Leta i den här bloggen

lördag 14 oktober 2017

Gluteenin havaitseminen elintarvikkeista

""Keliakiamaailmassa" käydään omia sotiansa. Yksi sota on  kauran takia. Kaura on yksi neljästä Suomessakin  kotimaisesta viljasta, jolla on myös toksinen  prolamiini aveniini.  Kaura kasvina kuitenkin kuuluu eri ryhmään kuin vehnä, ohra ja ruis ja sen prolamiinirakennekin on  niitten prolamiineista  poikkeava yksinkertaisemman hahmonsa takia.  Nyt on osa maailmaa sitä mieltä, että keliakikot voivat käyttää kauraa peruselintarivkkeissa, ja osa  vastustaa ideaa.  Keliakikot itse koettavat vain  pysytellä ajan hengen ja  kansallisen tradition  mukaisessa komplianssissa, ettei heidän sosiaalinen asemansa kärsisi, oli sitten tie syteen tai saveen, ojaan tai allikkoon, kun ei olla varmoja  kultaisesta keskitiestä  tässä asiassa.  Statistiikan myllyt jauhavat hitaasti.
Kaura oli saksalaisella alueella  aiemmin ehdottomasti toksisten viljojen puolella, sillä oli todettu että kauranäytteet  olivat  kontaminoituja muilla jyvillä. kun kutienkin  alettiin jatkuvasti suositella paikotiellen myöskauraa, tuli tärkäksi pystyöä analysoimaan kontaminaatiot. Tästä analysointitekniikasta on seuraava saksalainen linkki vuodelta 2003. Siinä on kehitelty patentti, jossa peptidien avulla  analysoidaan  elintarvikkeiden gluteenipitoisuutta.

http://www.freepatentsonline.com/DE10154458B4.html

Vuoden 1996  kansainvälisessä symposiumissa Tampereella  käsiteltiin  ongelmaa kauran kontaminaatiosta.  Otan siitä jatkossa muutaman  abstraktin esiin.   Harvoinhan on mahdollsita viljellä yhtä ja ainutat viljalaatua niin eteti jyviä  musita laaduista tule saatuihin jauhoihin mukaan.  varinkin Suoemssa on pellot pieniä ja samlal alueella on monen sortin peltoa. Esim  Mooseksen ikivanhassa laissa, jota  Israel noudattaa, saa kylvää yhteen suureen alueeseen vain yhtä laatua ja kontaminaatiot ovat tietysti vähempiä.  Lienee Amerikassakin sen tapainen viljelyjärjestelmä.

Inga kommentarer: