunnolla kalsiumia ja K-vitamiinia koska olin menossa hammaslääkäriin) .
brysselinkaali, Ruusukaali 220 ug K1 vitamiinia /100 g. Tällainen 550 gramman pakkaus antaa siis 1210 ug K1 vitamiinia ja muutamien päivien aikana käytettynä kyllä täyttää kaikki K1 hetkelliset vitamiinitarpeet, jopa luuston muodostukselle tarvittavat peptidit saavat funktionaalisuutensa eikä vain hyytymistekijät ja luontaisen negatiivisen koagulaatiokontrollin tekijät. Muistakin vihanneksista tässä vuoassa tulee vähäisen K1 vitamiinia..Juusto taas antaa jotain menakinonia K2-vitamiinia, jota joistain animaalisista lähteistä saa.
Paistetusta perunasta saa miltei 7 ug K1 vitamiinia sadalta grammalta. Joisasin paistinrasvoissa on K1 vitamiinia, ei kaikissa.
Esim rypsiöljy, jota käytän, antaa 150 ug 100 äljymillissä, mutta eihän näin suurta määrää paistoon tarvita. Joka tapauksessa yksi 1 ug painokiloa kohti nyt öljystäkin tulee, mikä on K1 vitamiinin minimisaanti jos aspektina on veren hyytyminen. Muut aspektit, muut vaatimukset K1 vitamiinin saannista ovat suurempaa ug luokkaa, kuten luun muodostuksen vaatimukdet ja antiaterogeneesi ja myeliinin osatekijöiden muodostus.muta niitä ei ole määritelty tarkemmin, koska vitaalia on K1 saanti ja joissaint taudeissa jopa K1-vitamiinin saannin rajoitus, koska K1 vitamiini kaikista funktioistaan ensimmäisenöä tekee veren hyytymistekijät funktionaaliseksi, evolutionaalisista syistä johtuen_ Ihmiskunnan tuhansien vuosien historiassa vuototaipumus on suurempi vaara kuin tulppataipumus. Jälkimmäinen tuleev asta hyvinvoinnin mukana dominoivaksi asiaksi,. Tässä onkin siten kuin avaruuslaivoissa tapahtuvat asioiten kytkeytymiset toisiinsa aika tarkkaa säätelyä että päästään yli vaarallisen vaiheen. Jos K1 vitamiini joudutaan rajoittamaan on tilanne lähinnä sama kuin kaksi avaruusalusta kiertävät omalla radallaan eivätkä näe tarvetta kommunikoida tai tehdä pintakontaktia ja pärjäilevät hyvin omissa orbitaaleillaan. Sellainen antikoagulanttistrategia on vitaalisti hengenpelastava toimenpide. kunnes K1-vitamiinien ja K2 vitamiinien saanti on asennettu runsaaksi aivan varhaisesta laopsuudesta, jolloin monia ongelmia ei tule olemaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusukaali
Muistiin 22.11. 2017
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar