Leta i den här bloggen

fredag 19 augusti 2016

Kaali-riisi-kanavuoka . Gluteenitonta.

Gluteeniton päivällinen:

Pakasteesta  kanafileitä.
Nämä ensin huuhdotaan vedessä ja kuivataan ja sitten kuumennetussa kasvisöljyssä  lämmitetään molemmin puolin, maustetaan valko ja mustapippurilla.

Nämä asetetaan öljytilkkaan vuoan pohjalle.
 Valkokaalin leikkaan suikaleiksi , samoin yhden sipulin. ja keitän niitä jonkin aikaa pehmeämmiksi.

Keitän myös pitkäjyväistä riisiä pienen kattilallisen. Sekoitan riisin ja  keitetyt kaalinsuikaleet.massaksi,  jonka suolaan lievästi.

Tätä kaaliriisimassaa  levitän  kanafileitten päälle ja asetan vuoan uuniin.   Aluksi paistan ilman foliota 200 asteessa  ja sitten vielä  otan vuoan  ulos ja asetan folion ja jatkan paistoa hieman alemmassa lämmössä ja lopulta  kaalin aromi  tulee hyvin esiin ja liha on mureata. 

Ateriaan voi liittää tuoresalaattia: esim pieniä tomaatteja ja salaattia. 

Jälkiruokana  esim. kahvia soijamaidon kera ja gluteenitonta pikkuleipää.

19.8. 2016



Inga kommentarer: