Leta i den här bloggen

torsdag 15 september 2016

Vihannes- kala-vuoka

Lasivuokaan pohjalle rypsiöljyä 2 rkl.
Pakastekalan palasia  200g. ( 100 g /henkilö).
 Palat asetetaan öljyn päälle.
Sirotellaan valko ja mustapippuria palojen päälle sekä suolaa hieman.
Asetetaan palojen päälle  ja vuokaan tasaisesti kahden  sipulin siivut.
Peitetään pakastevihanneksilla sipulit ja kalapalat. ( kukkakaalia ja wook-vihanneksia)
 Vispataan keveästi  2 kananmunaa, lasillinen maitoa ja lasillinen vettä, Maustetaan hieman ja valutetaan vihannesten päälle tasaisesti.
Asetetaan alumiinifolio lasivuoan päälle ja lämmitetään vuokaa 1  tunti 175 C-asteessa.
Sitten aukaistaan uuni, poistetaan folio ja annetaan vuoan olla vielä jälkilämmössä sillä aikaa kun valmistetaan pasta tai riisi. Tarkoitus ei ole ruskistaa  vihanneksia tai kalaa , ainoastaan kypsentää ja pehmentää  lämmöllä.. Kypsänä munamaitoliemi  on kokkeloitunutta vihannesten ympärillä.


Keitin tässä kupillisen  riisiä kupillisessa vettä, hieman suolaa. Ensin kiehautin veden ja sitten asetin pikkukattilan kannen päälle ja annoin kiehua miedoimmalla lämmöllä 20 minuuttia, että riisi olisi kypsää. .

Tuorevihanneksena  yksi varsisellerin varsi

Riisin ja kalavuoan  jälkiruokana omia leipomia Saaristolimpun  siivuja pakasteesta , margariinia päälle
 ja kuppi maitokahvia ( suodatinkahvia)

Saaristolimpun resepti on LAILAS- jauhopakkauksessa ( vihreä pakkaus). 

15.9. 2016 



Inga kommentarer: