Leta i den här bloggen

måndag 19 september 2016

Rahkakääryle

kun olin ensimmäistä ekrtaa israelissa  olin kibbutsissa kesätöissä 1967  6-päivän sodan jälkeen.  olin karmelin suomalaisryhmässä. jokaiselle aktsottiin siten sopivat työnsä.  Aluksi olin  puutarhassa, poimin persikoita ja siten lajitelin pakkauslaatikoihin. olin myös kibbutsin  suuressa keittiössä katatmasas  ja tiskaamassa ja siten olin myös ns. lepokodin koosher keittiössä.  siellä toimin  maitoruokapuolella.  Eräs resepti oli mukava ja tein siten Suoemessa monena vuona  saman reseptin mukaan  piirakoita.
 Nämä piirakat  tehdään kaalikääryleen periaateella ja  kuorena piirakalle toimii vesilätty.
tarvikkeet
Vesilätyt: 
Vettä 1 litra
4 kanamunan valkuaista.
Runsas  kupillinen jauhoja ja hieman suolaa ( Gluteeniton  karkea Semperin  jauhomix soveltuu9
Paistoon  oliviiöljyä tai rypsiöljyä.

Kun paistinpannu on kuuma, siihen asetetaan   1 tlk öljyä ja siten 1 dl taikinaa . 
Vispattu  valkuais-vesi-jauhotaikina. levitetään  pannua kallistelemalla tasaisesti pohjalle. Ylimäärän  taikinaa voi kaataa takaisin taikinamaljaan. Ohut  vesilätty paistetaan vain pohjapuolelta.  Sitten  se varovasti  irrotetaan ja asetetaan  leivinlaudlalle  ja täytetaan ja asetetaan kääryleenä  pellille.

Israelissa tein niin että paistoin vesiipohjallisia ensin pinon ja siten vasta täytyin kaiiki peräkkäin. Sillä  pelti oli aika iso ja  kääryleitä tehtiin  satoja joskus.
Mutta nyt tein yhden pohjallisen ja täytin heti.  Teen vain 12 käärylettä.

Täyte:
 4 kananmunan keltuaista, desilitra sokeria,   pari desilitraa rusinoita, rahkaa  500 grammaa.
Sekoitetaan  taikinamaiseksii ( Tämä on muuten hyvän makuista!!!)

Sitgen  asetan  lasivuoan  12 kääryleineen 175 200 asteeseen ja odottelen että ne muuttuvat kullankeltaisiksi.hieman ruskeahkoiksi.
En ole aivan varma asteista ja ajasta, joten  nyt vain katson  ensin 30 minuutin päästä.Sivelen toisn kerran kanamunaa. Kyllä aikaa kuluu ainakin 40 min.  (Gluteenittomasta  jauhosta tehdyt kuoret eivät rusketu niin pian kuin vehnästä tehdyt  )

 Sivelyyn:
Yksi kanamuna  lisäksi on tullut käytetyksi ja  sivelin käryleet kanamunalla ennen kuin laitoin uuniin.
Sivelen vielä kun tarkistan kääryleitten kypsymistä.

Vaikka kääryleet  eivät olsi  kauniita kuin kirjan kuva, ne ovat aina niin hyviä että  kannataa  paistaa, vaikka  raikinakin on hyvää!

Nämä ovat jälkiruokakääryleitä, mtua voi niitä käyttää leivoksen tavoin kahvillakin.

Jos tällaisia tekee ensimmäisen kerran,  on varmasti ongelmia, että saa ne vesipohjaiset  notkeat kuoret tehtyä! Pitää löytää sopiva  jauhoaines.  Israelissa oli siihen aikaan vehnä. mutta nyt olen joutunut paljon kokeilemaan gluteenitona sopivaa laatua;  maissijauhosta tulee liian kovia ja murenevia,. Niistä ei saa käärylettä.  Itse asiassa olen hyvin tyytyväinen tämän päivän tulokseen, kun Semperin grov mix on aivan ihanteellinen vesilättymateriaali kääryleilleni.
19.9. 2016



Inga kommentarer: