Leta i den här bloggen

torsdag 13 september 2018

Suomalaisilla alkaa seljetä

Aamulehden  tekstiä 13.9.2018 Suomessa todetaan poikkeuksellisen paljon keliakiaa, ja siihen on ymmärrettävä syy – Tauti näkyy elimistössä jo varhaisessa vaiheessa, vaikka diagnoosi annetaan vasta kun vaurioita on jo tapahtunut

Keliakian diagnostiikka ja tautikriteerit ovat muuttumassa. Taudin varhainen toteaminen on tärkeää, sillä keliakia aiheuttaa ongelmia jo alkuvaiheessa. Esimerkiksi luukato voi johtua keliakiasta.



Kati KalliosaariAamulehti
Vielä nykyisin keliakian diagnoosin saa vasta, kun ohutsuolen limakalvon nukka on tuhoutunut. Tauti todetaan suolesta tähystämällä otetun koepalan avulla.
Keliakia on kuitenkin olemassa ja sen vaikutukset alkavat näkyä elimistössä jo ennen, kuin taudin kriteerit virallisesti täyttyvät.
–Keliakia voitaisiin ja se pitäisi havaita jo varhaisemmassa vaiheessa. Tauti aiheuttaa suolen ulkopuolisia ongelmia jo ennen kuin suoli on täysin gluteiinin vaurioittama. Esimerkiksi luut voivat haurastua ja jopa murtua, kertoo emeritusprofessori ja arvostettu keliakiatutkija Markku Mäki Tampereen yliopistosta.
Näin siitä huolimatta, että tauti olisi jo varhaisessa vaiheessa luotettavasti tunnistettavissa verikokeella. Vauriot voitaisiin estää oikealla ruokavaliolla.
–Tauti on havaittavissa jo siinä vaiheessa, kun suolessa on lieväasteinen vaurio. Mittarina voidaan käyttää gluteiinin aiheuttamia veren seerumin vasta-aineita, Mäki kertoo.

Muutokselle tarve

Mäen mukaan keliakian diagnostiikan ja tautikriteerien muuttamiselle on selvä tarve. Asiantuntijat ovat kuitenkin asiasta vielä erimielisiä.
–Suomessa Käypä hoito -suosituksia ollaan muuttamassa, mutta vielä ne eivät ole käytössä. Siihen ollaan menossa, mutta edessä on vielä kova kädenvääntö.
Mäen mukaan eniten tästä hyötyisi keliakiaa sairastava ihminen, joka saisi tiedon taudista ajoissa ilman raskaita tutkimuksia.
Miksi lääkärikunta sitten kiistelee asiasta?
–Pelkona voi olla, että keliakia-diagnooseja aletaan tehdä väärillä mittareilla ja todetaan elinikäinen sairaus ihmisellä, jolla ei sitä oikeasti ole. Toisaalta ei mikään laki sano, että ihmisen on pakko syödä vehnää, ohraa tai ruista, Mäki toteaa.
Nykytiedon mukaan ainoa hoito keliakiaan on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Ruokavaliosta jätetään pois ruista, ohraa ja vehnää sisältävät viljavalmisteet.
Lue myös: Vatsassa möyrii, mutta milloin on kyse keliakiasta? Keräsimme kahdeksan väitettä gluteenittomasta ruokavaliosta ja haimme niihin vastaukset

Testien oltava tarkkoja

Verikokeiden tulosten on oltava riittävän tarkkoja ja luotettavia, jotta taudinmääritys on oikea.
–Tutkimukset osoittavat, että tautispesifiset vasta-aineet löytävät keliaakikot erittäin luotettavasti, Tampereen yliopiston professori Katri Kaukinen kertoo.
Tutkimustulosten perusteella eurooppalaiset lasten vatsaelinsairauksiin erikoistuneet lääkärit ovat jo ehdottaneet, että tietyissä tilanteissa keliakia voitaisiin diagnosoida vasta-aineiden perusteella ilman koepalan ottoa.
Taudinmääritys vaatii kuitenkin asiantuntemusta.
–On myös vasta-aineita, jotka eivät ole niin tarkkoja ja jotka antavat positiivisia tuloksia myös muissa taudeissa. Koulutuksella ja opetuksella nämä väärät diagnoosit voidaan kuitenkin estää, Mäki sanoo.
Näistä asioista keskustellaan Tampereen keliakiasymposiumissa, joka alkaa torstaina. Symposiumiin osallistuu noin 150 tutkijaa 23 maasta.

Suomessa paljon diagnooseja

Tamperelaiset tutkijat ovat olleet jo 1960–70-luvuilta lähtien etulinjassa tutkimassa keliakian diagnostiikkaa. Tämä on myös yksi selitys sille, miksi Suomessa keliakiaa podetaan enemmän kuin missään muualla maailmassa.
–On totta, että Suomessa on tehty keliakia-diagnooseja eniten väestömäärään nähden. Meillä oli toimivat vasta-ainetutkimukset käytössä jo 1980-luvulla, ja veimme ne työkalut myös avoterveydenhuoltoon, Mäki kertoo.
Keliakia on elintasosairaus, joka yleistyy iän karttuessa. Lapsilla keliakiaa on väestötasolla 1,5 prosentilla, aikuisilla noin 2 prosentilla ja ikääntyvillä noin 2,7 prosenttia.

Keliakia

Keliakia on elinikäinen, perinnöllinen autoimmuunisairaus.
Keliakian aiheuttaa vehnässä, rukiissa ja ohrassa esiintyvä valkuaisaine gluteeni.
Gluteiini aikaansaa suolen limakalvolla tulehdusreaktion, mikä vaurioittaa ohutsuolen nukkaa ja häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.
Keliakia aiheuttaa vatsa- ja suolisto-oireita, kuten ripulia, löysiä ulosteita, ylävatsan turvotusta, ilmavaivoja ja laihtumista. Osalla potilaista on myös iho-oireita.
Väestötutkimuksissa keliakiaa on todettu keskimäärin 2 prosentilla suomalaisista.
Keliakian ainoa tunnettu hoito on elinikäinen, gluteeniton ruokavalio.
Ruokavaliosta jätetään pois ruista, ohraa ja vehnää sisältävät viljavalmisteet.

KOMEMNTTINI:  Otan netistä myös  siteerauksen tämän hetken symposiumin mainoksista:  Odottelen sitten artikkeleiden tuloa, jos olisi jotain uutta positiivista  löytöä, lähinnä varhaisdiagnostiikan helpompia ja ennalta ehtiviä  keinoja , joilla voitaisiin normaalistaa keliaakikkojen elämänkaari  jo alkuikävuosista alkaen. Suotuisaa olisi myös sellaiset testiliuksat, joilal voisi  havaita onko juomassa tai ruoassa  immunologisia määriä  sitävahingollista glueenia vai.  ei.

Tampere celiac disease symposium 2018
Serology and Biomarkers
September 13 - 15, 2018
University of Tampere, Finland